Poliisi kertoo saaneensa alkukesän aikana selvitettyä kaikkien Vastaamo-asiakokonaisuuteen kuuluvien uhrien henkilötiedot. Tiedot saatiin keväällä kansainvälisen oikeusapupyynnön avulla.
Aiemmin tietojen hankkimisessa oli haasteita, koska korkeimman oikeuden päätöksellä Psykoterapiakeskus Vastaamon tietokanta oli määrätty hyödyntämiskieltoon.
– Olemme onnistuneet jäljittämään kiristäjän tekemiä toimenpiteitä niin, että on pystytty sitä kautta selvittämään nämä henkilöt, joita on yritetty asiassa kiristää, muotoilee tapauksen tutkinnanjohtaja Marko Leponen MTV Uutisille.
Kesän aikana poliisi on muun muassa vahvistanut kansainvälisessä yhteistyössä saamansa aineiston paikkansapitävyyttä.
– Tähän mennessä tehdyt rikosilmoitukset ja lausumat eivät ole olleet turhia. Asianomistajien aikaisemmin tekemillä rikosilmoituksilla sekä kuulusteluissa saadulla tiedolla on ollut merkittävä rooli rikoksen uhrien selvittämisessä, sanoo Leponen keskusrikospoliisin tiedotteessa.
Murto tuli julkisuuteen lokakuussa 2020, minkä jälkeen asiakkaiden tietoja julkaistiin netissä ja heiltä vaadittiin lunnaita tietojen levittämisen uhalla.
8:49
Runsaat 10 000 ei tehnyt rikosilmoitusta
Poliisin tietojen mukaan rikoskokonaisuudessa on yhteensä 33 086 asianomistajaa, joista 10 602 ei tehnyt asiassa rikosilmoitusta. Rikosilmoituksen tehneistä henkilöitä arviolta 10 000 on myös antanut lausuman poliisin aiempien ohjeiden mukaisesti.
Poliisi kertoo, että rikosilmoituksen tehneet ja sen jälkeen lausuman antaneet henkilöt ovat asianomistajina niin törkeän yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisessä kuin törkeän kiristyksen yrityksessä. Ne henkilöt, jotka eivät ole tehneet rikosilmoitusta tai antaneet sen tekemisen yhteydessä lausumaa, ovat asianomistajina vain törkeän kiristyksen yrityksessä, sillä se yleisen syytteen alainen rikos, eikä se edellytä uhrilta rangaistusvaatimusta.
Leponen kertoo MTV Uutisille, että mikään ei suoranaisesti estä rikoksen uhria vielä tekemästä lausumaa poliisille, mutta tässä vaiheessa poliisi ei enää pysty lupaamaan sen ehtivän mukaan valmistuvaan esitutkintapöytäkirjaan.
Poliisi kertoo, että tutkinta siirtyy syyttäjän syyteharkintaan 1. syyskuuta, eli tutkinta valmistuu tämän kuun aikana.
Lue myös: Vastaamon entinen IT-työntekijä: "Jos jotain ei tehty kunnolla, niin se oli tietoturva"
Tunnustusta ei ole saatu
Poliisi epäilee Vastaamo-kokonaisuudessa tapahtuneen törkeä tietomurto, törkeä yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen ja törkeä kiristyksen yritys. Näistä on yhä vangittuna parikymppinen suomalaismies, joka otettiin kiinni Ranskassa helmikuussa 2023. Hänen epäillään tehneen tietomurron marraskuussa 2018.
– Kuulustelut ovat sujuneet hyvin, mutta mitään varsinaista tunnustusta rikoskokonaisuudessa ei ole saatu, Leponen kertoo.
Tiedotteessa poliisi kehottaa henkilöitä, joilla rikosprosessin eteneminen ja siitä uutisointi nostaa pintaan vaikeita tunteita, olemaan yhteydessä Rikosuhripäivystys 116 006 -puhelinpalveluun ja RIKUchattiin. Sieltä saa myös tukea siihen, jos hoidettavat käytännön asiat ovat monimutkaisia.
Poliisi listaa tiedotteessaan joukon palveluita ja yhteystietoja, joista hakea apua.