Sähköpotkulautailija, varo vakuutusmokaa: "Voi tulla yllättävän kalliiksi"

Kesäkuun alussa voimaan tullut uusi liikennevakuutuslaki ei ole vielä mennyt ihan kaikille sähköpotkulautailijoille perille.

Kesäkuun 2024 alusta lähtien yli 25 kilogrammaa painavat tai yli 25 kilometriä tunnissa kulkevat sähköiset liikkumisvälineet, esimerkiksi sähköpotkulaudat, pääsivät liikennevakuutuksen turvan piiriin. 

Poliisi on kuitenkin napannut jo useita vakuuttamattomia menopelejä, joita odottaa vakuutuksen laiminlyöntimaksu. Vakuuttamattomalle ajoneuvolle voi pärähtää pahimmillaan jopa tuhansien eurojen maksu, Liikennevakuutuskeskus varoittaa.

Ajoneuvon vakuutusmaksu määräytyy sen ominaisuuksien mukaan, ja vakuuttamattomalle ajoneuvolle määrättävä laiminlyöntimaksu puolestaan on vastaava vakuutusmaksu korotettuna. Ajelu vakuuttamattomalla liikkumisvälineellä voi tulla yllättävän kalliiksi, varsinkin jos kyseessä on yli 25 km/h kulkeva kaksipyöräinen, Liikennevakuutuskeskuksen perintäpäällikkö Vesa Korhonen kertoo tiedotteessa.

Liikenteessä on nähty jopa lähes 100 km/h kulkevia sähköpotkulautoja. Kerroimme aiemmin esimerkiksi, kuinka eräs sähköpotkulautailija ajoi huomattavaa ylinopeutta Espoon Vallikalliossa tiellä 101 eli Kehä I:llä. Liikennevakuutuskeskus muistuttaa, ettei moisilla menopeleillä ole tieliikenteeseen mitään asiaa. Liikennevakuutus tulee silti olla maastossa tai radalla tapahtuvaa ajoa varten.

Mitä liikennevakuutus korvaa? Liikennevakuutus turvaa korvaukset onnettomuuden vastapuolelle sekä sivullisille. Vahingon aiheuttajan omat henkilövahingot korvataan myös liikennevakuutuksesta. 

Tiedotteessa huomautetaan, että yli 45 kilometriä tunnissa kulkevat laitteet rinnastetaan moottoripyöriin. Tämä tarkoittaa, että vakuutusten laiminlyöntimaksu voi nousta jopa tuhansiin euroihin. 

– Lakisääteinen vakuutus voi tuntua turhalta, kun itse ajaa liikennesääntöjen mukaisesti. Vahinko ei kuitenkaan tule kello kaulassa, ja kolaroinnin seuraukset ilman vakuutusta voivat yllättää. Vakuuttamisvelvollisuutensa laiminlyönyt vahingon aiheuttaja jää itse kokonaan ilman korvauksia. Vakavissa onnettomuuksissa liikennevakuutuksesta maksettavat kuntoutuksen ja työkyvyttömyyden korvaukset voivat nousta vuosien saatossa jopa miljooniin euroihin, Liikennevakuutuskeskuksen korvauspäällikkö Antti Tuulensuu muistuttaa tiedotteessa.

Katso myös: Vuokrattaville sähköpotkulaudoille liikennevakuutus – tällaisia vaikutuksia siitä on käyttäjille

Vuokrattaville sähköpotkulaudoille liikennevakuutus – tällaisia vaikutuksia siitä on käyttäjille 9:42
Viiden jälkeen -ohjelmassa keskusteltiin liikennevakuutuslain uudistuksesta, jonka myötä lähes kaikki sähköiset kulkuneuvot täytyy vakuuttaa liikennekäyttöön. 

Lue myös:

    Uusimmat