Puolustusvoimain komentaja: Keskustelu Naton alaesikunnan sijainnista ennenaikaista

Puolustusvoimien komentaja Janne Jaakkola.
Lehtikuva
Julkaistu 10.04.2024 19:37

MTV UUTISET – STT

Kenraali Janne Jaakkolan mukaan Suomi on ilmoittanut kiinnostuksensa maavoimien esikuntaan, mutta päätöstä ei ole vielä tehty.

Puolustusvoimain komentajan, kenraali Janne Jaakkolan mukaan keskustelu Naton maavoimien alaesikunnan sijoittamisesta Mikkeliin on vielä ennenaikaista. Hänen mukaansa Suomi on ilmoittanut kiinnostuksensa tällaista komentoporrasta kohtaan, mutta vielä sitä ei ole Suomelle osoitettu.

Hänen mukaansa toisesta Naton komentoporrasratkaisusta, eli Suomen mahdollisesta siirtymisestä Norfolkin yhteisoperaatiojohtoportaan alaisuuteen, odotetaan päätöstä kevään aikana.

– Jää nähtäväksi, tuleeko alaesikuntien osalta päätöksiä samassa yhteydessä, Jaakkola sanoo STT:lle.

Jos esikuntaa Pohjolaan suunnitellaan, Suomella on hänen mukaansa luonnollisesti intressi siihen, mihin ja millä aikataululla mahdollinen esikunta rakennettaisiin.

Ratkaisut vain osa Nato-muutosta

Jaakkola korostaa, että ratkaisut komentorakenteesta ja esikunnista ovat vain osa sitä muutosta, mitä Natossa parhaillaan tehdään.

– Suomen ja Pohjoismaiden näkökulmasta on ihan olennaista, miten tämä kokonaissuunnittelu etenee ja millä tavalla tällä alueella valmistaudutaan yhteiseen puolustukseen, Jaakkola sanoo.

Johtamisen lisäksi on hänen mukaansa kyse myös siitä, mitä joukkoja johtoportaalla on käytössään ja miten eri Pohjoismaiden kansalliset puolustukset sovitetaan osaksi kokonaisuutta.

Maajoukkoihin kiinnostusta osoittaneen Suomen lisäksi Norjalle on soviteltu roolia ilmavoimien ja Ruotsille merivoimien johtovaltiona pohjoisella alueella.

– Sotilastasolla pyrimme pohjoismaiseen yhteiseen ääneen, ja olemme jakaneet keskinäisen suunnittelun koordinaatiovastuita Pohjoismaiden kesken. Tätä näkemystä pyrimme sitten viemään eteenpäin, Jaakkola kuvailee roolijakoa.

Lue myös: Media: Ruotsin ja Norjan puolustusvoimat vuokrasivat venäläispoliitikkojen mökkejä Nato-harjoitukseen

MTV:n kirjeenvaihtaja pääsi presidentin "stubliikin" kohteeksi: "Täydellinen lausuminen"

Venäjän Suomen suurlähettiläs latoo suorat sanat

Tuoreimmat aiheesta

Nato