Lännen asettamat rajoitukset Ukrainalle lahjoitettujen aseiden käytöstä antavat Jaakkolan mukaan etua Venäjälle.
Puolustusvoimain komentajan Janne Jaakkolan mukaan on vielä hankala arvioida, mikä on Venäjän tavoite Harkovassa. Rintaman taktisesta tilanteesta ei ole Jaakkolan mukaan tarkkaa tietoa.
– Näyttäisi siltä, että Venäjä pyrkii sitomaan Ukrainan asevoimia koko rintamalinjan pituudelta, myöskin vaikeuttamaan Ukrainan huoltoa, ja sitä kautta luomaan edellytyksiä mahdolliselle menestykselle, Jaakkola sanoi Ylen Ykkösaamussa.
Komentajan mukaan tulee tarkasti seurata, miten Venäjä toimii reserviensä kanssa eli missä sillä on riittävästi voimaa läpimurtoon.
– Tällä hetkellä näyttää siltä, että sitä voimaa ei siellä ole, Jaakkola sanoo.
Joidenkin arvioiden mukaan Venäjän hyökkäys olisi hidastumassa.
– Venäjä kärsii aika suuria tappioita koko ajan. Sillä on ihan luonnollinen vaikutus hyökkäyksen etenemiseen. Tekijänä on se, että Ukrainan puolustus myös vahvistaa omaa puolustustaan, kun näkee, mihin hyökkäys on etenemässä, Jaakkola vastasi kysyttäessä hyökkäyksen hidastumisesta.
"Zelenskyi on aivan oikeassa"
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi on nostanut esiin, että Ukraina ei saa ampua lännen lahjoittamilla aseilla muualla kuin omilla alueillaan. Hänen mukaansa tämä on merkittävä rajoitus, joka antaa Venäjälle sodan suurimman edun.
– Sotilaana ymmärrän hyvin Zelenskyin perustelut, ja hän on siinä tietenkin aivan oikeassa, Jaakkola sanoo.
Lännellä on kuitenkin perusteensa rajoituksille.
– Strategisella tasolla ymmärrän myös Yhdysvaltoja tai esimerkiksi Saksaa, että järjestelmiä ei anneta käyttöön, jotta voidaan estää kriisin eskaloituminen mahdollisesti hyvinkin nopeasti, Jaakkola jatkaa.
Jaakkolan mukaan Ukraina toivoo tällä hetkellä Euroopalta erityisesti ampumatarvikkeita eli tykistöä ja ilmatorjuntaa. Puolustusvoimat ei ole avannut julkisuudessa tarkemmin avustuspakettiensa sisältöä.
– Todetaan, että periaate, että viemme Ukrainalle sitä, mitä he tarvitsevat, toteutuu aika hyvin meillä, Jaakkola kuittaa.