Stora Enso ilmoitti eilen toisesta raakkuihin liittyvästä epäillystä sääntörikkomuksesta. Stora Ensolta kerrotaan MTV Uutisille, että kyseessä on heinäkuussa päättynyt hakkuu.
Eilen ilmoitetussa tapauksessa kerrottiin, että yhdessä purokohteessa on havaittu epäilty sääntörikkomus. Tapauksessa on epäily, että puron ylityksessä ei ole noudatettu ELY-keskuksen eikä Stora Enson omia ohjeita. Kyseisen puron sijaintia ei ole kerrottu julkisuuteen tutkinnan keskeneräisyyden vuoksi, Kainuun ELY-keskukselta kerrotaan.
Suomussalmen Hukkajoella raakkujen pelastustyöt käynnistyivät nopeasti tuhon selviämisen jälkeen, mutta Kainuun ELY-keskus kertoi eilen, että uuden epäillyn sääntörikkomuksen maastokäyntiä ei ole vielä tehty.
Lue myös: Stora Enso kertoo toisestakin vahingoittuneesta raakkukohteesta – kieltäytyy paljastamasta missä
MTV Uutiset kysyi ELY-keskukselta, että miksi kuukauden takaisen epäillyn rikkomuksen maastokäynti viivästyy.
– Meillä on tieto, että tilanne kyseisellä purolla on erilainen eikä niin akuutti, kertoo Kainuun ELY-keskuksen ympäristö- ja luonnonvarojen vastuualueen johtaja Sari Myllyoja MTV Uutisille.
Metsähallituksen luontopalveluiden projektipäällikkö Pirkko-Liisa Luhta kertoo MTV Uutisille, että ei tiedä mitä toisella purolla on tapahtunut, eikä siksi kommentoi mahdollisen pelastusoperaation kiireellisyyttä.
– Ajattelisin, että ei ole samanlaisesta tilanteesta kyse kuin Hukkajoella. Jos siitä on ajettu kerran yli, silloin siinä on vain kuolleena ne raakut joiden yli on ajettu, mutta jos ajettu satoja kertoja, niin tilanne on eri, Luhta kertoo MTV Uutisille.
ELY-keskuksen mukaan mahdollisista raakkujen kuolemista kohteessa ei ole vielä tietoa. Kohde sijaitsee Kainuussa.
– Käymme paikalla ensi viikolla.