"Jos emme tekisi muutosta, lopputulos saattaisi olla erittäin tyly" – tätä tarkoittaa yrittäjien eläkelain uudistuminen

9:09img
Yrittäjien eläkelaki uudistuu – näin se vaikuttaa yrittäjiin.
Julkaistu 30.11.2022 08:45
Toimittajan kuva

Joonas Mustonen

joonas.mustonen@mtv.fi

Yrittäjiä koskevaa YEL-lakia päivitetään, jotta satojen miljoonien eurojen eläkevaje saataisiin tilkittyä.

Jo eläkkeelle siirtyneiden yrittäjien eläkkeet tulevat parhaillaan yrittäjinä toimivien henkilöiden pussista eli yrittäjän eläkelain mukaisista YEL-maksuista.

Nykyisellään maksut eivät kuitenkaan riitä kattamaan kaikkien eläkkeelle siirtyneiden yrittäjien eläkkeitä. Vajetta on noin 400 miljoonaa euroa ja siksi YEL-maksuja halutaan korottaa lakiuudistuksen kautta.

– Tuleva lakiuudistus tulee velvoittamaan erityisesti eläkeyhtiöitä. Heille tulee velvollisuus lähestyä yrittäjiä laissa määritetyssä aikataulussa ja tarkastaa, onko yrittäjän YEL-työtulo lain edellyttämällä tasolla, sanoo Suomen Yrittäjien työmarkkina-asioiden päällikkö Harri Hellstén Uutisaamussa.

Yrittäjän työtulo tarkoittaa arviota siitä, minkä arvoista taloudellista työtä yrittäjä on tehnyt. Asiaa voidaan havainnollistaa niin, että kuinka paljon yrittäjän pitäisi maksaa palkkaa ulkopuoliselle työntekijälle siitä työstä, minkä yrittäjä on itse tehnyt.

Lue myös: Yrittäjiä kuohuttanut YEL-muutos sai alkunsa siitä, että eläkeyhtiöt rikkoivat lakia

Keskustan kansanedustaja Markus Lohi sanoo, että uusi yrittäjien eläkelain esitys on kirjattu muotoon, jossa työtulon määrittely pohjautuu kokonaisarvioon, eikä pelkästään toimialan mediaanipalkkaan.

Lohen mukaan nykyisessä laissa on ollut ongelmana se, ettei lakia ole noudatettu kirjaimellisesti, vaan yrittäjän eläkkeen taso on määritelty sen mukaan, mitä yrittäjä on itse ilmoittanut tulokseen.

– Jos emme tekisi tätä muutosta lakiin, lopputulos saattaisi olla erittäin tyly yrittäjän näkökulmasta ja yrittäjän YEL-maksut saattaisivat nousta nopeasti ja paljon. Sen takia lakiin on rakennettu pehmennys, Lohi sanoo.

Pehmennyksellä Lohi tarkoittaa seuraavaa:

02mtv uutiset_huomenta suomi_maaliskuu2023_16x9

Huomenta Suomi nähdään MTV3-kanavalla joka arkiaamu kello 6.25-9.30 välisenä aikana. 

Viikonloppuisin Huomenta Suomi nähdään kello 9-12. 

Ohjelma on katsottavissa myös  MTV Katsomossa ja MTV Uutiset Livessä

– Kun yrittäjän YEL-maksuja tarkistetaan ensimmäisen kerran seuraavaksi kolmeksi vuodeksi, ja taas vielä seuraavankin kerran kolmeksi vuodeksi, niin se ei voi nousta kuin enintään 80 euroa kuukaudessa.

Lohi arvioi, että eduskunta hyväksyy lain ensi viikolla tai viimeistään sitä seuraavalla viikolla.

Lue myös: Eeva Lehtimäen kommentti: Hallitus on ajautunut koston kierteeseen – auttaako räyhäpolitiikka keskustan huonoon kannatukseen?

Kokoomuksen tavoitteena on, että neljä viidestä työikäisestä on töissä vuonna 2030 – merkittäviä säästöjä myös sosiaalietuuksiin

Tuoreimmat aiheesta

Eläke