Aikaisista kouluaamuista luopuminen voisi olla teineille suotuisaa.
Aikaisista kouluaamuista luopuminen voisi yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan pidentää teinien yöunia arkipäivinä. Tutkimuksessa aamujen myöhentäminen tunnilla ei lykännyt nukkumaanmenoa.
Näin tutkittiin
JAMA Pediatrics -lehden julkaisemassa tutkimuksessa seurattiin viittä koulua, jotka tutkimuksen alkaessa vuonna 2016 aloittivat opetuksen aamuisin kello 7:30 tai 7:45. Kahdessa koulussa aamutunteja kuitenkin myöhennettiin 50–65 minuutilla.
Seurattuja oppilaita oli 455, ja he olivat keskimäärin 15-vuotiaita tutkimuksen alkaessa.
Aamutuntien myöhentäminen pidensi yöunia 40 minuuttia
Opiskelijoiden unta ja sen laatua mitattiin aktiivisuusrannekkeilla, ja niiden perusteella aamutuntien myöhentäminen pidensi yöunia keskimäärin 40 minuuttia. Arkisin nuoret menivät nukkumaan samoihin aikoihin riippumatta aamutuntien aloitusajasta.
Tämä havaittiin vuosi ja vielä kaksi vuotta tutkimuksen alkamisesta.
Muutoksia havaittiin myös viikonloppuisin, sillä arkiaamunsa tuntia myöhemmin aloittavat nukkuivat muita vähemmän viikonloppuisin, mikä viittaa univelan vähentymiseen. Unen laadussa ei havaittu eroja.
Harvoissa tutkimuksissa unta on mitattu objektiivisesti
Aiemmissa tutkimuksissa kouluaamujen myöhentämisestä on saatu myös toisenlaisia tuloksia, mutta harvoissa tutkimuksissa unta on mitattu objektiivisesti aktiivisuusmittareilla usean vuoden aikana. Tulokset olisi silti hyvä varmistaa lisätutkimuksissa. Havainnot voisivat myös olla toisenlaisia nuoremmilla koululaisilla.
LUE MYÖS: Tutkimus ennustaa ihmisten tyhmenevän vuosisadan loppuun mennessä – syynä liikaa kohonneet hiilidioksiditasot
Lue lisää lifestyle-aiheista!
Copyright 2020 Duodecim. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.