Rikard Grönborg joutui taipumaan – Petteri Sihvonen: "Ensimmäistä kertaa tällä kaudella"

Tappara-TPS 2–1

Rikard Grönborgin Tappara antaa pelistä toiseen tasoitusta Tommi Miettisen TPS:lle pelitavan osalta.

Tosin kahdessa sarjan ensimmäisessä TPS onnistui järkyttämään siinä määrin ennakkosuosikki Tapparaa, että kolmannessa pelissä näin ensimmäistä kertaa Tapparan hyökkääjien pelaavan tällä kaudella voimakasta ja melkein säännönmukaisesti puolustusvalmiutta.

Tuo tuossa edellä tarkoittaa prässeissä tai puoliprässeissä sitä, että toinen ja kolmas hyökkääjä kavahtavat pelin alle, jos ensimmäinen hyökkääjä ei ole saanut aikaan riittävää häirintää. Sellaistakin ihmettä jo nähtiin ajoittain, jossa Tappara pelasi hieman kuin NHL:stä tuttua 1-4-piilotrappia, jossa yksi on häiritsevinään ja neljä pysyy pelin alla.

Hyvää suomalaistatyyppistä peruspeliä pelaava TPS on siis saanut hallitsevan mestarin Tapparan vielä kauden tässä vaiheessa tarkistamaan pelitapa-asioitaan. Tapparan hyökkääjät eivät voi enää leikkailla miten sattuu keskialueen hyökkäyspelissä, koska TPS puolustaa hyvällä pelaajiensa sijoittumislätkällä.

Tällä hetkellä TPS on lähempänä vieraspelin onnistunutta ryöstöretkeä kuin Tappara. On mahdollista, että turkulaiset venyttävät sarjan kohti sen seitsemättä ottelua.

Sarjan paras pelaaja on tähän asti ollut selkeästi Tapparan maalivahti Christian Heljanko. 

Kärpät-Jukurit 3–0 

Jukurit saa vain näennäisesti haastettua Kärppiä. Toisessa ottelussa Jukurit pelasi jo aivan omankin taktiikkansa tuolla puolen. Pölhökustaan prässi oli viety plus ultra, se ei perustunut ja sijainnut enää oman pelitavan harjoiteltujen syöttöketjujen ja pelaajien sijaintien hyökkäystoiminnan jatkumolla. 

Jukurit ei yhtään kysele pelitapansa osalta pelitilanteissa, mitä peli pyytää pelaamaan. Olli Jokisen kerettiläinen vallankumouslätkä ei oikein sovi pudotuspelimaailmaan.

Tohdin ajatella, että jos Kärpät ja Jukurit vaihtaisivat pelitapojaan, Jukureiden yllätys olisi lähempänä tässä sarjassa. Lisäksi Jukureiden pelitapa tarvitsisi vähintäänkin Kärppien pelaajamateriaalin, että sillä voisi pärjätä kevään peleissä. Jukurit ei pelaa kovinkaan viisasta altavastaajapelaajamateriaalin jääkiekkoa. Mikä toimii runkosarjassa, ei toimi enää nyt, kun vastustajan puolustuspelivalmius on asetettu korkealle tasolle.

Kärpät pelaa tasapainoisesti, mitä peli pyytää. Lisäksi Ville Mäntymaan Kärpillä toimivat kolme kovaa: maalivahtipeli (maalivahtivalmentaja Ari Hillin komennossa), alivoimapeli (valmentaja Mikko Manner) ja ylivoimapeli (valmentaja Toni Sihvonen).

Sarjan suvereenisti paras yksittäinen pelaaja on ollut Kärppien Ville Koivunen. 

Pelicans-HIFK 3–0

Pelicansin ja HIFK:n ero on ennen muuta pelitapa, tai oikeammin sen toteutus. Määrätyllä tavalla HIFK pyrkii pelaamaan osin samoin kuin Pelicans, mutta se ei kykene siihen. Tässä mielessä Pelicansin valmennustiimi Tommi Niemelän johdolla pitää niskalenkissä Ville Peltosen HIFK:n valmennustiimiä.

Molemmat joukkueet pelaavat Meidän peliä siten, että siihen on koodattu hyvässä määrin varioitumista. Vaan Pelicans kykenee varioimaan huomattavasti paremmin kuin HIFK.

LUE MYÖS: Kommentti: Nyt on sanottava tylyt sanat Ville Peltosen HIFK:sta ja Liigan typerästä viidakosta

Meidän pelin variominen hyökätessä tarkoittaa sitä, että pelaaminen pidetään enimmäkseen Meidän pelin jatkumolla, välillä mennään jatkumon ulkopuolelle, ja siitä taas palataan jatkumolle. Kun Pelicans rikkoo jatkumon vaikkapa yllättävällä pitkällä syötöllä, se kykenee tarvittaessa palaamaan syötöstä hetkellisesti hajalle menneestä viisikosta tiiviin viisikon jatkumolle. HIFK:lle tuo tuottaa suuria hankaluuksia.

Todistamme sarjaa, jossa lahtelainen joukkue pelaa enemmän tai vähemmän jo neljättä kauttaan harjoittamaansa pelitapaa. Sen sijaan helsinkiläinen joukkue on kolmen kauden hakenut peli-identiteettiään ja viljellyt tätä jatkumoa särkevää peli-ideaa vasta käsillä olevalla sesongilla.

En pysty nimeämään sarjan tähän mennessä parasta pelaajaa, mutta Pelicansin tähtipelaaja Ryan Lasch on vielä nostanut kovasti tasoaan runkosarjan pelaamisestaan. 

KalPa-Ilves 2–0

Petri Karjalaisen KalPassa mennään niin, että kyseessä on enemmän pelaajien peli. Antti Pennasen Ilveksessä peli on huomattavasti enemmän päävalmentajan hyppysissä, melkeinpä kauko-ohjauksessa.

Ilves pelaa päävalmentajansa tiukassa taktisessa komennossa. Olen huomaavinani, että esimerkiksi hyökkäysalueen hyökkäyspelissä Ilves pelaa ensin kurinalaista pakit viivassa ja hyökkääjät tukipelaajan kolmiossaan -lätkää. Sitten kuin käskystä jossain kohtaa peliä pakit vapautetaan osallistumaan hyökkäysalueen hyökkäyspeliin rotaatioiden muodossa.

LUE MYÖS: KalPa kuritti jälleen Ilvestä – valmentaja myönsi tosiasian: "Ei ollut kaunista"

Ilves saa pelistä otetta – tai menettää sen kuten ensimmäisessä ottelussa – Pennasen käskystä. Karjalaisen KalPassa pelaaminen saa uusia painopisteitä – hyvässä ja pahassa – pelaajien oivalluksista. Eikä tämä kuitenkaan tarkoita, etteikö KalPalla olisi varsin selkeä pelitapa.

Psykologisesti KalPan ilmapiirissä ja pelitavassa yksilö on rennompi ja joustavampi pelaaja kuin Ilveksen pelaaja. Syvällisemmin ilmaisten Ilveksen yksittäinen pelaaja sulkeutuu siihen immanensiinsa, jonka päävalmentaja kulloinkin eri tavoin määrittää.

KalPan yksittäinen pelaaja taas pirskahtelee tuolloin tällöin ulos immanenssistaan transendenssin puolelle.

Edellä sanomani tarkoittaa, että itsensä ja kykynsä pelitilanteen reunaehdot hetkellisesti ylittävät ja luovasti pelaavat KalPan pelaajat ovat tässä sarjassa olleet monin kohdin parempia pelaajia kuin Ilveksen pelaajat.

Kääntääkseen sarjan takaisin itselleen Ilveksen puolella pelaajien on päästävä huomattavasti taidokkaampaan ja luovempaan pelaamisen tilaan. Ilveksen raudanluja pelaajamateriaali alisuorittaa tällä hetkellä.

Olisiko niin, että sarjan paras pelaaja on tähän mennessä ollut KalPan maalivahti Stefanos Lekkas.