Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Sarkkinen (vas.) puolustaa yrittäjien eläkelakia koskevaa muutosesitystä.
Ministeriönsä verkkosivuilla julkaistussa kolumnissa Sarkkinen pitää valitettavana käsitystä, että yrittäjien eläkevakuutuksen koon pohjana oleva työtulo määritettäisiin jatkossa yksinomaan toimialan kokoaikaista työtä tekevien mediaanipalkan mukaan.
Hän korostaa, että asiassa voidaan ottaa huomioon tietoja esimerkiksi yritystoiminnan kausiluonteisuudesta, osapäiväisyydestä, työntekijöiden määrästä tai liikevaihdosta.
Suomen Yrittäjät on kritisoinut lakiesitystä, jonka se pelkää johtavan eläkevakuutusmaksujen nousuun. Järjestön huolena on, että yksittäisillä yrittäjillä nousu voi olla niin suuri, että he joutuisivat lopettamaan yritystoiminnan.
Järjestö ei viime viikolla kommentoinut STT:lle, kuinka montaa yrittäjää tämä uhka koskisi.
Esitys eduskunnassa syksyllä
Sarkkinen perustelee lakimuutosta yrittäjien sosiaaliturvan parantamisella. Lakimuutos lisäisi eläkelaitosten edellytyksiä tarkistaa yrittäjien ilmoittaman työtulon suuruus.
Nykyään työtuloja vahvistetaan pitkälti yrittäjien ilmoituksen mukaisena.
– Tämä on johtanut ilmiöön, jossa työtulon taso ei ole aina vastannut todellista työpanosta ja ansioita, ja tähän puuttumista myös Finanssivalvonta on edellyttänyt, Sarkkinen kirjoittaa.
Työtulon määrittämisen lähtökohdaksi esitetään jatkossa toimialan mediaanipalkkaa. Sarkkinen kirjoittaa, että alivakuuttaminen on ongelma myös valtiontalouden näkökulmasta, sillä YEL-järjestelmän valtionosuus on kasvanut hänen mukaansa merkittävästi.
Toteutuessaan lakimuutos tulisi voimaan ensi vuoden alussa. Eläkelaitosten tulisi esityksen mukaan tarkistaa yrittäjien ilmoittamat työtulot seuraavan kolmen vuoden aikana.
Vastaisuudessa ne myös tarkistettaisiin uudestaan kolmen vuoden välein. Nykyään työtuloa ei ministeriön mukaan välttämättä ole tarkistettu, vaikka yritystoiminta olisi muuttunut.
Hallitus antoi yrittäjien eläkelain muuttamista koskevan esityksen eduskunnalle juhannuksen alla.
Yrittäjäjärjestö on toivonut esitykseen ja sen perusteluihin täsmennyksiä, jotka korostaisivat muun muassa yrittäjien itsensä asemaa luotettavan tiedon lähteenä.
Viime viikolla Suomen Yrittäjien työmarkkina-asioiden päällikkö Harri Hellstén totesi STT:lle, että järjestö on joutunut oikomaan myös yrittäjien keskuudessa vallinneita vääriä käsityksiä lain muutosesityksestä ja nykytilasta.
Lakiesitystä on tarkoitus käsitellä syksyllä eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnassa.