Stubb olisi toivonut Palestiina-mielenosoittajien jääneen pidemmäksi aikaa: "Minulla olisi ollut asiaa"

Presidentti Alexander Stubb kommentoi tänään tilannetta, jossa mielenosoittajat keskeyttivät hänen puheen Tampereen yliopistolla.

Presidentti Alexander Stubbin puhe Tampereen yliopistolla keskeytyi tänään Palestiinaa tukevan mielenosoituksen vuoksi, kertoo Aamulehti.

Stubb aloitti puheenvuoronsa yliopiston juhlasalissa kello yhden aikaan iltapäivällä. Aamulehden mukaan puhe keskeytyi, kun salin keskirivillä noin kymmenen opiskelijaa nousi seisomaan. Opiskelijat pitivät esillä Palestiinan lippua ja huusivat muun muassa "Vapaa Palestiina" -huutoja.

Tämän jälkeen opiskelijat ohjattiin rauhallisesti ulos salista. Stubb totesi mielenosoitusten olevan osa opiskelijakulttuuria. Noin tunnin kestänyt luento päättyi kello kahden aikaan.

Presidentti Stubb vastaili myöhemmin median kysymyksiin Tampereen seudun työväenopisto Sampolassa keskiviikkona ja kommentoi mielenosoittajien keskeytystä.

– Tietysti omaa väriä tilaisuuteen toi mielensosoitus Palestiinasta, joka on demokratiassa aina sallittua ja joskus jopa toivottavaa, Stubb sanoo.

– Olisin mielelläni toivonut, että mielenosoittajat olisivat jääneet vähän pidemmäksi aikaa, koska olisin voinut esittää kysymyksen ja kertoa, että tulen tänään illalla puhumaan Israelin presidentin kanssa. Olisin voinut kysyä, millaiset terveiset hänelle lähetän. Nyt tällä kertaa jäi terveiset saamatta, Stubb sanoo.

 

 

 

Lue myös:

    Uusimmat