Moni muu valtionjohtaja on ilmaissut huolensa vaalien rehellisyydestä.
Venäjän presidentti Vladimir Putin on onnitellut Venezuelan istuvaa presidenttiä Nicolas Maduroa tämän uudelleenvalinnasta maan presidentiksi, kertoo uutistoimisto Reuters.
Sen sijaan monet muut maat julistivat välittömästi epäilyksensä Maduron vaalivoitosta.
Costa Rican presidentti kutsui voittojulistusta vilpilliseksi, ja Chilen presidentin mukaan Maduron hallinnon julkaisemia tuloksia on vaikea uskoa.
Perun ulkoministeri sanoi kutsuvansa maan Venezuelan-suurlähettilään takaisin vaalituloksen vuoksi.
Myös Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken ilmaisi välittömästi tulosten julistamisen jälkeen vakavan huolensa siitä, että tulos ei heijasta Venezuelan äänestäjien tahtoa.
Lue lisää: Venezuelan istuva presidentti on voittanut presidentinvaalit, sanoo vaaliviranomainen
Vaalilautakunta ei ole riippumaton
Etelä-Amerikassa Venezuelassa istuva presidentti Nicolas Maduro julistettiin maan presidentinvaalien voittajaksi, mutta oppositio ja keskeiset alueelliset naapurit hylkäsivät julistetun tuloksen välittömästi.
Venezuelan vaaliviranomaisen mukaan Maduro voitti vaalit 51,2 prosentilla äänistä.
Kansallisen vaalilautakunnan (CNE) johtajan Elvis Amoroson mukaan oppositiosta Maduroa haastanut Edmundo Gonzalez sai 44,2 prosenttia äänistä.
Vaalilautakunnan enemmistöä pidetään Madurolle uskollisena.
Useiden kansainvälisten vaalitarkkailijoiden saapuminen Venezuelaan estettiin vaalien kynnyksellä.
Oppositiojohtaja Maria Corina Machado on väittänyt Gonzalezin voittaneen 70 prosenttia äänistä.