Rintasyövän ja hiusten värjäämisen väliltä löytyi yhteys. Tutkimus ei kuitenkaan suoraan todista, että hiusväri aiheuttaa syöpää.
Hiusten värjäämisellä on yhteys rintasyöpään, kertoo International Journal of Cancer -lehdessä julkaistu tutkimus.
Näin tutkittiin
Tutkimusta varten havainnoitiin yli 46 000 naisen terveystietoja. Naiset olivat 35–74-vuotiaita ja asuneet Yhdysvalloissa vuosina 2003–2009. Kenelläkään ei itsellään ollut rintasyöpää tutkimuksen alussa, mutta jokaisella tutkimushenkilöllä oli ainakin yksi sisko, jolta löytyi rintasyöpä.
Tutkimusaikana tutkituilta naisilta löytyi yli 2700 rintasyöpää.
Rintasyövän ja hiusten värjäämisen väliltä löytyi yhteys, joka päti erityisesti tummaihoisiin naisiin.
Riski nousi kymmeniä prosentteja
Jos nainen värjäsi hiuksiaan säännöllisesti, rintasyövän riski nousi yhdeksän prosenttia. Jos nainen oli tummaihoinen, riski nousi jopa 45 prosenttia.
Tumma väri nosti syöpäriskiä tummaihoisilla 51 prosenttia ja vaaleaihoisilla kahdeksan prosenttia. Vaalean hiusvärin suhteen luvut olivat 46 prosenttia ja 12 prosenttia.
Kaikilla naisilla syövän riski nousi jopa 30 prosenttia, jos nainen käytti kemiallista, hiusten suoristamiseen tarkoitettua ainetta.
"Tulos ei yllätä minua"
Tutkimus ei suoraan todista, että hiusväri aiheuttaa syöpää. Samantapaisia tutkimustuloksia on kuitenkin saatu ennenkin.
Se, miksi ihonväri näyttäisi vaikuttavan tuloksiin, ei ole tiedossa. Syynä voi olla tuotteiden valmistustapa, markkinointi tai se, miten paljon tuotetta imeytyy ihoon.
– Tulos ei yllätä minua, onkologi ja epidemiologi Otis W. Brawley kommentoi Newsweekille.
– Moni on huolestunut siitä, että kemikaalit varsinkin kestohiusvärissä ja hiuksia suoristavissa tuotteissa voisivat potentiaalisesti aiheuttaa syöpää.
Lisätutkimuksia aiheesta tarvitaan
Lisätutkimuksia aiheesta kuitenkin tarvitaan. Kyseisen selvityksen osallistujista vain kymmenen prosenttia oli tummaihoisia naisia, joiden hiustuotteiden käyttöä arvioitiin vain kerran. Naisia seurattiin keskimäärin kahdeksan vuoden ajan.
– Tämän tiedon perusteella ei voi sanoa, että hiusvärit ja suoristustuotteet aiheuttaisivat syöpää, lääkäri Larry Norton kommentoi The New York Timesille.
Rintasyövän syntyyn vaikuttavat monet tekijät, kuten ruokavalio ja paino. Huolestuneet voisivat kuitenkin kokeilla suoravärejä, joilla ei havaittu yhteyttä rintasyöpään.