Ravien yleisömäärät ovat jatkaneet tänä vuonna laskuaan. Toukokuussa ravitapahtumissa kävi noin 5 500 henkeä vähemmän kuin vuosi sitten. Eittämättä osasyy on jäätävä kevät, mutta vääjäämätön suuntaus on se, että väkeä on aina vain vaikeampi saada tulemaan paikan päälle. Pudotus näkyy talvella, keväällä, kesällä ja syksyllä, se näkyy kylmällä ja lämpimällä säällä sekä tuulisella ja tyvenellä kelillä.
Raviurheilu ei paini asian kanssa yksin, sillä muillakin lajeilla on vastassa sama mörkö. Kun ennen vakavin yleisömäärien nipistäjä olivat toiset tapahtumat, muodostavat kotikatsomot nyt tuntuvimman uhan.
Ihmisiä on entistä vaikeampi patistaa liikkeelle, kun nykyteknologia on mahdollistanut urheilun seuraamisen oman sohvan syleilystä. Samalla voi toisella silmällä katsoa Salkkareita, pyöritellä sormien välissä Fidget Spinneriä ja päivittää someen kuulumisia. Nykykuluttaja pystyy hallitsemaan ärsykevyöryä – ja suorastaan janoaa sitä.
Vaikka kulutustottumukset ovatkin muuttuneet radikaalisti, tapahtumajärjestäjiä lohduttaa se, että ihminen kaipaa edelleen lauman lämpöä ja kohtaamisia samanhenkisten kanssa. Paikan päälle mennään, jos houkutus on tarpeeksi tuntuva.
* * *
Suurravit pitävät yleisömäärien suhteen pintansa, mutta arkena taistelussa ollaan monella rintamalla ankarasti alakynnessä. Näin on ollut jo pidempään, ja trendi mahtaa vain voimistua.
Ensi vuodelle suunniteltu ”Magic Monday” -tapahtuma (maanantaisin kuusi lähtöä radalta x ja kuusi lähtöä radalta y, jotka ajetaan limittäin) kertoo siitä, minne päin virta tulee ainakin arkena ravitapahtumia viemään. Tuotetta suunnitellaan entistä tv-ystävällisemmäksi. Tällöin uskollisinkin yleisönosa saa funtsia tosissaan syitä lähteä paikan päälle.
Kehitystä ei voi voittaa, sen puolelle täytyy liittyä. Nykyisessä tulonmuodostuksessa raviradat kuitenkin tarvitsevat pääsylipputuloja ja oheismyyntiä.
Lisäksi uusasiakashankinnan kannalta on tärkeää, ettei heittäydytä täysin viestimien varaan, vaan nähdään edelleen vaivaa, jotta ihmisiä saadaan paikan päälle. En nimittäin juurikaan tunne raviharrastajia, jotka olisivat saaneet hevoshyttysen piston vastaanottimen välityksellä. Radalta, hevosten läheltä, se kiinnostus herää.
Mietipä omalla kohdallasi, mistä ravi-innostus alkoi.
Yleisin vastaus lie se, että ystävä/tuttava/työkaveri/perheenjäsen vei raveihin. Raviurheilu ei ole matalan kynnyksen harrastus, jonka pariin hakeudutaan spontaanisti. Yksistään jo se, että radat sijaitsevat kaukana kaupunkien keskustoista, painaa ravit ihmisten mielissä tajunnan takapihoille.
Sisäänheittäjiä siis tarvitaan. Näihin talkoisiin voi ryhtyä meistä jokainen, joka tahtoo tuoda ravien pariin uusia harrastajia. Radat voivat puolestaan tukea hanketta järjestämällä kaksi yhden hinnalla -tyyppisiä kampanjoita. Helpompaa ja halvempaa uusasiakashankintatapaa tuskin on olemassa. Aktiivinen lähimarkkinointi saa ne kotisohvien sankarit pontevammin liikkeelle kuin passiivinen mainostus.
Pohjoisen raviradat teettivät tänä keväänä kyselyn ravien julkisuuskuvasta ja näkyvyydestä. Yhdessä kohdassa tiedusteltiin lajia tuntemattomilta ihmisiltä, mikä saisi heidät tulemaan raveihin. Iso osa vastasi, että jos joku asiaa tunteva tuttava kutsuisi heidät mukaan ja raottaisi lajin saloja. Monella on olemassa orastava kiinnostus ja uteliaisuus, mutta ensimmäistä askelta ei osata ottaa ilman apua.
* * *
Suurin piirtein tähän tapaan lausahti eräs kaverini, jota olen koettanut maanitella raveihin: ”Meinasin tulla paikalle, mutta käännyin portilta pois, kun kavahdin radalle johtavan alikulkutunnelin virtsan hajua ja sukupuolielimiä esittäviä graffiteja”.
Ensivaikutelma on äärimmäisen tärkeä, ja sanotaan, että ihminen muodostaa sen kuudessa sekunnissa. Jos noiden ratkaisevien sekuntien aikana aisteihin tulvii ruumiineritteiden löyhkää, karkeita piirrustuksia, lahoavia aitoja ja ränsistyneitä rakennuksia, voitaneen yleistää, ettei ensivaikutelma tule olemaan myönteinen.
Raviratojen sisäänkäynnit ja niiden liepeet eivät usein vedä puoleensa. Me lajikonkarit emme asiaan välttämättä kiinnitä huomiota, mutta raveja epävarmasti lähestyvän ihmisen silmissä luotaantyöntävät yksityiskohdat korostuvat. Asia lähtee menemään usein jo tässä vaiheessa väärille raiteille.
Eteinen on kodin tärkein huone, koska sinne vieraat astuvat ensin, sanovat sisustuslehdetkin.
Ihmisten paikan päälle saaminen, positiivisen ensivaikutelman antaminen ja raveissa viihtyminen ovat usein pienten yksittäisten tekijöiden summa. Siihen ei vaadita suuria pääomia, vaan lähinnä vaivannäköä ja viitseliäisyyttä.
Taannoin eräissä raveissa yleisöä tervehti pääportilla posetiivin soittaja, ja väki kävi ovesta sisään hymy huulillaan. Toisaalla lapset jakoivat lipunmyynnin luona mansikoita. Oli varmaa, että ihmiset tunsivat olonsa tervetulleiksi ja astelivat raviradalle hyvällä tuulella.