Etelä-Suomen avi päätti vastoin ministeriön suositusta: Tästä syystä lasten ja nuorten harrastukset saavat jatkua

4:39img
Aluehallintovirastot saavat runsaasti palautetta epäkiitollisesta tehtävästään rajoitusten määrääjänä. Näin puhelu- ja viestitulva näkyy viraston työssä, kertoo Oona Mölsä MTV Uutisille.
Julkaistu 14.01.2022 15:49
Toimittajan kuva
Seppo Haaparanta

seppo.haaparanta@mtv.fi

Etelä-Suomen aluehallintovirasto päätti tänään, että lasten ja nuorten harrastustoiminta saa jatkua. Päätös on vastoin sosiaali- ja terveysministeriön ohjauskirjeen suosituksia.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto ei ole tällä hetkellä tekemässä päätöksiä, joilla ulotettaisiin tiettyjä liikunta-, virkistys- ja harrastustiloja koskeva sulkumääräys myös lasten ja nuorten ohjattuun harrastustoimintaan.

Vuonna 2003 ja sen jälkeen syntyneet lapset ja nuoret voivat siis edelleen jatkaa ohjattua harrastustoimintaa tiloissa, jotka on aluehallintoviraston päätöksillä määrätty suljettavaksi.

Avin päätös sotii sosiaali- ja terveysministeriön tiistaista ohjauskirjettä vastaan. STM suositteli tartuntatautiviranomaisia harkitsemaan ja ottamaan käyttöön myös lasten ja nuorten harrastustoimintaa koskevat rajoitukset sisätiloissa.

Lue myös: Vuoden esikuva Tim Sparv on huolissaan nuorista rajoitusten keskellä: "Onko meillä oikeasti suunnitelma?"

"Mikään ryhmä ei esittänyt kieltämistä"

Aluehallintoviraston ylitarkastaja Oona Mölsä kertoo MTV Uutisille, että kirjettä ja sen pyytämiä toimia arvioitiin tällä viikolla kaikissa alueemme koronayhteistyöryhmissä.

– Mikään ryhmä ei päätynyt esittämään meille lasten ja nuorten harrastustoiminnan kieltämistä, ja näin ollen emme mekään aluehallintovirastossa päätyneet muuttamaan (aiempaa) päätöstä, Mölsä kertoo.

– Ensisijaisen tärkeää tässä oli se seikka, että lasten ja nuorten lasten harrastusten rajoittamisella ei nähdä sellaista vaikuttavuutta, että se olisi oikeasuhtaista niihin haittoihin nähden, joita rajoittamisesta syntyisi.

Käytännössä avin linjaus tarkoittaa, että lasten ja nuorten harrastukset saavat jatkua, kun terveysturvallisuus huomioidaan tiloissa.

Lue myös: Hallituksen koronaryhmä aloitti väännön ravintolasulusta – pöydällä myös yritysten koronatuet

Lasten arjen jatkuttava mahdollisimman normaalina

Mölsä korostaa sitä, että lapsiin kohdistuvien koronarajoitusten on oltava viimesijaisia, eli kaikki muut keinot on ensin käytävä läpi.

Mölsä nostaa esiin riskin, että lapset eivät esimerkiksi rajoitusten aiheuttaman tauon jälkeen palaisi liikuntaharrastuksensa pariin.

– Kun tässä vaikeassa epidemiatilanteessa jotain joudutaan rajoittamaan, rajoitusten tulisi kohdistua ensi sijassa aikuisiin, niin että lapset eivät joudu vastaamaan epidemian hoidosta ja että heidän arkensa pysyisi mahdollisimman normaalina.

Tiettyjen liikunta-, virkistys- ja vapaa-ajan tilojen sulkumääräys on tällä hetkellä voimassa Etelä-Suomen alueella Helsingin ja Uudenmaan, Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirien alueilla.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto arvioi parhaillaan vastaavan päätöksen välttämättömyyttä Kymenlaakson alueelle sairaanhoitopiiriltä saamansa lausunnon perusteella.

Lue myös: Olympiakomitea: Lasten ja nuorten saatava jatkaa liikuntaharrastuksiaan, pandemian aikana jo 20 000 luopujaa – "Monelle poisjäänti ollut vahingoittavaa"

Tuoreimmat aiheesta

Koronarajoitukset