Sita Salminen jännitti, pidetäänkö häntä reality-ohjelmassa isona uhkana – "Olen myös vähän nipo"

Sita Salminen jännitti, pidetäänkö häntä reality-ohjelmassa isona uhkana 4:31
Sita Salminen kertoo MTV Uutisille, millaisella pieteetillä hän valmistautui yli kuukauden mittaiseen viidakkoseikkailuun Malesiassa.

Somevaikuttaja ja tubettaja Sita Salminen sai Petolliset-ohjelmasta maineen, jonka hän pelkäsi seuraavan myös Selviytyjät Suomi -kilpailuun. Sita kertoo, miten lopulta kävi.

Sita Salminen on yksi syyskuussa alkavan Selviytyjät Suomi -kauden 16 julkisuuden henkilöstä, joka lähti testaamaan fyysisiä ja psyykkisiä rajojaan keskelle Etelä-Malesian asumatonta viidakkoa.

Petolliset-ohjelmassa katsojat juonittelullaan yllättänyt Sita pelkäsi etukäteen, että häntä saatetaan pitää ohjelmassa heti uhkana ja kovana juonittelijana.

Tiesin, että minulla voi olla iso tähtäin selässä, Sita sanoo MTV Uutisten videohaastattelussa.

Sita kertoo pelaamisen tuntuneeen tällä kertaa yllättävän pahalta.

– Yllätyin todella, sillä lähdin sinne sillä asenteella, että nyt pelataan, mutta sitten sydän sanoikin toisin.

Sita kertoo treenanneensa ohjelmaan todella pieteetillä.

Olen vähän sellainen nipo, mitä tulee näihin formaatteihin, että treenaan niihin paljon. Tein etukäteen palapelejä ja ongelmanratkaisutehtäviä, katsoin ulkomaisia Selviytyjät-jaksoa, urheilin ja nostin painoja.

Finalistit viettävät viidakossa tällä kertaa peräti 37 päivää.

Vuoden 2024 Selviytyjät Suomi -kilpailijoina nähdään myös Rita Niemi-Manninen, Eino HeiskanenToni KohonenJenni Janakka, Henriikka Rönkkönen, Jontte Valosaari, HesaÄijä eli Marios Kleovoulou, Viivi AltonenMikael RenwallMax Blomfelt, Reetta Ylä-RautioMika Parikka, Mia “Millu” HaatajaBakari DiarraEmmi Suuronen sekä heimopäälliköt Sami Helenius ja Kristian Heiskari.

Lue myös:

    Uusimmat