Se tavallinenkin taskuparkki pelottaa monia, mutta uusi tieliikennelaki sallii myös tällaisen tyylin – kannattaa opetella!

Uusi tieliikennelaki sallii auton pysäköimisen taajamassa myös kaksisuuntaisen tien vasempaan reunaan. Mikäli tarjolla on ainoastaan juuri ja juuri auton mentävä kolo, on hyödyllistä osata tehdä taskupysäköinti myös vasempaan laitaan.

Mikäli kuljettaja päätyy valitsemaan pysäköintipaikan tien vasemmasta reunasta, on hänen katsottava sellainen liikennetilanne, ettei toimenpiteestä aiheudu haittaa tai vaaraa. Autoliitto muistuttaa, että vaikka vastaantulevien kaistalle ei luonnollisestikaan pidä siirtyä, jos on vastaantulevaa liikennettä, ei kenelläkään ole oikeutta ajaa toisen päälle.

Vasempaan reunaan pysäköintiin liittyy myös muita haasteita. Esimerkiksi pysäköinti- tai pysäyttämiskieltomerkit ja pysäköintiajan rajoitukset mahdollisilla liikennemerkin alla olevilla lisäkilvillä eivät ole havaittavissa tulosuunnasta, vaan ne on syytä käydä tarkistamassa, kun auto on pysäköity.

Myös havainnointi liikkeelle lähdettäessä on huomattavasti haasteellisempaa kuljettajan istuessa aivan vasemmassa reunassa varsinkin, jos edessä on näkyvyyttä peittävä ajoneuvo.

– Mahdollisuuksien mukaan kannattaakin suosia oikeaan reunaan pysäköintiä, Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen toteaa.

Taskuun peruuttaminen on monelle tuttu juttu tien oikeaan reunaan pysäköitäessä, mutta vasemmalle sitä harvemmin on joutunut tekemään. Autoliiton videolla näytetään, miten siitäkin selviää.

Katso artikkelin yläpuolella olevalta videolta, miten taskuparkki tehdään tien vasempaan reunaan.

Suorastaan kauhistuttava ajatus monelle

Kolarikorjaamo Autoklinikan viimesyksyinen kysely paljasti, että moni suorastaan kammoaa taskupysäköintiä. Jopa 36 prosenttia vastanneista kertoi joskus pysäköineensä suosiolla hieman kauemmaksi, koska lähempänä määränpäätä ollut pysäköintipaikka vaati taskuparkkeerausta.

Tutkimustulosten perusteella pelko kuitenkin vaikutti hälvenevän kokemuksen myötä. Alle 35-vuotiaiden joukossa taskuparkkeerausta väistäneiden osuus on 46 prosenttia, kun taas yli 65-vuotiaista vain 28 prosenttia kertoi tehneensä niin.

Monista uusista autoista löytyy toiminto, jonka tarkoituksena on helpottaa pysäköintiä. Pysäköintiavustimella vähän tiukempikin taskuparkki hoituu näppärästi ilman stressiä.

Katso alla olevalta videolta, miten pysäköintiavustin toimii käytännössä.

Lähde: Autoliitto, Autoklinikka

Lue myös:

    Uusimmat