MTV Urheilun asiantuntija Petteri Sihvonen jatkaa Nuorten Leijonien matkan seuraamista Ruotsissa pelattavissa nuorten MM-kisoissa. Puolivälierässä Suomi löi riemukkaasti Slovakian tiukassa ottelussa, joka venyi aina jatkoajalle asti.
RAPORTTI JA SEURANTA: Jere Lassilalta uskomaton ratkaisu! Nuoret Leijonat mitalipeleihin MM-kisoissa
Nostan hattuani Nuorten Leijonien pelaajille ja annan varovaista tunnustusta myös päävalmentaja Lauri Mikkolalle esikuntineen. Minimitavoite on saavutettu: Suomi on välierässä voitettuaan puolivälierässä todella laadukkaan joukkueen eli Slovakian.
Mikkola oli suistaa joukkueensa turnausvireen raiteiltaan jo harjoituspeleissä, joissa joukkue menestyi ”voittamalla väärin”, eli painottamalla pystysuunnan jääkiekkoa. Tuo pystysuunnan toikkarointi tuli maksuun otteluissa Kanadaa ja Saksaa vastaan. Eheytyminen alkoi peleissä Latviaa ja Ruotsia vastaan, kun Nuoret Leijonat vaihtoi taktiikkaa. Se alkoi pelata täysimääräisemmin Meidän pelin rytmejä.
Slovakiaa vastaan Suomen pelaajat olivat henkisesti todella kovilla. Liki kaikki pelaajat pelasivat vielä psykologisesti toipilaina. Tarkoitan sitä, että turnauksen heikko alku – joka menee täysin Mikkolan piikkiin – näkyi edelleen mailan puristamisensa ja henkilökohtaisen peliotteen ailahteluna per pelaaja.
Etenkään Suomen puolustajat eivät olleet toipuneet turnauksen karmeasta alusta Slovakia-otteluun mennessä. Ja silti puolustajatkin pelasivat varsin kohtuullisesti. Jopa SM-liigassa pelanneet Otto Salin ja Kasper Kulonummi pelaavat pelin sisällä ailahtelevasti. Arttu Kärki, Joona Väisänen ja Kalle Kangas ovat jollain tapaa kuin yhdestä puusta: hyviä, mutta arvaamattomia. Oma lukunsa on JYPin Jesse Pulkkinen, joka on ajoittain jopa maagisen hyvä kiekon kanssa, mutta seikkailee esimerkiksi puolustusalueen puolustuspelissä kuin jokin U16-pelaaja (kuten Slovakian 2–2 tasoitus).
Puolustajat joutuvat kaikista kovimpaan paikkaan, kun kesken turnauksen siirrytään muka-Meidän pelistä Meidän peliin. Ainostaan Emil Pieniniemi on selvinnyt puhtain paperein, mutta hänkin pelaa Kärpissä paremmin kuin nyt nuorten MM-tasolla.
Edes Miro Heiskanen ei kyennyt kovin hyvin pelaamaan vuoden 2018 turnauksessa, kun Jussi Ahokkaan pelikirja ei vielä siinä nuorten MM-turnauksessa ollut kunnossa. Ahokas toki korjasi kurssinsa seuraavana vuonna. Mainitsen Ahokkaan tässä siksi, koska Lauri Mikkola on nyt päävalmentajana paljon ripeämmin muutosvalmentamisen parissa, sillä hän tekee sitä jo käsillä olevan turnauksen kuluessa.
Pitää mennä nuorten pelaajien nahkoihin. Tämä on kamala paikka. Pitäisi antaa myös henkilökohtaisia näyttöjä, mutta pelitapa nousee liikaa keskiöön turnauksen mittaan. En tule koskaan ymmärtämään, miksi Mikkola yritti mitä yritti. No, samaan sortui viime kaudella Tomi Lämsä. Kävi Mikkolalla nyt miten tahansa, menee hänellä silti paljon paremmin kuin Lämsällä, joka vei joukkueensa tuhoon asti.
LISÄÄ: Nuoret Leijonat mitalipeleihin – Lauri Mikkola kuittasi TV5:llä: "Ei välttämättä kannata arvostella"
2:36
Lauri Mikkola: "Kapteeni näytti aika hienosti esimerkkiä"
1:46
Nuorten Leijonien ratkaisija Jere Lassila palasi synkkään hetkeen: "Tämä ei jää tähän"
2:19
Lenni Hämeenaho: "Aika vaikea oli turnauksen alku, näkyy nyt ilona"
2:37
Niklas Kokko: "Tiesin, mitä oli tulossa, piti olla kärsivällinen"
2:15
Oiva Keskinen: "Vähän meinasi mennä jännäksi"
Hyökkääjistä vain harva on onnistunut Nuorissa Leijonissa odotusten mukaan. Kapteeni Jere Lassila on ollut joukkueensa paras pelaaja. Hän kykenee suorittamaan, vaikka alla on sekamelskaa. Lassilan ratkaiseva maali Slovakiaa vastaan jatkoerässä oli upea. Kasper Halttunen on onnistunut tekemään tulosta, Tommi Männistö on ylittänyt itsensä ja Lenni Hämeenaho on jo tulemisen tilassa. Siinäpä nuo.
Hyökkääjiä on toki rasittanut se, ettei – edellä kuvaamistani turnauskulun syistä johtuen – Nuorille Leijonille ole muodostunut kunnollista mallia, miten hyökkäysalueella pitää hyökätä. En saa suurennuslasillakaan selvää, onko nyt tarkoitus pelata kolmiopeliä nurkasta ja sen jälkeen vallata maalinedusta. Toisaalta ei näy sitäkään, että vyöryteltäisiin puolelta toiselle, saatikka sitä, että pelattaisiin jatkuvasti ja nopeasti viivan kautta pakeille ja otettaisiin sen jälkeen hyökkääjien osalta tolpat ja keskusta haltuun. Ehkä turnauksen katastrofialku on jättänyt hyökkäysalueen hyökkäyspelin valmentamattomaan tilaan, kun on pitänyt korjata tärkeintä eli pelaamisen rytmiä kuntoon. Hyökkäysalue on jäänyt huomiotta talvehtimaan, luulen.
En tätä kirjoittaessa vielä tiedä, mitä maata vastaan Suomi pelaa välierässä. Joka tapauksessa Nuoret Leijonat lähtee siihen altavastaajana. Mutta se sopii Suomen joukkueelle. Joukkueelle, joka valmentajia myöten tajuaa, että sauma pärjätä on vain ja ainoastaan Meidän pelissä ja yhteistyön jääkiekossa.
Parasta olisi, jos Nuoret Leijonat olisi välierässä psyykkisesti jo täydessä terässä, ettei sen enää tarvitsisi olla kollektiivina ja yksilöinä psykologinen toipilas. Olisi upeaa nähdä nuorilta rento ja paras peli siihen kohtaan. Varovasti uskon, että se on mahdollista.