Liikkumisrajoituksia on toteutettu eri tavoin muualla Euroopassa. Liikkumisrajoitus voi olla voimassa esimerkiksi vain osan päivää.
Lue lisää: STT:n tiedot mahdollisista liikkumisrajoituksista: Koronakävely kavereiden kanssa loppuisi, noutoruokaa saisi ehkä hakea, koskisi rajattua aluetta
Ranska
Ranskassa on voimassa ulkonaliikkumiskielto iltakuudesta aamukuuteen. Ulkona saa kulkea vain viranomaisten erittelemistä syistä, kuten esimerkiksi työn tai koulun vuoksi, välttämättömistä perhesyistä tai lemmikin ulkoiluttamiseksi kilometrin etäisyydellä kotoa. Ulkona käymiseen vaaditaan myös lupalappu.
Jos sääntöjä ei noudata, ensin luvassa on 135 euron sakko. Jos rike toistuu, sakkosumma kasvaa, ja lopulta edessä voi olla kuuden kuukauden vankeustuomio.
Hollanti
Hollannissa ulkona liikkuminen on kielletty iltayhdeksästä puoli viiteen aamulla. Poikkeusluettelossa ovat muun muassa hätätapaukset, hautajaisiin todistettavasti osallistuminen tai vakava ahdistuneisuus, joka edellyttää lyhyttä kävelyä ulkona.
Myös Hollannissa ulkonaliikkumiskiellon aikaan ulkona liikkuvilla on oltava mukanaan lupalappu, jonka voi tulostaa itse. Jos kunnollista syytä ei ole, sakkoa annetaan 95 euroa.
Lue myös: Suomeenko kovat koronarajoitukset? Tätä sulkutila tarkoittaa eri puolilla Eurooppaa – ulkonaliikkumiskielto on arkipäivää
Belgia
Belgiassa käytössä on ollut alueellisia ulkonaliikkumiskieltoja. Esimerkiksi pääkaupungissa Brysselissä ulos ei ole asiaa muutoin kuin perustellusta syystä iltakymmenen ja aamukuuden välillä.
Britannia
Lähes koko Britanniassa ohjeena on pysyä kotona ja lähteä liikkeelle vain perustellusta syystä. Tiettyinä kellonaikoina ulkoilua ei ole kielletty, ja esimerkiksi ulkona lenkkeily sallittua, tosin vain korkeintaan yhden ihmisen tai samassa taloudessa asuvien tai niin kutsuttuun tukikuplaan kuuluvien kanssa.