Keskusta: Vanhempainetuudet verovapaiksi

Oppositiopuolue keskusta esittää taloudellisia kannustimia syntyvyyden lisäämiseksi. Keskustan mielestä esimerkiksi vanhempainetuuksien tulisi olla verovapaita.

Puolueen arvion mukaan tämä tulisi maksamaan noin 310 miljoonaa euroa, jos kaikki vanhempainetuudet olisivat täysin verovapaita.

Verovapauden merkitys tuen saajalle riippuisi saatujen etuuksien suuruudesta. Keskustan varapuheenjohtaja Markus Lohi kuitenkin arvioi, että vaikutus olisi jokaiselle vähintään tuhansia euroja vuodessa.

Keskusta käyttäisi toimenpiteeseen rahoja, joita vapautuu lasten määrän vähenemisen myötä. Puolueen mukaan asiassa voitaisiin edetä asteittain.

–  Lapsilisämenot tulevat tulevan 15 vuoden aikana tippumaan sen verran, joka suurin piirtein vastaa tätä summaa, Lohi sanoi tiedotustilaisuudessa.

Vanhempainetuuksilla puolue tarkoittaa Kelan vanhempainpäivärahoja.

Yhteensä kymmenen keinoa

Keskusta julkisti perjantaina yhteensä kymmenen ehdotusta syntyvyyden nostamiseksi.

Taloudellisia tukikeinoja puolue kohdistaisi myös opiskeleville vanhemmille. Keskusta esittää, että opintotuen huoltajakorotusta maksettaisiin jokaisesta opiskelijan lapsesta ja että jokainen lapsi lisäisi opintolainahyvitystä kymmenen prosenttiyksikköä.

Lisäksi puolue esimerkiksi lisäisi parisuhde- ja perhekasvatuksen koulujen opetussuunnitelman perusteisiin ja lisäisi hedelmällisyysneuvontaa kouluissa, kutsunnoissa ja opiskelijoiden terveydenhuollossa.

–  Päättäjien pitää toimia sen eteen, että toiveet ja todellisuus voisivat kohdata nykyistä paremmin toisensa ja lasten määrä kasvaisi, sanoi puolueen puheenjohtaja Antti Kaikkonen ja nosti esiin myös taloudellisen näkökulman.

–  Eivät mitkään taloustalkoot riitä, jos syntyvyys jatkaa laskuaan.

Selvityshenkilö esitti keinoja

Keskustelu syntyvyydestä nousi pinnalle viime viikolla, kun Väestöliiton tutkimusprofessori Anna Rotkirch esitti toimia syntyvyyden nostamiseksi.

Rotckirch esitti muun muassa taloudellista kannustinta ensimmäisen lapsen saamiseksi ennen naisen 30:ttä ikävuotta. Kannustin vastaisi suuruudeltaan noin 10  000–30  000:ta euroa, ja se voisi koskea esimerkiksi asuntolainaa, opintolainaa, verotusta tai eläkkeitä, tai useampia näistä.

Rotkirch teki selvityksensä sosiaali- ja terveysministeriön toimeksiannosta.

Lue myös:

    Uusimmat