Britti Sam Hall hyppää tänään pyöränsä selkään Helsingissä. Edessä on käsittämätön urheilusuoritus hyvän asian puolesta.
Lokakuussa 2022 Sam Hallia ja hänen vaimoaan Kati Rantalaa kohtasi sanoin kuvaamaton suru. Heidän kolmevuotias poikansa, Sepp, menehtyi ATRT-syöpään.
– Se on jotakin sellaista, mitä ei ikinä kuvittelisi tapahtuvan, Sam sanoo puhelimitse MTV Uutisille.
Sam on haastattelun hetkellä perjantaina Viking Linessä, suuntanaan Turku. Sieltä matka jatkuu Helsinkiin, josta todellinen matka vasta alkaa. Sunnuntaiaamuna hän lähtee pyörätaipaleelle, joka päättyy Iso-Britanniaan, Epsomin kaupunkiin. Tarkoituksena on kerätä rahaa lasten hyväntekeväisyysjärjestö Momentumille.
Momentum-järjestö auttaa tukea tarvitsevia vakavasti sairaita lapsia. Näihin järjestön auttamiin lapsiin lukeutui myös Sepp suurimman osan elämästään.
Lahjoitukset ovat ylittäneet Hallin perheen kaikki odotukset. Sam laittoi keräyksen toiveikkaaksi tavoitteeksi 50 tuhatta puntaa. Kaksi päivää ennen matkan alkua saldo oli jo lähes 40 tuhatta puntaa. Sam on äimistynyt ihmisten tuesta ja avusta.
– En uskonut, että pääsisimme lähellekään tällaisia lukuja. Ihmiset ottavat osaa menetykseemme ja tämä on tuonut ihmiset yhteen auttamaan meitä omilla tavoillaan.
Sosiaalisessa mediassa nimellä Cycle4Sepp kulkeva hanke on vaikuttanut ihmisiin hämmästyttävällä tavalla ympäri maailmaa. Tsemppiterveisensä Samille ovat lähettäneet muun muassa entiset huippujalkapalloilijat Jamie Carragher ja Gary Neville, kymmenottelun kaksinkertainen olympiavoittaja Daley Thompson, kuusi kertaa olympiakultaa pyöräilyssä voittanut Chris Hoy sekä kolminkertainen Ranskan ympäriajon voittaja Alberto Contador.
1:48
Myös brittiläinen ITV News huomioi Samin urakan ja muun muassa White Lotus -sarjasta tuttu näyttelijä Theo James lähetti videoterveisensä.
Voit katsoa Samin saamia tervehdyksiä artikkelin videolta.
Keino käsitellä menetystä
Vaikka Sam kertoo harrastaneensa aktiivisesti pyöräilyä 14 vuoden ajan, edessä on massiivinen urakka – kenelle tahansa. Matkaa kertyy 3 900 kilometriä, joka on enemmän kuin Ranskan ympäriajon pituus. Rupeama on kuitenkin määrä toteuttaa Ranskan ympäriajoa tiiviimmällä aikataululla.
Harjoittelu tuli tutuksi erityisesti Seppin syövän aikana. Pyöräily oli paras mahdollinen hoitokeino Samille itselleen.
– Se on aina ollut hyvä keino minulle paeta. Se oli keino prosessoida lapseni syöpäsairautta ja mahdollista kuolemaa. Nyt tämä matka on minulle keino käsitellä lapseni kuolemaa.
– Tämä merkitsee minulle paljon. Näin voimme luoda muiston Seppistä ja kunnioittaa häntä. Hän oli mahtava poika.
3:11
Viimeisen kuuden kuukauden ajan harjoittelu on ollut suunnitelmallista ja jopa ammattimaista. Matkalla huolta aiheuttavatkin lähinnä Suomessa ja Ruotsissa riehuvat hyttyset.
– Niistä kaikki ovat varoitelleet. Meillä on onneksi erittäin vahvoja hyönteiskarkotteita, Sam toteaa.
Samin reitti kulkee Lapin kautta Ruotsiin, josta matka käy Tanskan kautta Saksaan. Laivamatkalla Britanniaan polkeminen jatkuu telineen päällä. Yhtään ei huijata.
– Siitä ei jousteta, toteaa Kati Rantalan veli, suomalaisille tuttu toimittaja Riku Rantala. Hän kuvailee hanketta "hulluksi" ja ylistää lankoaan.
– Sellainen tyyppi, joka pistää tuulemaan asioita.
Opetti paljon elämästä
Rantalallekin viime vuodet ovat olleet hurjia. Hän on seurannut läheltä siskonsa perheen taistelua. Hän uskoo julkisuutta saaneen tempauksen lisäävän tietoisuutta harvinaisesta ATRT-syövästä, mikä on tärkeää hoitokeinojen kehittämiseksi.
– Esimerkiksi tämä syöpä oli sen verran harvinainen, että siihen ei tietysti ole ihan ensimmäisenä jonossa niitä hoitokeinoja.
ATRT on erittäin harvinainen aivosyöpä, joka on yleisin alle kolmevuotiaille lapsilla. Syövän todennäköisyys on vain yksi kolmesta miljoonasta, kertoo NZ Herald.
Rantala korostaa Momentum-järjestön merkitystä Hallin perheelle viime vuosien aikana.
– On älyttömän tärkeää, että on tällaisia kolmannen sektorin järjestöjä, jotka pystyvät auttamaan ihmisiä.
– Se tuki, mitä he sieltä saivat ihan loppuun saakka, oli todella upeaa.
Rantala kuvailee Seppiä hämmästyttäväksi lapseksi. Jatkuvista kivuista huolimatta Sepp oli aina iloisella tuulella.
– Hän opetti meille kaikille hänen elämäänsä seuranneille paljon siitä, että miten elämään voi suhtautua.
0:50
Samille ja Katille Sepp oli voimavara. Lukuisista sairaalakäynneistä ja tutkimuksista huolimatta Sepp ei suostunut lannistumaan.
– Hänen vahvuutensa avulla selvisimme siitä kaikesta. Hän innoitti niin monia tyylillään taklata sairautensa ja pysyä vahvana, Sam sanoo.
– Hän ei ole enää fyysisesti läsnä, mutta minulla on aina muistot siitä, millainen poika hän oli. Olen todella ylpeä siitä, että olen saanut olla hänen isänsä.
Tärkeä viesti
Sam toteaa, että Momentumin kaltaisten järjestöjen tukeminen Britanniassa on elintärkeää. Terveydenhuollon rakenteet ovat hyvin erilaiset kuin esimerkiksi Suomessa.
– Tiedän, että Suomessa hyväntekeväisyysjärjestöt eivät ole niin isoja, sillä julkinen terveydenhuolto toimii niin hyvin. Meillä Englannissa ei ole samankaltaista tukiverkkoa.
Sam kuvailee perhettään siinä mielessä onnekkaaksi, että Sepp sai kaiken tarvitsemansa hoidon elinvuosinaan. Noin yhden vuoden iässä todettu syöpä olisi voinut viedä hänet paljon aiemminkin.
Nyt alkavalta matkalta Sam toivoo löytyvän tarkoitus poikansa kuolemalle, mutta yhtä lailla apua muille syöpäsairaille lapsille tulevaisuudessa. Samilla onkin tärkeää sanottavaa kokemuksiensa pohjalta ihmisille ja erityisesti vanhemmille, jotka ovat samassa tilanteessa.
– Olkaa avoinna avulle, jota teille tarjotaan. Olkaa avoinna ihmisten hyväsydämisyydelle, vaikka kyseessä olisikin tuntematon henkilö. Antakaa ihmisten ottaa osa kuormastanne, sillä tällaisesta on mahdotonta selvitä yksin.