Purra: Perussuomalaiset on mukana rasisminvastaisessa kampanjassa – "Osalla mediaa on kova halu"

Puoluehallitus tuskin kuitenkaan erikseen vielä ratifioi kampanjaa.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra (ps.) avasi keskiviikkona viestipalvelu X:ssä antamiaan aiempia kommentteja puolueensa sitoutumisesta valtioneuvoston rasisminvastaiseen kampanjaan.

– Perussuomalaiset on sitoutunut viime vuonna hyväksyttyyn tiedonantoon, Purra kirjoittaa.

Hän korostaa, että neljä hallituspuoluetta on ollut yhdessä kokoamassa ohjelmaa ja puolue on siinä mukana "aivan kuten kolme muutakin hallituspuoluetta".

Kyse on Purran mukaan vain siitä, tekeekö perussuomalaisten puoluehallitus vielä erikseen päätöksen kampanjaan sitoutumisesta.

– Tuskin tekee, hän sanoo.

Purra arvostelee päivityksessään kovin sanoin mediaa.

– Tämä sama asia kerrottiin ja ero selitettiin kyllä jo eilen tiedotustilaisuudessa, mutta jostain syystä uutisia lukemalla voi kuvitella muutakin. Osalla mediaa on kova halu olla politiikan itsenäinen osapuoli ja keksiä asianlaidat mieleisellään tavalla, Purra lataa.

Hallitus julkisti tiistaina rasisminvastaisen Me puhumme teoin -kampanjan, johon haastettiin mukaan myös poliittisia puolueita.

Kokoomuksen, RKP:n ja KD:n puoluesihteerit sanoivat tiistaina MTV Uutisille myös puolueiden olevan mukana kampanjassa, kun taas perussuomalaisten puoluesihteeri Harri Vuorenpää sanoi perussuomalaisten vielä pohtivan asiaa.

Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Otto Andersson (r.)sanoi MTV Uutisille pitävänsä erikoisena ajatusta, että esimerkiksi RKP:ssa eduskuntaryhmä olisi sitoutunut kampanjaan, mutta puolue ei.

Lue myös:

    Uusimmat