Selviytyjät-kisasta pudonnut Emmi Suuronen menetti yöunet viikkokausiksi: "Hävettää!"
Ex-missi Emmi Suuronen kertoo viettäneensä hiljattain viikkokausia unettomia öitä, sillä hän stressasi sunnuntaina nähtyä Selviytyjät Suomi -avausjaksoa. Ensimmäisen kisasta pudonnut Emmi kertoo nyt, miksi hän kokee valtavaa häpeää.
Rakennusalalla työskentelevä ex-missi Emmi Suuronen oli vannonut itselleen Diili-ohjelman jälkeen, ettei enää koskaan lähtisi mukaan reality-ohjelmaan.
– Olen aika suorasukainen ja ilmeikäs, niin sehän viihdettä. Ja minulla oli silloin aika julkinen erokin, niin sen jälkeen sanoin, etten enää lähtisi tällaisiin, Emmi sanoo viitaten eroonsa julkkiskokki Akseli Herlevistä.
Toisin kävi, sillä hänet saatiin houkuteltua mukaan tuoreelle Selviytyjät Suomi -kaudelle, jonka avausjakso nähtiin sunnuntaina.
Emmin ainoa pelko ohjelmaan lähtiessä oli, että hän joutuisi lähtemään kisasta ensimmäisenä kotiin – ja lopulta pelko kävi toteen.
– Se tuntui hirveältä, ja se hävettää tosi paljon vielä tälläkin hetkellä. Se oli sokki, Emmi kuvailee.
Emmi avautuu MTV Uutisten haastattelussa tunteistaan, joita hän on käynyt läpi vielä useita kuukausia kuvausten päättymisen jälkeenkin.
Keväällä kuvattu ohjelma on pyörinyt Emmin mielessä viime aikoina niin, ettei ole saanut edes nukuttua.
– Olen prosessoinut tätä siitä lähtien, kun lähdin saarelta pois. Ensimmäinen jakso jännitti minua pari viikkoa tosi paljon, olen stressannut ja viettänyt unettomia öitä.
Emmi kertoo, että hänen lähtöönsä vaikutti vahvasti omien heimolaistensa Eino Heiskasen ja Henriikka Rönkkösen käydyt keskustelut juuri ennen ensimmäistä heimoneuvostoa, jossa äänestys meni erittäin tiukoille Emmin ja Mika Parikan välillä.
– Veikkasin, että jompikumpi heistä pettää minut, Emmi sanoo.
Vuoden 2024 Selviytyjät Suomi -kilpailussa ovat mukana myös Rita Niemi-Manninen, Toni Kohonen, Jenni Janakka, Jontte Valosaari, HesaÄijä eli Marios Kleovoulou, Viivi Altonen, Mikael Renwall, Sita Salminen, Max Blomfelt, Reetta Ylä-Rautio, Mia “Millu” Haataja, Bakari Diarra sekä heimopäälliköt Sami Helenius ja Kristian Heiskari.
Katso yllä olevalta videolta, mikä Emmiä hävettää ja millainen kokemus Selviytyjät-kisa lopulta oli.
Uusimmat
-
05:15
USU: Yt-neuvottelujen aalto leviää Suomen kunnissa – jopa tuhat työpaikkaa vaakalaudalla
-
00:05
Maalivahdin järkyttävä käsittelyvirhe PSG:n onni – jättiläiset tasavahvoja Mestarien liigassa
-
23:59
MTV seuraa: Libanonin keskiviikon räjähdyksissä kuollut ainakin 20 ihmistä
-
23:54
Israelin puolustusministeri: Sodassa alkaa uusi vaihe, painopiste siirtymässä pohjoiseen Libanoniin
-
23:31
Komissaariehdokkaat istutetaan valiokuntakuulemisiin: "Kyllä he varmasti joutuvat aikamoiseen grilliin"
-
23:07
SM-liigan avauskierrosten tähti hölmöili – tämä taklaus lähti kurinpidon pöydälle
-
22:52
Poliisin kotoa Vantaalta löytyi erittäin vaarallisia huumeita – kollega todisti, kun mies käytti kokaiinia työaamuna
-
22:51
Taksiuudistuksen jälkeen kuskien epäillyt seksuaalirikokset moninkertaistuneet – tekijät ulkomaalaistaustaisia
-
22:46
Rajua tekstiä SM-liigamurskajaisten jälkeen – päävalmentaja avautui idiotismista: "Keskustelun paikka"
-
22:43
Arsenal-luotsi kertoi surullisen uutisen tähtikapteenistaan
-
22:42
Everstiluutnantti arvelee MTV:lle: "Näin räjähteet päätyivät laitteisiin"
-
22:09
Kiekko-Espoon hirmutykityksessä ”erikoisia” piirteitä
-
22:02
Tuomari passitti hiphopmoguli Sean "Diddy" Combsin vankilaan odottamaan oikeudenkäyntiä
-
21:53
Alexander Ruuttu liigaseuran haaviin
-
21:37
Kaan Karinen ja Sparta Praha juhlivat – yksi harhautus, kolme vipuun: "Diego oli ensimmäinen asia, joka tuli mieleen"
-
21:13
Fed rysäytti ohjauskorkoonsa ison laskun – ensimmäinen kerta yli neljään vuoteen
-
21:05
SM-liigan heittopussille ruma murskatappio – Pelicansia vietiin rajusti Lahdessa
-
21:04
Mestarien liigassa lohduton nöyryytys – asiantuntija suivaantui: "Sitä meidän laji ei halua"
-
20:58
Unkarin mukaan räjähtäneitä hakulaitteita ei ollut valmistettu Unkarissa – taustalla välikäsi
-
20:58
Jori Lehterä johti HIFK:n karkeloita, alkukauden komeetta hölmöili itsensä suihkuun – näin keskiviikon Liiga-kierros eteni
-
Lataa lisää