Saara, 23, putosi hevosen selästä ja sai vakavan aivovamman – vakuutusyhtiö pitää työkykyisenä

Vakuutusyhtiö katsoo hänen olevan työkykyinen.

Usein liioitellaan, kun sanotaan yhden, tavallisena alkaneen päivän mullistaneen koko elämän. Joskus niin todella käy, kuten 23-vuotiaan Saara Auvisen tapauksessa.

Auvisen päivän ohjelma näytti samalta kuin tavallisestikin elokuisena aamuna vuonna 2014. Hän aikoi kouluttaa asiakkaansa hevosta, kuten 18 vuotta ratsastanut hevosalan yrittäjä oli tehnyt koko kesän lähes päivittäin.

Yksi ratsastusreissu päättyi kuitenkin täysin eri tavalla kuin kaikki muut. Hevonen säikähti ja pukitti, ja Auvinen putosi hevosen selästä voimalla maahan.

Kaikki tämä on kerrottu Auviselle jälkikäteen, sillä hän ei muista itse koko tapahtumasta mitään. Maahan iskeytyminen aiheutti Auviselle aivovamman.

– Tietysti ammattilaisena tuplatsekkaa kaiken, mutta jos hevonen säikähtää, niin ei ole paljoa muuta tehtävissä kuin yrittää pysyä kyydissä. Tämä on tullut niin yllättäen, etteivät 18 vuoden kilometrit ole riittäneet. Huono tuuri, Auvinen pohtii onnettomuuden syitä.

"En ymmärtänyt tilanteen vakavuutta"

Heti onnettomuuden jälkeen Auvinen vietiin lähimpään sairaalaan, josta lääkäri lähetti hänet ambulanssilla Töölön sairaalaan. Hän nukkui kuukausia lähes yhtäjaksoisesti, avomies herätti häntä välillä syömään ja juomaan.

Oireista huolimatta tilanteen vakavuus ei ollut kuitenkaan täysin valjennut hänelle. Rajujen aivovammojen taudinkuvaan kuuluu usein se, ettei oireitaan tiedosta. Auvinen vaati lääkäreiltä päästä kotiin ja lähetti asiakkailleen sairaalavuoteelta viestejä, joissa kertoi palaavansa töihin jo parin viikon päästä.

– Tilanne oli tosi raju – en ymmärtänyt kysyttäessä edes, mikä päivä oli ja mies sanoi, että kävely on hitaampaa kuin mummon ja kilpikonnan risteytyksellä – mutta siitä huolimatta suurin huoleni olivat asiakkaat ja oppilaat.

Auvinen ei palannut töihin parin viikon päästä. Kahden viikon jälkeen alkoivat vasta pitkät kuntoutusjaksot, eikä työelämään palaaminen ole vieläkään, lähes kahden vuoden jälkeen, realistinen tavoite.

Oireina väsymys, muistiongelmat, motoriset vaikeudet...

Ulkoisesti Auvinen näyttää ja kuulostaa terveeltä ja iloiselta nuorelta naiselta, joten tieto aivovammasta voi yllättää. Oireet ovat kuitenkin vakavia.

Vakavuus alkoi valjeta tilanteen aluksi kieltäneelle Auviselle vähitellen. Se oli raskasta, mutta kuntoutumisen kannalta välttämätöntä.

– Oli ikävää, että oppi tietämään omia oireitaan ja rajoitteitaan, mutta jos ei niitä tiedä, niin niiden kanssa ei opi elämään eikä niitä opi kompensoimaan, Auvinen kertoo.

Vakavimmat oireet, jotka ilmenivät heti onnettomuuden jälkeen ja vaivaavat vieläkin, liittyvät väsymykseen ja muistiin. Kun Auvinen heräsi, hän ei muistanut onnettomuutta edeltävästä kesästä paljoa eikä uusia muistikuviakaan kertynyt puoleen vuoteen onnettomuuden jälkeen.

– Minulla ei ole vaikka vuoden 2014 joulusta mitään hajua. Vaikka siinä tilanteessa on osannut toimia ja ollut niin kuin muutkin, niin tallennus ei ollut päällä. Olen rakentanut joitain muistoja valokuvien avulla, mutta ne eivät ole rehellisiä, omia muistojani.

– Lääkäri sanoi suoraan, ettei muistoja saa tuolta ajalta koskaan takaisin. Mutta katson eteen päin – ihan sama, mitä silloin jouluna on tapahtunut, varmaan oli hyvä joulu! Auvinen nauraa.

"En edes muista, millaista vireys on"

Onnettomuuden jälkeinen muistiaukko on ollut käynnissä vielä keväällä 2015, nyt kokonaan pimeitä ajanjaksoja ei pitäisi tulla. Asiat eivät kuitenkaan jää mieleen ja uusien asioiden opettelu on haastavaa.

Muistiongelmat yhdistettynä siihen, ettei Auvinen tunne janoa tai nälkää, ovat johtaneet toisinaan siihen, että Auvinen on koko päivän syömättä tai juomatta.

Kun muistiongelmat tiedostaa, niiden kanssa on oppinut elämään.

– Muistilappuja on kämppä täynnä. Lisäksi olen oppinut kertomaan ihmisille, etten oikeasti muista. Että jos on sovittu, että tavataan, niin ei riitä, että muistuttaa edellisenä päivänä.

Muisti ei ole oireista tällä hetkellä pahin. Se on väsymys. Auvinen nukkuu 16 tuntia yössä ja herää silti väsyneenä. Heräämisen jälkeen voi tehdä jotain, mutta pian pitäisi päästä uudelleen lepäämään.

Lisää Saaran tarinasta hänen blogissaan osoitteessa: 

http://www.saaraauvinen.fi/category/blogi/ 

– En enää oikein muista, millaista vireys on, Auvinen tunnustaa.

Auvinen opettelee parhaillaan, kuinka aktiivista elämää hän voi viettää. Jos lepoa saa liian vähän, parhaassa tapauksessa toimintakyky menee seuraaviksi päiviksi, pahimmassa tapauksessa edessä on sairaalareissu.

Vaikeuksia on myös esimerkiksi käsien motoriikan ja tasapainon kanssa, mutta väsyvyys ja muistiongelmat ovat suurin syy siihen, että töitä ei pysty tekemään. Auvinen tarvitsee henkilökohtaisen avustajan apua viikoittain.

Vakuutusyhtiö väittää työkykyiseksi

Auvisen vakuutusyhtiö on eri mieltä hänen työkykyisyydestään. Lähitapiola katsoi vuoden 2015 marraskuussa, että Auvinen on täysin työkykyinen.

Helsingin yliopistollisen keskussairaalan arvion mukaan Auvisen aivovamman jälkitila on vaikea-asteinen, ja Kela ja Helsingin kaupungin vammaispalvelu pitävät Auvista vaikeavammaisena.

Vakuutusyhtiö vastaa

Lähitapiola ei voi lainsäädännöllisistä syistä kommentoida yksittäistä tapausta. Lähitapiolan lääketieteellinen johtaja Ari Kaukiainen kertoo, että yleisesti aivovamman jälkitila-arviossa noudatetaan tapaturmavakuutuslainsäädäntöä. Sosiaali- ja terveysministeriö on laatinut haittaluokituksen asteikolla 0–20, jonka mukaan aivovamman jälkitilan vakavuutta ja korvausvelvoitetta arvioidaan.

HYKS:in aivovammapoliklinikan mukaan Auvisen oireiden vaikeusaste on 11, mikä tarkoittaa vaikeaa aivovamman jälkitilaa. Lähitapiolan päätöksessä mainitaan, että aivovamman jälkitila on vain lievä, eli tasolla 1–5.

Kaukiaisen mukaan vakuutusyhtiön jäkitila-arvio perustuu aina lääketieteellisesti johdonmukaiseen kokonaisuuteen ja arviointiin vaikuttaa asiantuntijalääkäreiden kanta asiakkaan lääkärinlausunnoista. Kaukiaisen mukaan erityisesti otetaan huomioon ensimmäisen sairaalajakson ja poliklinisen käynnin tiedot.

Vakuutusyhtiö pitää kuitenkin Auvisen aivovammaa vain lievänä ja toteaa hänen työkykynsä alentuneen alle kymmenen prosenttia.

Vakuutusyhtiö väittää, että Auvista ei olisi hoidettu yliopistollisessa sairaalassa, ja että HYKS:in lääkäri olisi viitannut vain yksityisen lääkärin lausuntoihin siitä huolimatta, että Auvinen on käynyt yksityisellä lääkäriasemalla vasta saatuaan diagnoosin HYKS:in aivovammapolikilinikalta.

– HYKS:in aivovammapoliklinikka on lähettänyt heille kaksi kirjettä, joissa kerrotaan, kuka minut on ottanut vastaan ja miten minua on hoidettu ja tutkittu. Ei tunnu menevän perille.

Auvisen asianajaja Hannu Kokko selittää, että nuoren ihmisen vammautuminen ja työkyvyn menetys vakuutusyhtiölle kallista, olivat vakuutuksen ehdot millaiset tahansa.

Korvattavaksi koituisi työkyvyttömyyseläke niin pitkäksi aikaa, kun vammautunut ei voi olla työelämässä, ja tämän vakuutusyhtiö haluaa Kokon mukana välttää.

Auvinen on valittanut vakuutusyhtiön päätöksestä tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakuntaan ja asia on parhaillaan käsittelyssä.

– Parasta, mitä voisi nyt tapahtua olisi, että vakuutusyhtiö vetäisi asian käsittelystä ja pyörtäisi päätöksensä.

Auvinen on tehnyt lautakuntaan aiemmin jo yhden valituksen siitä, kun vakuutusyhtiö ei suostunut maksamaan sairaalajaksojen yhteydessä tehtyjä tutkimuksia tai Auvisen tarvitsemia kuntoutuksia.

Valitus meni läpi 16. päivä maaliskuuta, lähes kolme kuukautta sitten, mutta vakuutusyhtiö ei ole vielä vastannut Auviselle.

”Piti päättää, etten jää murehtimaan”

Vakuutusyhtiön kanssa on ongelmia. Kipu on päivittäistä. Väsyttää eikä muisti toimi. Aivovammasta ei voi parantua, vaikka oireita voi helpottaa ja niiden kanssa voi oppia elämään.

– Edellinen kuntoutusjaksoni päättyi viime viikolla. Jakso simuloi työpäivää, mutta neuropsykologit sanoivat heti ensimmäisenä päivänä, että ensimmäisen vartin jälkeen näkyi, ettei työelämä ole kohdallani tämän jakson tavoite.

– Tiesin sen itse sinne mennessä, mutta halusin uskoa, että kyllä tämä jakso näyttää, että voin tehdä jotain työtä.

Vielä on vaikeaa sanoa, kuinka paljon tilanne paranee ja Auvisella olisi paljon syitä vaipua synkkyyteen. Hän istuu kuitenkin kotonaan Helsingissä hymy kasvoillaan.

Suuri kiitos siitä kuuluu Auvisen mukaan perheelle, ystäville ja muusikkopuoliso Sampsa Astalalle.

– Oli sellainen hetki, että täytyi päättää, että joko jään tähän murehtimaan tai yritän vaan iloita pienistä asioista. Nykyään iloa saattaa löytyä hyvinkin pienistä asioista: onpa nätti taivas tai ihana kukka.

– Jos en voi valita sitä, milloin tähän tulee jotain parannusta, niin ainakin oman asenteeni voin valita. Siihen tarvitaan hyvät tyypit sekä perheen, ystävien ja puolison tuki ympärille. Ainakin minä tarvitsin.