Satelliitit seuraavat jäätiköiden sulamisen aiheuttamia muutoksia maapallolla – jäätiköt sulavat nyt viisinkertaisella vauhdilla verrattuna 1960-lukuun

1:43img
Julkaistu 04.06.2019 07:58
Toimittajan kuva
Päivi Mäki-Petäjä

paivi.maki-petaja@mtv.fi

@pmakipetaja

Maailman jäätiköt sulavat kiihtyvällä vauhdilla. Euroopan avaruusjärjestö ESA seuraa satelliittikuvien avulla jäätiköiden sulamista ja arvioi sen seurauksia. Myös aiemmin vakaina pidetyt mannerjäätiköt ovat alkaneet sulaa.

Satelliittien välittämät kuvat kertovat karua kieltä jäätiköiden sulamisesta eri puolilla maailmaa.

– Olemme nähneet arktisen merijään hupenevan ja jäätiköiden pienenevän. Olemme myös todistaneet muutoksia suurilla mannerjäätiköillä, Grönlannissa ja Etelämantereella, kertoo ESA:n tiedeosaston johtaja Mark Drinkwater.

Grönlanti, ilmastonmuutos, turismi, sulaminen

Jäätiköiden sulaminen on nopeutunut

Jäätiköt sulavat huomattavasti nopeammin kuin tutkijat ovat aiemmin arvioineet. Vuonna 2013 tehtyyn arvioon verrattuna sulaminen on ollut lähes 20 prosenttia nopeampaa.

Verrattuna 1960-lukuun jäätiköt sulavat viisinkertaisella vauhdilla. Sateliittikuvien avulla tutkijat voivat tarkastella sulamisen nopeutta ja ennakoida tulevaa,

– Kun lumi on kuivaa, se on hyvin heijastavaa. Se auttaa heijastamaan auringonvalon takaisin avaruuteen ja sulaminen vähenee.

– Kun jää ja lumi sulavat, niiden heijastavuus vähenee ja ne imevät enemmän aurinkoenergiaa. Se puolestaan lisää taas lämpenemistä ja edistää sulamista. Seurauksena on kiihtyvä noidankehä, kuvaa Drinkwater.

Andit, ilmastonmuutos, jäätiköt

Merenpinnan nousu ja vesipula uhkaavat

Jäätiköiden sulamisella on monia ikäviä seurauksia kuten merenpinnan nousu. Hupenevat jäätiköt aiheuttavat myös vesipulaa esimerkiksi Kaakkois-Aasiassa.

– Jäätiköillä on suuri merkitys maapallon väestölle. Erityisesti Kaakkois-Aasiassa miljoonat ihmiset ovat riippuvaisia vuoristojen vesivaroista. Olemme hyvin huolissamme siitä, miten ilmastonmuutos vaikuttaa veden saatavuuteen eri vuodenaikoina ja vesivarantojen hallintaan, huomauttaa Drinkwater.

Nopeimmin jäätiköt sulavat Keski-Euroopassa, Kaukasuksella, Länsi-Kanadassa, Yhdysvalloissa ja Uudessa-Seelannissa. Ne menettävät enemmän kuin yhden prosentin massastaan joka vuosi.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat