Stubb kommentoi Tampereella mahdollisia uusia Nato-esikuntia: "Ylellä on paremmat tiedot kuin presidentillä"

Tasavallan presidentti vierailee Tampereella keskiviikkona.

Presidentti Alexander Stubb vastaili median kysymyksiin Tampereen seudun työväenopisto Sampolassa keskiviikkona.

Presidentti kommentoi tilaisuudessa myös maailmalla puhuttaneita Libanonin hakulaiteräjähdyksiä.

Stubb on vierailullaan tarkastanut Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen ja tutustunut sen toimintaan. Stubb kertoi nukkuvansa yönsä hyvin nähtyään, millaista työtä Puolustusvoimien logistiikkalaitoksella tehdään ja oli näkemäänsä tyytyväinen.

– Logistiikkakeskus on meidän puolustuksen verisuonet, Stubb sanoo.

Hän kertoo saaneensa tilannekatsauksen valtakunnallisesta tilanteesta.

– Meillä on Suomessa hyvin vahva puolustusteollisuus, Stubb toteaa.

Uusista esikunnista ei tehty päätöksiä

Stubb kommentoi myös Ylen uutisoimia tietoja siitä, että Mikkeliin ja Lappiin olisi tulossa Nato-esikunnat.

– Ylellä on paremmat tiedot kuin presidentillä, Stubb sanoi ja kertoi, että mitään varsinaisia päätöksiä ei ole vielä tehty.

Stubb kertoo aikovansa keskustella tänään Lähi-idän tilanteesta Israelin presidentin Isaac Herzogin kanssa.

Hän sanoi haluavansa keskustella Herzogin kanssa ennen pian alkavaa YK:n yleiskokousta. Stubbin mukaan on hyvin tärkeätä, että Suomi pystyy säilyttämään keskusteluyhteyden Israelin ja palestiinalaisten kanssa. Stubbin on määrä tavata palestiinalaisten presidentti Mahmud Abbas New Yorkissa.

Hän kertoi tapaavansa Ukrainan presidentti Zelenskyin kahden kesken myöhemmin tässä kuussa New Yorkin matkan yhteydessä.

Stubb kommentoi myös YK:n roolia ja tulevaisuutta. Stubb kertoo Suomen kannaksi, että YK:n turvaneuvostoa on kasvatettava. 

– Jos YK:ta ei uudisteta, se sivuutetaan, Stubb sanoo.

Hän myös toivoi, että veto-oikeus on poistettava. 

Mielenosoittajat keskeyttivät puheen aiemmin

Stubb tapasi aiemmin tänään lounaalla Tampereen kaupungin johtoa sekä alueella toimivien puolustusteollisuuden yritysten edustajia. Lounasta isännöi pormestari Kalervo Kummola.

Iltapäivällä Stubb puhui Tampereen yliopistolla geopolitiikasta ja maailmanjärjestyksen murrosta. Mielenosoittajat keskeyttivät puheen hetkellisesti, mutta tilanne eteni rauhallisesti.

Lue myös:

    Uusimmat