Raportti: Kolmasosa Keniaan lahjoitetuista käytetyistä vaatteista on "muovijätettä valeasussa"

15:44img
Pikamuodin loppu voi häämöttää - EU:ssa valmistellaan lakia, joka velvoittaa yritykset toimimaan vastuullisesti (13.7.2022)
Julkaistu 16.02.2023 10:45

MTV UUTISET - STT

Kolmasosa Keniaan vuonna 2021 viedyistä käytetyistä vaatteista oli "muovijätettä valeasussa", sanoo hollantilainen Changing Markets Foundation torstaina julkaisemassaan raportissa. Selvityksen mukaan lahjoitetut vaatteet aiheuttavat paikallisille moninaisia ympäristö- ja terveysongelmia.

Vuosittain tonneittain lahjoitettuja vaatteita lähetetään kehitysmaihin, mutta arviolta noin 30 prosenttia niistä päätyy kaatopaikoille tai paikallisille markkinoille mahdollisesti tukahduttamaan paikallista tuotantoa.

Hollantilaissäätiön raportin mukaan Keniaan lähetetään noin 900 miljoonaa käytettyä vaatekappaletta joka vuosi. Merkittävä osa vaatteista on tehty polyesterista tai muista öljypohjaisista materiaaleista ja on niin huonossa kunnossa, ettei niitä voi lahjoittaa eteenpäin.

Kelvottomat vaatteet saattavat päätyä palamaan pääkaupunki Nairobin lähellä oleville kaatopaikoille, joissa ne altistavat roskia keräävät ihmiset myrkyllisille kaasuille. Tonneittain tekstiilejä kulkeutuu myös vesistöihin, joissa ne hajoavat mikrokuiduiksi ja päätyvät vesieläinten elimistöön.

Harva kaipaa hiihtokampetta Keniassa

Tutkimus perustuu tullin tietoihin sekä kansalaisjärjestö Wildlightin ja aktivistiryhmä Clean Up Kenyan kenttätyöhön ja kymmeniin haastatteluihin. Raportin mukaan osa vaatteista oli pahoin tahraantuneita tai vahingoittuneita.

Käyttökelvottomat vaatteet otetaan käyttöön puhdistusliinoina teollisuudessa tai halpana polttoaineena maapähkinöiden paahtamiseen. Osa päätyy jokeen tai lojumaan torille, ja osa lähetetään valtaville muovin hautausmaille pääkaupungin ulkopuolelle.

Asiantuntijat sanovat, että vaatejäteongelmaa pahentaa rikkaiden maiden pikamuotibuumi. Monia usein synteettisistä kuiduista valmistettuja vaatteita käytetään vain muutaman kerran.

Raportissa vaaditaan myrkyttömien ja kestävien materiaalien käyttöä tekstiilien valmistuksessa sekä tuottajavastuuta.

–  Globaali pohjoinen käyttää käytettyjen vaatteiden myyntiä paineenpoistoventtiilinä hoitaessaan pikamuodin valtavaa jäteongelmaa, raportissa lukee.

Lue myös: Dokumentti paljastaa karun todellisuuden Shein-vaatebrändistä: 18-tuntisia työpäiviä olemattomalla palkalla – tiesitkö sinä näitä epäkohtia naurettavan halpoja vaatteita myyvästä yrityksestä?

Naisen mukaan uuden halpistakin ostaminen on kuin heittäisi rahaa roskiin – tässä syy

Näin vanha vaate päätyy keräysastiasta uusiokäyttöön – maailman tekstiilituotannolla valtavat ympäristövaikutukset

Sarah käytti samaa mekkoa sadan päivän ajan – raportoi kokeilustaan somessa: "Oli niin helppoa pukea ylleen sama vaate joka aamu"

Tuoreimmat aiheesta

Kenia