Yhdysvalloissa presidentti Donald Trumpin edustaman republikaanisen puolueen rivit rakoilevat nyt selkeästi, arvioi Turun yliopiston John Morton -keskuksen professori Benita Heiskanen.
Hän kertoo, että useiden republikaanien perustama The Lincoln Project -ryhmä on arviolta jo kuukauden ajan julkaissut Trumpia vastustavia mainoksia ja ilmoittanut tukevansa demokraattien Joe Bidenia. Dramaattisemman tilanteesta tekee se, että ryhmässä merkittävässä roolissa oleva George Conway on naimisissa Trumpin neuvonantajan Kellyanne Conwayn kanssa.
– Ryhmä on ollut olemassa jo jonkin aikaa, mutta nyt se on saanut tuulta purjeisiin ja alkanut esittää näitä mainoksia eri kanavilla, etenkin Fox News -kanavalla.
– Nyt sitten tämä New York Timesin juttu. Näitä on tullut nyt tipoittain, ja kannanotot vahvistuvat, Heiskanen sanoo viitaten New York Timesin viikonloppuna julkaisemaan artikkeliin.
Siinä luetellaan republikaanipoliitikkoja, joiden ei uskota tukevan Trumpia jatkokaudelle tai jotka kamppailevat päätöksensä kanssa.
"Trumpista arvioitu olevan enemmän haittaa kuin hyötyä"
New York Timesin lähteiden mukaan esimerkiksi Yhdysvaltain entinen presidentti George W. Bush ei tue Trumpia. Samoilla linjoilla kerrotaan olevan myös Utahin osavaltiota edustavan republikaanisenaattorin Mitt Romneyn. Republikaanien presidenttiehdokaskilvan Trumpille neljä vuotta sitten hävinnyt Jeb Bush ei lähteiden mukaan puolestaan ole varma, kuinka aikoo äänestää.
– Luen tätä tilannetta niin, että heille, jotka nyt vastustavat istuvaa presidenttiä ja jotka ovat tämän liikkeen takana, on pienempi paha ottaa presidentiksi tunnettu, maltillinen demokraatti, Heiskanen sanoo.
Hän arvioi, että viimeaikaisten tapahtumien myötä Trumpista on arvioitu olevan enemmän haittaa kuin hyötyä. Yhdysvaltoja on koronavirusepidemian lisäksi viime viikkoina ravisuttanut laajalle levinneet protestit, jotka saivat alkunsa, kun mustaihoinen George Floyd kuoli poliisin painettua häntä polvella niskasta pidätystilanteessa.
Trumpia on arvostellut myös James Mattis, joka toimi aiemmin Trumpin puolustusministerinä. Mattis sanoi tällä viikolla julkaistussa harvinaisessa kannanotossa siitä, että Trump ei yritä yhdistää Yhdysvaltoja vaan hajottaa maan.
Trumpin presidenttiys poikkeuksellinen
Heiskanen ei lähde arvioimaan, kuinka historiallisesti poikkeuksellinen nyt käsillä oleva poliittinen tilanne on. Hän kuitenkin huomauttaa, että Trumpin presidenttiys itsessään on ollut poikkeuksellinen.
– Poliittisen järjestelmän ulkopuolelta tuli presidentti, joka ei pelaa minkään pelisääntöjen mukaan. Ja puolue kääntyi hyvin voimakkaasti hänen taakseen, Heiskanen avaa.
Hänen mukaansa tutkijapiireissä on pohdittu, kuinka kauan Trumpin saama tuki jatkuu.
– Olemme tiedostaneet, että siinä vaiheessa, kun aletaan laskelmoida, ettei Trumpista ole enää puolueelle hyötyä, rivit alkavat rakoilla. Sitä ei vain tiedetty, koska ja miten se tapahtuu.Tilanteesta tekee Heiskasen mukaan kiinnostavan lisäksi se, että myös demokraattien riveissä on rakoilua.
– Uudistusmielinen siipi kannatti senaattori Bernie Sandersia. Nyt demokraatit saavat apuja republikaaneista, vaikka demokraattien omat rivit myös rakoilevat ruohonjuuritasolla. Tässä on aika mielenkiintoinen poliittinen näytelmä meneillään, Heiskanen summaa.
Hänen mukaansa on vaikea vielä sanoa, kuinka viimeaikaiset levottomuudet ja Trumpin tapa reagoida niihin ovat vaikuttaneet presidentin kannatukseen kansan keskuudessa.
– On vaikea sanoa, lähteekö tästä nyt lumipalloefekti vyörymään.
Heiskasen mukaan sitä ei kuitenkaan pidetä enää itsestäänselvyytenä, että vaa'ankieliosavaltiot äänestäisivät samalla tavalla kuin viimeksi.
– Viime vaaleissa äänestettiin paljon demokraattien Hillary Clintonia vastaan, hän huomauttaa.