Pidätetyn amerikkalaismellakoitsijan vaatimus luomuruokavaliosta vankilassa on herättänyt kiivaan keskustelun Twitterissä.
Äärioikeistolainen salaliittoteoristi Jacob Anthony Chansley nousi viime viikolla uutisotsikoihin yhtenä Yhdysvaltain kongressiin hyökänneistä henkilöistä. Sarvipäähineessä esiintynyt arizonalainen Chansley tunnetaan myös nimellä Jake Angeli. Hän on kutsunut itseään esimerkiksi QAnon-salaliittoteorian shamaaniksi.
Mies soitti viime torstaina itse liittovaltion poliisille FBI:lle ja vahvisti olleensa Capitolilla.
LUE LISÄÄ: Kongressiin tunkeutumisesta uusia syytteitä ja pidätyksiä – Yhdysvalloissa pohditaan yhä, miten mellakointi oli mahdollista
Chansley pidätettiin ja hän sai syytteet muun muassa väkivaltaisesta ja luvattomasta tunkeutumisesta kongressitaloon.
Nyt ”shamaani” on noussut netissä pilkan kohteeksi ruokavalioperiaatteidensa vuoksi, kertoo muun muassa Insider. Liittovaltion kuulemistilaisuudessa Chansleyn äidin kuultiin kertovan, ettei poika ole syönyt mitään vankeudessa perjantain jälkeen tiukan ruokavalionsa vuoksi.
– Hänestä tulee hyvin sairas, jos hän ei saa luomuruokaa. Hänen täytyy syödä, äiti Martha Chansley vetosi oikeustalon ulkopuolella toimittajien haastattelussa.
Vaatimus meni läpi – ihmiset pöyristyivät Twitterissä
Chansleyn puolustusasianajajan mukaan 33-vuotiaalla on tiukka ruokavalio, mutta asianajaja ei ollut varma sen perusteista. Yhdysvaltain vankiloiden on lain mukaan tuettava erikoisruokavaliota, jotka perustuvat uskontoon tai lääketieteellisiin syihin. Insiderin mukaan Arizonan liittovaltion edustajilta ei ole saatu vahvistusta sille, onko luomuruokavaliolle lain mukaan perusteet. Tuomarin päätöksellä Chansleylle kuitenkin myönnettiin oikeus vaatimaansa ruokaan.
Sana ”luomu” rupesi trendaamaan Twitterissä heti sen jälkeen, kun Chansleyn ruokavaliovaatimuksista ja niiden toteutumisesta uutisoitiin. Ihmiset kommentoivat pilkkaavaan sävyyn vangitun mellakoitsijan oikuttelua.
Jos twiitti ei näy, katso se täältä
– Se on vankila, Jacob. Ei Whole Foods -kauppa, Twitterissä muun muassa naljailtiin.
– Pahoitteluni herra. Me emme tarjoile luomuruokaa ”Château vankilassa”, eikä ”liittovaltion hotellissa”, toinen jatkoi.
Jos twiitti ei näy, katso se täältä
– Kysykää itseltänne tätä: Jos hänen nimensä olisi Jamal Brown ja hän olisi Rikersin vankilassa, saisiko hän shamaanidieettiinsä perustuvaa luomuruokaa? Mitä hittoa shamaaniruokavalio sitten tarkoittaakaan, Twitterissä todettiin.
Ravitsemusterapeutti: "Ei välttämättä ole perusteita sille, miksi joku sairastuisi, jos ei saa luomuruokaa"
Insider tiedusteli luomuruokavalion yhteyttä terveyteen laillistetulta ravitsemusterapeutilta. Asiantuntijan mukaan torjunta-ainemäärien väliset erot tavallisen ja luomuruoan välillä eivät ole niin suuria, että siitä voisi aiheutua vakavia terveysongelmia.
– Totuus on, että luomuruoaksikin merkityt ruoat voivat silti sisältää jäänteitä torjunta-aineista. Ei välttämättä ole perusteita sille, miksi joku sairastuisi, jos ei saa luomuruokaa, ravitsemusterapeutti Lisa Moskovitz sanoo Insiderille.
Moskovitz tai Insider eivät ole tutustuneet ”sarvipääshamaanin” terveystietoihin, mutta Moskovitzin mukaan ihmiskeho yleensä pystyy suodattamaan torjunta-aineita.
– Tämä kuulostaakin siltä, että joku on keksinyt päässään ruoan aiheuttavan suoraan sairastumisen. Se ei varsinaisesti perustu tieteeseen, vaan kyse on ennemminkin psykologisista syistä.
Ravitsemusterapeutin mukaan ihmisten suhtautuminen omaan ruokavalioonsa on viimeisten vuosien aikana muuttunu entistä kriittisemmäksi.
– Itsediagnosointi on hyvin yleistä. Nämä ruokapelot voivat äityä niin vakaviksi, että terveysongelmia tulee jo pelkästään stressin vuoksi.
LUE MYÖS: Haaveissa tiukka vatsa? 8 keinoa karistaa vyötärölle jämähtäneet kilot lopullisesti
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.
Lähde: Insider