Taloustaantuma on kaatanut ulkomailla paljon startup-yrityksiä, mutta Suomessa konkurssiaallolta on toistaiseksi vältytty. Startup-yritykset tarvitsevat kasvuaan varten paljon ulkopuolista rahoitusta, jota heikon taloussuhdanteen aikana ei ole helposti saatavissa.
Osaa teknologia-alan yrityksiä on auttanut se, että ne ovat onnistuneet hankkimaan rahoitusta pitkäksi aikaa.
Yksi tällainen startup-yritys on Suomalainen Kuva Space, joka hankkii satelliiteillaan hyperspektri-tietoa esimerkiksi kasvien kasvusta ja ilmastonmuutoksen vaikutuksista.
Tietoa voidaan myydä esimerkiksi maa- ja metsätalouden valvontaan ja vakuutusyhtiöille vaurioiden todentamiseksi.
Yritys on siirtymässä kaupalliseen vaiheeseen, kun se sai vähän aikaa sitten ensimmäisen kaupalliseen käyttöön tulevan satelliittinsa taivaalle.
Kuva Spacen, kuten niin monen muunkin yrityksen, vauhti on tosin hieman hidastunut taantuman seurauksena.
Yrityksen onni on ollut se, että sillä on kärsivällisiä rahoittajia.
– Ne sijoittajat ja rahoituslähteet, jotka meillä on mukana, eivät ole nopeiden voittojen perässä. Kun on rahoitusinstrumentti saatu, sillä voidaan mennä pitkän aikaa ja tehdä pitkäjänteistä työtä. Siinä me ollaan onnistuttu aika hyvin. Viime perjantaina oli hieno merkkipaalu, kun saatiin satelliitti taivaalle, Kuva Spacen toimitusjohtaja Jarkko Antila toteaa.
Moni rahoitusvaikeuksissa
Taantuma on kuitenkin sulkenut rahahanoja monille yrityksille.
Suomen startup-yhteisön barometri kertoo, että heikko rahoitustilanne on selkeästi suurin este kasvulle. Lähes puolet yhteisön jäsenyrityksistä kertoi kesän kyselyssä rahoituksen puutteen olevan suurin este kasvulle.
Seuraavaksi pahimmat esteet olivat vaimea kysyntä ja pula osaavasta työvoimasta.
Startup-yritykset tarvitsevat kasvuaan varten kuitenkin eniten ulkopuolista rahoitusta, jota heikon taloussuhdanteen aikana ei ole helposti saatavissa.
Konkurssiaaltoa ei kuitenkaan ole nähty.
– Hiljattain on julkaistu tilastoja, joissa globaalisti on havaittu, että on tapahtunut paljon startup-yritysten konkursseja. Suomessa ei kuitenkaan ole havaittavissa konkurssi-aaltoa. Muutama yritys on mennyt konkurssiin, mutta se kuuluu asiaan, kertoo Suomen startup-yhteisön pääekonomisti Youssef Zad.
Yritysten odotukset ovat olleet jopa paranemaan päin.
– Itse asiassa odotukset ovat menneet huomattavasti myönteisempään suuntaan. Tästä on vielä pitkä matka rekrytointiaikeisiin ja yritysten parempaan rahoitukseen, mutta odotukset ovat myönteisiä, Zad toteaa.
Startup-yritykset työllistävät Suomessa jo yli 30 000 ihmistä.