Kymmenettä Monte Carlo -rallin voittoaan tavoitteleva Toyotan Sébastien Ogier on kärsinyt tämän vuoden kilpailussa lähtöpaikastaan, mutta viides erikoiskoe osoitti, että 8-kertainen maailmanmestari on pääsemässä kotimaisemissaan toden teolla vauhtiin.
LUE MYÖS: Näin Monte Carlo -rallin ensimmäinen täysi ajopäivä on edennyt – MTV seuraa
Neljäntenä kuljettajana erikoiskokeita kiertävä Ogier valitteli neljän ensimmäisen pätkän ajan leikkauksista tielle nousseesta sorasta, joka on hidastanut hänen menoaan suhteessa edellä lähteneisiin Elfyn Evansiin, Thierry Neuvilleen ja Ott Tänakiin.
Perjantaiaamun viimeisellä, koko rallin viidennellä ek:lla Ogier latasi kuitenkin 11,2 sekunnin pohjat ja nousi samalla yleiskilpailun toiselle sijalle. Eroa tallikaveri Evansiin on mahtivedon jälkeen 10,7 sekuntia.
Valtaosa erosta muihin syntyi reilun 18 kilometrin mittaisen pätkän loppuosuudella, johon kaikkien etuautot olivat merkanneet jäätä.
– Sain jäiseltä osuudelta hyvät tiedot, ja tiesin tasan tarkkaan, missä jäätä on. Hidastin niillä osuuksilla, ja ajoin muissa paikoissa täysillä, Ogier sanoi päivähuoltoon tullessaan.
– Tieto, jonka lopusta saimme, oli, että jäätä tai liukkautta olisi enemmän, mutta etuauton ja meidän välissämme kului ehkä kaksi tuntia ja aurinko ehti paistaa. Jäätä oli meille paljon vähemmän. Silloin pitää vain uskaltaa. Näyttää siltä, että se toimi. Pystyin lukemaan tietä, ja uskalsin oikeissa paikoissa. Sillä voi tehdä isoja eroja.
Ogierin taakse kolmanneksi pudonneen Neuvillen lausunto samaan tieosuuteen liittyen vain alleviivaa Ogierin sanomaa.
– Luotin etuauton tekemiin korjauksiin. Menetin sen takia 11 sekuntia kolmella kilometrillä. Olisi pitänyt olla aggressiivisempi.
2:22