Ruotsalaistutkimuksessa tehtiin sian nahasta sarveiskalvoja, ja sokeat saivat näkönsä takaisin

– Olemme testanneet eri tyypisiä kollageeneja, esimerkiksi lehmien ja rottien. Jostain syystä sian proteiini toimii parhaiten, kertoo Lingköpingin yliopistosta professori ja tutkimuksen toinen johtaja Neil Lagali.

– Aloitimme puhdistamalla kollageeniproteiinin. Kollageeni on nestemäistä, geelimäistä. Se ei ole lujaa. Teimme laboratoriossa toimenpiteen, jossa kollageenimolekyylit liitettiin yhteen kemiallisesti, jotta saimme vahvan implantin, joka ei liukene. 

Ensimmäinen leikkaus tutkimuksessa tehtiin vuonna 2016,  ja nyt sikaproteiinista tehty sarveiskalvo on kahdellakymmenellä henkilöllä.

– Potilaat ovat saaneet näkönsä takaisin. Ennen leikkausta neljätoista heistä oli sokeita. Kuudella oli puolestaan heikentynyt näkö. He olivat lähes sokeita, Lagali kertoo.

– Kaikki ovat saaneet näkönsä takaisin, ja monen kohdalla näkö on vielä varsin hyvä.

Mihin silmäsairauksiin keksintö tehoaa?

– Näillä kahdellakymmenellä henkilöllä on sairaus nimeltä keratokonus. Sairaudessa sarveiskallo ohenee ja ohenee ja näkö heikkenee, Neil Lagani kertoo Linköpingistä. 

Silmän sisällä olevan paineen seurauksena sarveiskalvo pullistuu ulospäin. 

Vuosittain tarvittaisiin miljoonia sarveiskalvoja

Ruotsalaistutkijoiden kehittelemä hoito kohdistuu keratokonuksen eli sarveiskalvon kartiorappeuman pitkälle edenneisiin muotoihin.Se ei siis ainakaan tässä vaiheessa auta muihin sokeutta aiheuttaviin silmäsairauksiin. 

– Tällä hetkelle olemme riippuvaisia luovutuksista, joita saadaan kuolleilta ihmisiltä. Sarveiskalvoista on suuri pula. Niitä tarvittaisiin vuositasolla 13 miljoonaa, mutta leikkauksia tehdään vain 200 000 vuodessa, Neil Lagali sanoo. 

Suomessakin pulaa sarveiskalvoista

Myös Suomessa on jonkin verran pulaa sarveiskalvoista. HYKS:in silmäpankin johtaja pitää tilannetta meillä kuitenkin kohtuullisen hyvänä. 

– Hyksissä meillä tehdään 75-80 prosenttia kaikista Suomen sarveiskalvonsiirroista. Lukumääräisesti sellaiset 250 kappaletta vuodessa, kertoo HYKS:n silmäpankin johtaja, osastonylilääkäri Kari Krootila.

– Kyllä meilläkin ja muuallakin maailmassa on pulaa sarveiskalvoista. Emme aina Helsingissäkään saa niin paljon sarveiskalvoja siirrännäisiksi kuin haluaisimme, mutta kohtuullisen hyvin kuitenkin.

Ruotsalaistutkimukseen Krootila suhtautuu maltilla ja mielenkiinnolla. Hänen mukaansa tutkijat ovat muunnelleet jo käytössä ollutta vanhaa konseptia.

– Tällainen synteettinen materiaali, mitä he ovat tehneet tiettyyn osaan sarveiskalvoon, niin siinä on tiettyjä etuja. 

– Sen saatavuus on hyvä, säilytys ennen siirtoa on helpompi ja sitä voidaan säilöä pitkiä aikoja ennen siirtoa. Kuolleen luovuttajan sarveiskalvo tulee siirtää kahden viikon kuluessa siitä,  kun se on vapautettu käyttöön. 

Markkinoille lähivuosina

Linköpingissä tutkimukset jatkuvat, ja markkinoille sikaproteiinisarveiskalvot saadaan Lagalin arvion mukaan kolmen - viiden vuoden kuluttua. 

– Toivomme, että valmis tuote lähtisi moneen maahan. Siirrännäistä varten ei tarvita erityistä biopankkia, vaan tavallinen jääkaappi riittää.

– Tämä merkitsee paljon maissa, joissa ei ole mahdollisuutta sarveiskalvojen luovutukseen tai niiden säilyttämiseen biopankissa.

Lagali uskoo, että tekosarveiskalvot lisäävät leikkausten määrää, ja siitä tulee halvempi. 

– Uskomme ehdottomasti, että operaatiosta tulee halvempi, ja päämäärämme on, että näitä käytettäisiin kehitysmaissa, Neil Lagali sanoo.