Yksi prosenttiyksikkö oli ainakin vaalien ensimmäisellä kierroksella noin 32 500 ääntä. Jos kisa menee tiukaksi, ratkaisevaa on, ketkä ovat lähteneet äänestämään.
Presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella annettiin yhteensä 3 252 546 ääntä ja äänestysprosentti oli 75.
Jos äänestäminen on yhtä vilkasta toisella kierroksella, yksi prosenttiyksikkö äänissä tarkoittaisi siis noin 32 500 ääntä.
Presidenttiehdokkaista julkaistussa viimeisessä Yleisradion gallupissa Alexander Stubbin suosio oli 54 prosentissa ja Pekka Haaviston 46 prosentissa.
Kahdeksan prosenttiyksikön ero olisi näin äänissä noin 260 000 ääntä, jos siis toisella kierroksella annetaan saman verran ääniä kuin ensimmäisellä.
Ensimmäisellä kierroksella varsinaisena vaalipäivänä annettiin hieman yli 1,3 miljoonaa ääntä, mikä viittaa siihen, että satojen tuhansien äänien eroa voi olla mahdoton saavuttaa enää varsinaisen vaalipäivän äänissä.
Äänestysprosentin suuruus tai pienuus vaikuttaa kuitenkin lopulta siihen, kuinka suuri äänimäärä vastaa yhtä prosenttiyksikköä.
Haavisto suosituin 1. kierroksella
Haavisto oli ensimmäisellä kierroksella suosituin ehdokas varsinaisena vaalipäivänä, mutta vain muutaman tuhannen äänen erolla Stubbiin. Haavisto voi kuitenkin pystyä kirimään varsinaisen vaalipäivän äänissä hieman kiinni Stubbia, mutta yli kahdeksan prosenttiyksikön ero ennakkoäänien jälkeen voi olla mahdoton saavuttaa.
Jos kisa menee tiukaksi, ratkaisevaa on, ketkä ovat lähteneet äänestämään ja kuinka hyvin ehdokkaat ovat onnistuneet houkuttelemaan ensimmäisellä kierroksella pudonneiden ehdokkaiden äänestäjiä taakseen.
Haaviston äänestäjäkunnassa on esimerkiksi erityisesti naisia.
Monien arvioiden mukaan Perussuomalaisten Jussi Halla-ahon ja keskustataustaisen Olli Rehnin tukijoista suurempi osa äänestäisi puolestaan mieluummin Stubbia kuin Haavistoa.
Vasemmistopuolueiden äänestäjäkunnasta mennee tukea enemmän Haavistolle.
Sekin on kuitenkin mahdollista, etteivät kaikki ensimmäisellä kierroksella äänestäneet äänestä toisella kierroksella, jos oma suosikki tippui jo kisasta pois.