Professori jopa 30 000 euron vauvabonuksesta: Näin kannustin voisi toimia Suomessa

2:25img
Katso video: kymmenien tuhansien eurojen "vauvabonus" kuumentaa tunteita.
Julkaistu 11.10.2024 19:10
Toimittajan kuva

Jari Peltola

jari.peltola@mtv.fi

Torstaina julkaistiin selvitys, jossa esitettiin 20 kohtaa syntyvyyden parantamiseksi Suomessa.

Sosiaali- ja terveysministeriön selvitys lapsiluvun nostamiseksi on aiheuttanut keskustelua muun muassa sosiaalisessa mediassa siitä, onko oikein, että ensimmäisen lapsen saamisesta alle 30-vuotiaana saisi taloudellista kannustinta. Selvityksen mukaan niin sanottua "vauvabonusta" voisi saada jopa 30 000 euroa.

STM:n toimeksiannosta selvityksen laatinut Väestöliiton tutkimusprofessori Anna Rotkirch selvensi MTV:n Viiden jälkeen -ohjelmalle, kuinka kannustimet voisivat toimia. Hänen mukaansa vauvabonuksista on tutkittua tietoa ja kannustimien tarkoitus on erityisesti viestiä, että lasten hankkimista tuetaan.

Rotkirch sanoo, että muissa maissa on monia esimerkkejä kannustimista. Esimerkiksi Unkarissa kokeiltiin bonuksen yhteyttä asuntolainaan. Hänen mukaansa nuoret aikuiset ovat kertoneet, että kannustin voisi koskea esimerkiksi opintolainaa.

– Tässä on monia erilaisia näkemyksiä, koska kaikilla ei ole asunto- tai opintolainaa ja emme halua järjestelmää, joka koskisi vain heitä.

Rotkirch haluaa heittää pallon asiantuntijoille, jotka päättävät mahdollisista kannustimista. Hänen mukaansa on hyvä, että keskustelu jatkuu.

– Vielä aivan äskettäin kaksikymppiset naiset saivat huomattavasti enemmän lapsia kuin nyt. Voisimme palata siihen maailmaan ja tukea heitä paremmin. Identifioida esteet, jotka johtavat siihen, että synnytetään hyvin myöhään ja yhä useampi jää vastentahtoisesti lapsettomaksi.

Lue myös: Mistä lisää vauvoja Suomeen? STM esittelee selvityksen

Tuoreimmat aiheesta

Syntyvyys