Ruuanvälityspalvelu Pizza-online.fi ja foodora yhdistyvät foodoraksi.
Brändit yhdistyvät tammikuun lopussa ja samalla foodora-palvelu laajenee uusille paikkakunnille. Foodora toimii kuun lopussa yli 80 kaupungissa. Brändit kuuluvat samaan Delivery Hero -konserniin.
Foodora Suomen markkinointijohtaja Nora Särkkä sanoo ruoan tilaamisen yleistyneen ja olevan monelle jo arkipäivää.
– Ala on kuitenkin suhteellisen uusi ja toimintaa pitää kehittää jatkuvasti. Kehitystyö ja resurssit kohdennetaan yhteen brändiin, foodoraan, ja näin pystymme parantamaan palvelun tasoa.
– Halusimme säilyttää jo kuluttajille tutun brändin, joten mietimme pitkään näiden kahden brändin välillä. Koimme, että Pizza-online.fi yhdistetään vahvasti pizzaan, vaikka tarjoamme paljon muutakin. Olikin luonnollista valita brändiksi foodora, Särkkä sanoo yhtiön tiedotteessa.
Pizza-online.fi on perustettu Suomessa vuonna 2007. Palvelu myytiin saksalaiselle Delivery Herolle vuonna 2012. Pohjoismaiden ja Euroopan suurin ruoantilaus- ja kuljetuspalvelu Delivery Hero on omistanut Suomessa myös foodoran vuodesta 2015 lähtien.
Yhtiön mukaan muutos ei vaikuta Delivery Hero -konsernin Suomen työntekijöihin.