Hallitus keskustelee tänään kaikkien oppositiopuolueiden jättämästä al-Holin leiriläisiä koskevasta välikysymyksestä. Hallituksen luottamuksesta äänestetään huomenna.
Välikysymyksen esittelypuheenvuoron pitänyt perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho sanoi, että al-Holin leiriläisistä pitäisi käydä perusteellinen keskustelu, mutta se on vaikeaa, "jos ministeri laatii suunnitelmia salassa eikä anna niistä edes kysyttäessä tietoa eduskunnalle, medialle tai yleisölle".
Halla-ahon mukaan on selvää, että Isis-naisten muodostamaa turvallisuusuhkaa ei pystytä eliminoimaan viranomaisvalvonnalla tai ääriajattelusta vierottavilla vapaaehtoisohjelmilla.
– Lasten turvallisuuden takaamisesta puhutaan paljon, mutta liian vähän puhutaan siitä, että nämä äidit ovat uhka lastensa turvallisuudelle ja hyvinvoinnille, hän sanoi.
Halla-ahon mukaan myöskään lasten muodostamaa uhkaa ei pidä väheksyä.
– Lapset ovat altistuneet vuosia kestävälle aivopesulle, ja Isisin tiedetään käyttäneen pieniäkin lapsia teloitusten ja muiden rikosten tekemiseen. Osa leirillä olevista lapsista on tiettävästi täysi-ikäisiä tai lähellä täysi-ikäisyyttä, ja he ovat saattaneet osallistua taistelutoimintaan, Halla-aho sanoi.
"Suomi ei voi olla kansainvälisoikeudellinen erityistapaus"
Halla-ahon mukaan välikysymyksen ytimessä on tapa, jolla ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) on toiminut. Halla-ahon mukaan Haavisto on pyrkinyt toimimaan salassa paitsi julkisuudelta myös eduskunnalta, jonka luottamusta hallituksen tulee nauttia.
– Haavisto on pyrkinyt painostamaan virkamiehiä tekemään al-Holin leirillä olevien Suomen kansalaisten palauttamista koskevat päätökset ja henkilökohtaisen vastuunsa välttämiseksi piiloutumaan virkamiesten selän taakse, Halla-aho sanoi.
Hänen mukaansa monet muut maat kuten Pohjoismaat ovat tehneet al-Holin leiriläisistä poliittisen ja julkisen päätöksen olla auttamatta aikuisia Isisin kannattajia palaamaan.
– Suomi ei voi olla kansainvälisoikeudellinen erityistapaus, eikä Suomi voi näin tärkeässä ja periaatteellisessa kysymyksessä omaksua väljempää toimintalinjaa kuin verrokkimaat, Halla-aho sanoi.
Hallitus vastasi kysymyksiin osittain jo eilen
Hallitus vastasi välikysymykseen osittain jo eilen ja tyhjensi pajatson, kun se ilmoitti tehneensä poliittisen päätöksen koskien Syyrian al-Holin leiriläisiä.
Hallitus kertoi pyrkivänsä kotiuttamaan al-Holin leirin suomalaislapset niin pian kuin mahdollista. Lasten kotiutuspäätökset perustuvat tapauskohtaiseen ja yksityiskohtaiseen harkintaan, joissa otetaan huomioon lapsen etu kaikissa tilanteissa, pääministeri Sanna Marin (sd.) kertoi eilen tiedotustilaisuudessa.
Marin sanoi eilen, että velvoitetta auttaa alueelle menneitä aikuisia ei ole.
Marinilta kysyttiin eilisessä tiedotustilaisuudessa, onko hallitus valmis erottamaan lapset ja äidit toisistaan ja tuodaanko Suomeen myös äitejä, jos ilman heitä lapsia ei pystytä kotiuttamaan.
– Hallituksen tahtotila on se, että lapset pyritään kotiuttamaan leiriltä niin pian kuin mahdollista. Yksilöllinen harkinta, tapauskohtainen harkinta on kuitenkin viranomaisten käsissä. Hallitus ei tee yksilöiden kohdalla harkintaa, että millä tavalla lapsen etu on mahdollista toteuttaa. Tämä on viranomaisten tehtävä, Marin sanoi.