Poliisipartio ei selvittänyt, oliko rattijuopumuksesta epäilty kuljettaja poliisi – hovi päätti, ettei virka-asemaa käytetty väärin

All Over Press
Julkaistu 13.07.2021 05:39

MTV UUTISET – STT

Itä-Suomen hovioikeus on kumonnut kahden poliisimiehen tuomiot virka-aseman väärinkäyttämisestä.

Tapauksessa puntaroitiin poliisipartion toimintaa rattijuopumusepäilyn selvittämisessä Joensuussa syksyllä 2019.

Tapahtumat saivat alkunsa, kun partio sai hätäkeskukselta tehtävän epäillystä rattijuoposta. Ilmoittaja oli nähnyt henkilöauton ajavan epävarmasti ja käyvän välillä kevyen liikenteen väylällä. Henkilöauton kuljettajasta ilmoittaja ei ollut tehnyt havaintoja.

Lue myös: Hallinto-oikeus: Teinipojalta korvauksia vaatineen poliisin irtisanominen ei ollut laiton

Heti tehtävän alussa poliisipartio sai rekisterinumeron perusteella selville, että auton omistaja oli saman poliisilaitoksen poliisimies.

Puolen tunnin etsintöjen jälkeen poliisipartio löysi auton omistajansa kotoa autokatokseen pysäköitynä. Kuljettaja ei ollut paikalla.

Partio kuittasi tehtävän päättyneeksi ilmoituksella ”auto kotiosoitteessa, ei näyttöä ajosta”.

Pohjois-Karjalan käräjäoikeus katsoi marraskuisessa tuomiossaan, että poliisipartion olisi pitänyt tehdä toimenpiteitä rikosepäilyn selvittämiseksi.

Käräjäoikeuden mukaan poliisit olisivat voineet arvioida esimerkiksi konepeltiä kokeilemalla, oliko autolla hetkeä aiemmin ajettu. Sen jälkeen he olisivat oikeuden mukaan voineet mennä ulko-ovelle ja selvittää, onko kuljettaja sisällä asunnossa.

Partio olisi myös voinut pyytää yleisjohtajalta toimintaohjeita, oikeus huomautti.

Käräjäoikeuden mukaan poliisipartio jätti tehtävän suorittamisen kesken ja hankki näin kollegalleen hyötyä. Käräjäoikeus tuomitsi partion sakkoihin virka-aseman väärinkäyttämisestä.

Hovioikeus näki asian täysin eri tavalla

Poliisit valittivat tuomiosta hovioikeuteen, joka päätyi asiassa täysin erilaisiin johtopäätöksiin.

Hovioikeus totesi, että kuljettajan henkilöllisyyden selvittäminen olisi vaatinut poliisipartiota menemään kotirauhan suojaamalle alueelle.

Hovioikeus kuuli todistajana poliisin johtamiskouluttajaa, jonka mukaan kotietsinnän suorittaminen edellyttää, että poliisilla on tieto kuljettajasta ja selvitystä päihtyneenä ajamisesta. Nyt partiolla oli käytössään vain ilmoittajan havainnot ajovirheistä eikä lainkaan tietoja kuljettajasta.

Johtamiskouluttaja kertoi, että vastaavanlaisessa tilanteessa hän ei yleisjohtajan asemassa antaisi poliisipartiolle lupaa mennä asunnon ovelle selvittämään kuljettajan henkilöllisyyttä.

Hovioikeuden mukaan ei ollut näyttöä, että poliisipartio olisi toiminnallaan rikkonut heitä velvoittavia sääntöjä tai määräyksiä. Oikeuden mukaan näyttöä ei ollut siitäkään, että partio olisi pyrkinyt hankkimaan hyötyä kollegalleen.

Hovioikeus kumosi poliisien käräjillä saamat virkarikostuomiot ja vapautti heidät sakkorangaistuksesta. Hovioikeus antoi ratkaisunsa perjantaina.

Tuoreimmat aiheesta

Poliisin virkarikokset