Ruokabloggari herättelee lihansyöjiä – näistä kuvista fanit hermostuivat Facebookissa

Shutterstock
Julkaistu 26.09.2013 13:31(Päivitetty 26.09.2013 14:16)

Sivumaku-blogin Facebook-sivuille lauantaina laitetut kuvat metsästyssaaliista olivat osalle tykkääjistä liikaa. Tuoreimmassa blogipostauksessa käsitelläänkin sitä, kuinka lihansyöjät ovat vieraantuneet ravintonsa lähteistä.

– Puolet suomalaisten ostamasta lihasta on jauhelihaa. Geneeristä massaa, josta eläintä – tai siis kaikkia siinä olevia – ei pysty hahmottamaan. ”Tuo kaupasta kanaa” tarkoittaa useimmissa perheissä vakuumiin pakattua marinadimössöä täynnä siivutettua broilerin rintafileetä, Sivumaku-blogissa muistutetaan.

Käy lukemassa kirjoitus kokonaisuudessaan täällä ja katso kuvat, jotka saivat osan faneista jättämään Sivumaku-blogin Facebookissa.

– Olin joskus sitä mieltä, että jokaisen lihansyöjän tulisi ainakin kerran tappaa itse syömänsä eläin. Sellainen, jolla on jalat. Olen heltynyt tästä luolamiesajatuksesta hiukan. Seuratessani myöhemmin syömäni jäniksen riiputtamista ja nylkemistä, syntyi tuohon raaka-aineeseen aivan erilainen suhde.

– En rupea nyt henkiseksi ja höpöttämään naiiveja ajatuksia kaupunkilaispojan silmiä avaavasta elämyksestä Savon perukoilla. Puhun siitä, että nähdessä raaka-aineen kulun luonnosta tai kasvimaalta haarukkaan, ruokaa arvostaa väistämättä eri tavalla kuin suojakaasuun pakattua, etukorttitarjouksessa olevaa lihakimpaletta hienolla etiketillä, Sivumaku-blogisti kirjoittaa.

– On täysin eri asia heittää esimerkiksi itse kasvatettua ruokaa roskiin, kun sen on keväällä laittanut itämään ja seurannut puutarhassa innokkaan malttamattomana kasvua usean kuukauden ajan. Tuon koko prosessin oltua loppujen lopuksi täysin ajan, tilan, vaivan ja maaperän tuhlausta, kokee aivan toisenlaisia morkkiksia kuin vain lanaamalla haarukalla perusmättöä lautaselta bioskiin. Olen tämän kokenut enkä halua sitä enää. Samaa mietin valmistaessani teerestä ja jäniksestä riistapiirasta.

– Miten pahalta tuntuisi, jos lopputulos ei olisikaan hyvä tai pahimmassa tapauksessa tärvelisin koko raaka-aineen? Eläinten elämä, onnistunut osuma, paripäiväinen riiputus ja parin tunnin käsittely olisivat kaikki olleet täysin turhaa. Onneksi piiras maistui ja sen olemusta osasi kunnioittaa.

Jatka lukemaan postaus loppuun Sivumaku-blogissa ja osallistu keskusteluun!

(MTV3)

Tuoreimmat aiheesta

Lifestyle