Retkiluistelijoiden määrä on kolminkertaistunut Suomessa kahdessakymmenessä vuodessa.
Luonnonvarakeskuksen mukaan harrastajia on jo 150 000, ja he käyvät jäällä 700 000 kertaa vuodessa.
Tänä vuonna kausi alkoi myös Etelä-Suomessa aikaisin.
– Kyllä on ollaan melkein kuukauden etuajassa, mikä on tietysti meidän luistelijoiden kannalta ihan mahtava juttu, hehkuttaa yrittäjä Tuomas Hannikainen Helsingin retkiluistelusta.
Suomen ladun tutkimuksen mukaan retkiluistelu on lumikenkäilyn jälkeen kiinnostavin uusi talvilaji, jota puoli miljoonaa suomalaista haluaa kokeilla.
Hyvinkääläisen Matti Ojalan mukaan retkiluistelu on yksi hieno tapa olla luonnossa ja nauttia elämyksistä sateessa tai paisteessa.
Suomessa on kaikkiaan parikymmentä luonnon jäille aurattua matkaluistelurataa Kajaanista Porvooseen.
Sirpa Kajarinne ja Seve Uski harrastavat matkaluistelua - siellä missä jäät ovat kestäneet aura-autonkin.
Kajarinne toteea, että parasta on yhdessä luistelu.
– En tiedä, tulisiko meidän muuten lähdettyä yhdessä ulos.
Varsinaisesta retkiluistelusta kiinnostuneille järjestetään erilaisia koulutuksia turvalliseen jäillä liikkumiseen,
sekä retkiä luonnonjäille kokeneiden retkenvetäjien ohjaamina.