Pyöräily lisääntyy nyt huimaa vauhtia erityisesti kaupunkialueilla. Pyöräilyn kasvu luo myös lieveilmiöitä, kuten liikennesääntöjen laiminlyömistä ja jopa tankoraivoa.
Pyöräilyn suosion lisääntyminen ja kasvavat liikennemäärät näkyvät myös poliisin arjessa.
– Meille tulee aika paljon palautepostissa valvontapyyntöjä siitä, että pyöräilijät ajavat välillä miten sattuu, komisario Heikki Kallio Helsingin poliisilaitokselta kertoo.
Poliisin tietoon on tullut myös niin sanottua tankoraivoa eli tilanteita, joissa ihmisten tunteet ovat kuumentuneet pyöräteillä.
– Jos sattuu huomauttamaan toiselle tienkäyttäjälle siitä, että on eksynyt väärään paikkaan tai toimii väärin, harva valitettavasti ottaa tätä palautetta rakentavasti vastaan. Kyllä sitä haistattelua ja sormimerkkejä valitettavasti tuolla liikenteessä näkyy, Kallio toteaa.
"Pari kertaa perkelettä ja vittua"
Iltapäiväruuhkassa Helsingin Pasilan pääpyöräväylällä pyöriä kulkee runsaasti. Espoolainen Merja Jokela kertoo törmänneensä tankoraivoon.
NÄIN SUOMI POLKEE
HELSINKI
– Aikuisväestöstä 70% liikkuu pyörällä ainakin joskus. Yli puolet helsinkiläisistä pyöräilee vähintään kerran viikossa lumettomana aikana
– Syksyn arkiaamuna Helsingin keskustaan saapuu lähes yhtä paljon ihmisiä pyörällä kuin raitiovaunulla
TAMPERE
– Pyöräily on yli kaksinkertaistunut viimeisen reilun 10 vuoden aikana
– Koko Tampereen kaupunkiseudulla 47% asukkaista pyöräilee 5-7 päivänä viikossa lumettomana aikana
OULU
– 78 % asukkaista pyöräilee silloin tällöin. Yli puolet asukkaista on aktiivisia kesäpyöräilijöitä
– Läpi vuoden 54 000 tuhatta eli 27% asukkaista pyöräilee aktiivisesti
ESPOO
– Vuosina 2005-2015 pyöräilijämäärät ovat kasvaneet keskuksissa 51% ja keskustojenvälisillä reiteillä 71%
– Kaksi kertaa on tullut perkelettä ja vittua joltain suusta. Silloin pyöräily on aika vakavaa, kun tämän pitäisi olla iloista meininkiä, Helsingistä Espooseen matkalla ollut Jokela kertoo.
Hän kuitenkin huomauttaa, että pääosin käyttäytyminen pyöräteillä on hyvää.
– Nyt alkaa olemaan pyöräilyn ruuhka-ajat ja nopeimmat pyöräilijät tuuppaa ohittelemaan.
Helsinkiläinen Tero Halonen ei ole kohdannut itse tankoraivoa.
– En ole törmännyt. Olen kuullut puhuttavan, mutta ihmettelen, missä sitä tapahtuu.
Kolme neljästä suomalaisesta pyöräilee
Tänä keväänä Taloustutkimuksen tekemän "Pyöräilykansa suomalaiset" –kyselytutkimuksen mukaan kolme neljäsosaa 15-79 vuotiaasta suomalaisesta pyöräilee silloin tällöin, joista lähes puolet ainakin kerran viikossa.
– Pyöräilymäärät ovat kasvussa kaikkialla, missä olosuhteisiin panostetaan vähänkään kunnianhimoisemmin, Pyöräilykuntien verkosto Ry:n toiminnanjohtaja Matti Hirvonen kertoo.
Useimmiten pyörällä mennään töihin tai opiskelemaan. Pyöräilyn suosio on huipussaan lumettomana aikana, mutta monet pyöräilevät myös talvisin.
Ympärivuotisen pyöräilyn kehittämiseen voidaan ottaa asiantuntijan mukaan mallia esimerkiksi Oulusta tai Joensuusta, jotka ovat pyöräilyn kärkikaupunkeja sekä kesällä että talvella.
– Siellä on ensinnäkin erittäin hyvä pyöräilyverkosto. On väyliä, joilla pääsee palveluiden äärelle ja keskustaan parhaimmillaan henkilöautoa nopeammin. Talvihoito on järjestetty siten, että pyörätiet aurataan jopa nopeammin kuin autotiet, Hirvonen kertoo.
Faktaboksin lähteet: Helsingin pyöräilykatsaus 2017, Kävellen ja Pyöräillen Tampereen kaupunkiseudulla –katsaus, Espoon Liikennekatsaus 2016, Vantaan Liikennebarometri 2016, Oulun liikennetutkimus 2009