Nainen ei ollut koskaan toiminut papin virassa, mutta hän oli saanut pappisvihkimisen. Tuomiokapitulin mukaan tuomiot osoittivat sopimattomuutta pappisvirkaa kohtaan.
Nainen menetti vuonna 2022 pappisvirkansa, sillä hänet oli useiden vuosien aikana tuomittu rikos- ja lähestymiskieltoasioissa useaan otteeseen ja toistuvasti. Hänet oli tuomittu ehdottomiin vankeusrangaistuksiin.
Ensimmäiset tuomiot nainen oli saanut jo ennen 2010-lukua, mutta rikokset olivat toistuneet vuosien varrella. Yksi rikosten uhreista oli ollut alaikäinen lapsi.
Helsingin hiippakunnan tuomiokapitulin päätöksen mukaan rikokset olivat sellaisia, että ne osoittivat sopimattomuutta pappisvirkaa kohtaan ja määräsi pappisviran menetetyksi.
Papinvirka saadaan pappisvihkimyksessä. Sen jälkeen henkilö voi kirkkolain mukaan toimittaa pappisvirkaa Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa.
Tuomiokapitulin mukaan nainen ei ole koskaan toiminut papin virassa eikä ollut sellaista saamassa mistään seurakunnasta tai seurakuntayhtymästä. Tämän takia tuomiokapituli katsoi, että pappisviran menettämisellä ei ole mitään merkittävää vaikutusta naisen työllisyystilanteeseen.
Kiisti mutta myös katui rikoksiaan
Päätöksessä todetaan, että vaikka rikoksista on kulunut aikaa, ne ovat olleet toistuvia ja vakavia rikoksia.
Nainen on tuomiovastineissaan kiistänyt syyllisyytensä ja istuneensa tuomionsa täysin syyttömänä. Tuomiokapituli piti kuitenkin ristiriistaisena sitä, että myöhemmin nainen on kertonut katuvansa tekojaan ja ymmärtävänsä niiden vaikutukset.
Tuomioiden perusteella naisesta piirtyi tuomiokapitulin mukaan epäselvä kuva siitä, pystyykö hän toimimaan papille sopivalla tavalla kaikissa olosuhteissa.
Nainen kieltäytyi toistuvasti terveydentilansa selvityksestä.
Koki edelleen kutsumusta
Nainen nosti vastineessaan esille, että viranmenetys tarkoittaisi, että hänen kouluttautumisensa alalle olisi mennyt hukkaan. Hän kertoi myös kokevansa hengellistä kutsumusta pappisvirkaan.
Tuomiokapitulin vastauksessa todetaan, että virka voidaan aina palauttaa henkilölle uudestaan myöhemmin, ja hengellistä kutsumusta voi seurakunnassa toteuttaa ilman pappisvirkaakin sekä hänen maisteritason koulutusta voi nykyaikana hyödyntää muissakin ammateissa.
Hallinto-oikeus oli samaa mieltä
Pappisvirkansa menettänyt nainen valitti asiasta hallinto-oikeuteen vetoamalla hyvään terveydentilaansa, kutsumukseensa sekä uudelleenkouluttautumisen mahdottomuuteen.
Helsingin hallinto-oikeus hylkäsi naisen vaatimuksen tuomiokapitulin päätöksen hylkäämisestä.
Hallinto-oikeus kuitenkin huomautti, ettei tuomiokapituli voi käyttää pappisviran menettämisen perusteena terveydentilan selvittämättä jättämistä. Terveydentilan selventäminen koskee ainoastaan virkasuhteessa olevia pappeja.
Hallinto-oikeuden mukaan tuomiokapitulilla oli oikeus määrätä nainen menettämään pappisvirkansa toistuvien ja vakavien rikosten perusteella.