Suomen Riistakeskus on myöntänyt lintuinfluenssan vuoksi suuren määrän poikkeuslupia lintujen tappamiseen. Asia selviää Riistakeskuksen verkkosivuilta.
Lähes 10 000 linnun kaatoluvat on myönnetty noin 450 turkistarhalle ja niiden välittömään läheisyyteen.
Myönnetty poikkeuslupa on voimassa 26. heinäkuuta ja 31. heinäkuuta välillä. Luvat on myönnetty tiettyjen lintulajien, kuten harmaa- ja merilokin, räkättirastaan, naakan ja kesykyyhkyn ampumiseen. Lintujen ampumisluvat vaihtelevat lajeittain, esimerkiksi merilokkeja saa ampua 100 kappaletta, kun taas naakkoja 2 000.
Luvan saaneista turkistarhoista suurin osa on Riistakeskuksen mukaan Pohjanmaan sekä Etelä-, Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan maakunnissa.
Rauhoittamattomien lintujen metsästysaika taas alkaa 1. elokuuta.
Birdlife Ylelle: tappaminen väärä keino
Riistakeskus perustelee päätöstä yleisen turvallisuuden ja kansanterveyden turvaamisella.
Asiasta uutisoi aiemmin esimerkiksi Yle. Lintujen suojelu- ja harrastusjärjestö Birdlife kertoi Ylelle, että lintujen tappaminen on lintuinfluenssan torjuntakeinona huono, sillä tappamisesta seuraava kuolleiden lintujen käsittely tuo riskin taudin leviämiseen.
Lisäksi järjestön mukaan luvan varjolla todennäköisesti ammutaan muitakin kuin luvan alaisia lokkeja, sillä harmaa- ja merilokkeja liikkuu hyvin vähän turkistarhojen alueella. Muita lokkeja turkistarhojen läheisyydessä liikkuu Birfdlifen mukaan enemmän.
Lue myös: Lintuinfluenssa on levinnyt jo turkistiloille – kuolleita lokkeja löytynyt usean pohjalaisjärven rannalta
Riistakeskus kertoo verkkosivuillaan, että turkistarhoilla on erilaisia suojaus- ja karkotuskeinoja, joita tulisi käyttää ensisijaisesti lintuinfluenssan torjuntaan. Ampuminen on Riistakeskuksen mukaan viimeinen keino.
Ylen tietojen mukaan poikkeusluvan hakija on Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liitto Fifur. Lupa koskee liiton jäsentiloja. Fifur haki lupaa 37 800 linnun hävittämiseen, ja Riistakeskus hyväksyi hakemuksista noin neljäsosan.
Lue myös: Turkiseläimillä todettu lintuinfluenssa saanut uuden määritelmän – oikeuttaa ryhtyä toimenpiteisiin tartunnan hävittämiseksi
Lintuinfluenssatapauksia turkistarhoilla
Lintuinfluenssatapauksia villilinnuilla on Suomessa kirjattu tähän mennessä 22 tämän vuoden aikana. Ruokaviraston tietojen mukaan viimeisin tapaus on keskiviikolta. Suuri osa tapauksista on esiintynyt naurulokilla.
Ruokavirasto on todennut tähän mennessä vakavan taudin aiheuttavaa H5N1-lintuinfluenssaa nisäkkäillä ainakin 20 turkistarhalla Suomessa. Villilintujen arvioidaan tuoneen viruksen tiloille.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan Suomessa tartuntoja ei ole todettu ihmisillä.