Käsillä on todella mielenkiintoiset Liigan välieräsarjat Kärppien ja HIFK:n sekä Tapparan ja HPK:n kesken. MTV Urheilun asiantuntija Petteri Sihvonen kirjoittaa kummankin sarjan pelillisestä ilmiasusta. Sihvosen mukaan Kärppien ja HIFK:n parissa pelataan avointa Meidän peliä, Tapparan ja HPK:n kaksikossa suljettua Meidän peliä.
Odotin molempien sarjojen pelilliseltä ilmiasulta enemmän – väljästi musiikkiin liittyvää vertausta käyttääkseni – sellaista kontrapunktia, vastamelodiaa, jossa Kärpät olisi pelannut omaa lätkäänsä, HIFK omaansa; jossa Tappara olisi tiukasti pidättäytynyt omassa pelitavassaan ja HPK omassaan.
Niin ei ole käynyt.
Voi enneminkin sanoa, että sarja ja seura ovat tehneet joukkueet toistensa kaltaisiksi.
On kiistatonta, että kaikki neljä tämän kauden parasta joukkuetta pelaavat tavalla, jossa pohjana on suomalaisen jääkiekkoilun identiteetti, Meidän peli. Eli periaatteen tasolla joukkueet pyrkivät maalintekoon, tilan voittamiseen tai tilan tekemiseen; ynnä tarkoitus on estää vastustajan maalinteko sekä vastustajan tilan voittaminen tai sulkea kaukalon keskusta.
Juttu jatkuu kuvan alla.
Kärppien ja HIFK:n välinen sarja on ollut fyysinen vääntö.
Runkosarjassa Kärpät pelasi kauimpana Meidän pelin perinteisestä tulkinnasta viljellen kaistanvaihtopeliä, pyöreitä luistelulinjoja eli kultaisia leikkauksia ja kolmiopelaamista.
Seuraavaksi kauimpana Meidän pelin perinteisestä tulkinnasta runkosarjassa oli HPK. Se pelasi vyöryttelevää kulmapeliään ja onnistui ennen muuta – vastoin Meidän pelin keskeistä periaatetta – hyökkäämään alivoimaisia hyökkäyksiä niin, että niistä syntyi määrättyjen erikoistoimenpiteiden jälkeen hyökkäysalueen hyökkäyspelejä.
HIFK pelasi runkosarjassa melkoisen perinteistä Meidän peli, mutta Jarno Pikkaraisen otettua ohjat peliä alettiin kääntää hieman nopeammin ylöspäin verrattuna Ari-Pekka Selinin aikaan. Silti pelaamisessa oli selkeät rytmit hyökätessä ja puolustettaessa.
LUE MYÖS: Porin Ässien päävalmentajan nimitykselle vahvistus – Ari-Pekka Selin palaa kotikaupunkiinsa
Tappara on pysytellyt selkeähkössä Meidän pelin raamissa sekä runkosarjassa että nyt pudotuspeleissä.
On ollut todella mielenkiintoista nähdä, miten HIFK on päättänyt vastata Kärppien avoimeen pelaamiseen suhteellisen avoimella pelaamisella. Tässä sarjassa peli virtailee voimakkaasti kaukalon päästä päähän, mikä näkyy muun muassa pelaajien suurina luistelumatkoina ja omalta alueelta keskialueen yli vyöryvien hyökkäysten syöttöketjujen lyhyytenä. Tässä sarjassa pelaajat kuljettavat kiekkoa verrattain pitkiä matkoja. Myös syöttöjen pituudet ovat ajoittain metrimääriltään korkeita.
Luonnehtisin Kärppien ja HIFK:n sarjaa käsitteellä avoin Meidän peli.
Tappara ja HPK kiskovat puolestaan suljettua Meidän peliä. Tosin kumpikin joukkue on tehnyt vaativassa peliolosuhteessa myönnytyksiä suhteessa toisen pelaamiseen. Vaikka Tappara pyrkii pelaamaan välillä vauhdin pois pelistä etenkin hyökätessään, on tamperelaisten pitänyt mukautua mukaan HPK:n suhteellisen vauhdikkaaseen ja aloitteelliseen pelaamiseen. Näin kävi etenkin sarjan toisessa matsissa Hämeenlinnassa. Ja vuorostaan HPK ei ole voinut puolustaa määräänsä voimakkaammin eteenpäin eikä hyökätä huoletta uutta tavaramerkkiään, alivoimaisia hyökkäyksiä, koska kaiken aikaa vaanii vaara, että Tappara tempaisee vastahyökkäyksen.
Juttu jatkuu kuvan alla. 
HPK ja Tappara vääntävät tasaista välieräsarjaa.
Yltyleensä näistä kahdesta sarjasta on sanottava se, että Kärppien ja HIFK:n sarjassa on alhaisempi pelinopeus siinä katsannossa, jossa lavasta lapaan kulkevan kiekon nopeus ja kulkema matka on pelinopeuden määritelmän korkein luokka. Ja, edelleen, myös puolustuspelinopeus on korkeampaa luokkaa Tappara ja HPK:n sarjassa siinä katsannossa, että pidemmistä syöttöketjuista huolimatta kiekko vaihtaa tamperelaisten ja hämeenlinnalaisten pelatessa hieman nopeammin puolta kuin oululaisten ja helsinkiläisten pelatessa. Viimeksi mainittu johtuu siitä, että hämäläisten sarjassa viisikot sijoittuvat likemmäksi ja enemmän lomittain suhteessa toisiinsa.
Tapparan ja HPK:n sarjassa peli pysähtyy useammin siitä sitten kiihtyäkseen. Vastaavasti Kärppien ja HIFK:n sarjassa peli ei juuri pysähdy, se lähtee rivakasti liikkeelle siitä sitten hidastuakseen.
Odotan erittäin suurella mielenkiinnolla, alkaako jokin neljästä joukkueesta tuoda kaukaloon enemmän oman pelitavan elementtejä. Vai mennäänkö käsikynkkää pelistä seuraavaan. Jatkan sarjan syöttöketjujen tilastointia ja analysointi, ja kellotan edelleen, kuinka kauan peliväline viipyilee joukkueiden hallinnassa sekunteina.
Juuri nyt näyttäisi siltä, ettei sarjojen paremmuutta tälläkään kertaa ratkota erikoistilannepelaamisella ja maalivahtipelillä. Niiden arvoa jääkiekkojulkisuudessa korostetaan liikaa pudotuspeleihin liittyen.
Ehkä tuohon edellä sanomaani tekee tänä keväänä poikkeuksen HPK. Kerhon altavastaaja-asema vaatii ja kutsuu puoleensa pelin voittamisen erikoiskonsteja, kuten juurikin maalivahtipeliä ja erikoistilanteiden hyödyntämistä. Rinkelinmäen voittopelissään HPK teki ratkaisevat osumat yhden ylivoimalla ja yhden hyökkäyspään aloituskonstilla. Viimeksi mainittuja Kerho tarvitsee tänäänkin, jos se mielii tehdä onnistuneen ryöstöretken Hakametsään sarjan kolmannessa matsissa.
LUE MYÖS: Tapahtuiko ennen HIFK:n rangaistuslaukausta tuomarivirhe? – "Hyvin hankala tilanne"
Eilen Kärpillä oli vahva startti ottelussa HIFK:ta, mutta Tommi Santalan rankkarimaalin jälkeen ensimmäisen erän puolivälin kohdilla helsinkiläiset nousivat totaalisesti pelin virtauksen kuskin paikalle.
HIFK:n ottelusuunnitelma oli ensimmäistä kertaa luonteeltaan hieman maltillisempi. Voi olla, että siihen vaikutti myös sarjan kiivaan pelitahdin rasitukset.
HIFK rytmitti hyökkäyksiään ja puolustuksiaan tavalla, joka on tyypillistä Meidän pelille. Kärpillä ei ollut pienintäkään mahdollisuutta maalin takaa-ajossa päästä peliin kunnolla kiinni. HIFK:n puolustuspelipaketti oli niin rautainen ja myös hyökkäämisessä oli hoksnokkaa.
Takaa-ajossa Kärpät muuttuu kuin lottorulettia arpovaksi joukkueeksi, mitä tulee hyökkäämiseen. Kahta samanlaista hyökkäystä ei meinaa nähdä. Sellainen vie pelaajien itseluottamuksen alas. Jäljellä on suurin piirtein junnulätkästä tutut elkeet, kun aina kerrallaan toivotaan, että Ville Leskinen – tai joku muu, mutta käytännössä melkeinpä vain Leskinen – puikkelehtisi läpi kaukalon maalintekoon. Kyseessä on joukkuepallopelin irvikuva.
Juttu jatkuu kuvan alla. 
Ville Leskinen on tärkeä pelaaja Kärpille.
Kärpät on tänä keväänä pelannut 10 pudotuspeliä. Pelaaminen ei ole toiminut ainoassakaan niistä runkosarjan malliin, ei ainoassakaan! Syy on hyvin yksinkertainen: vastustajien Meidän peli. Runkosarjassa rallatellaan, pudotuspeleissä jokainen alkaa pistää parasta omaansa pöytään ja vieläpä vastustajaan suhteutettuna.
Vuosi sitten Kärpät joutui heittämään runkosarjan pelitapansa romukoppaan pudotuspeleissä. Nyt olisi viimeistään tehtävä sama remontti, tai pelit loppuvat lyhyeen. Kärpät tarvitsee Raksilan kotiturvaa voittaakseen HIFK:n, helsinkiläiset tulevat toimeen ilman kotiluolaakin, peli toimii paremmin ja paremmin.
Perättäisin sanoin: Kärppien on laitettava hyökkääjät pysymään kaistoillaan ja jokaisen on haettavat vauhdit alhaalta. Sehän se konsti oli jo viime keväänäkin, silloinkin hädän hetkellä.