Perjantaina 4.10. vietettiin Pukeudu pinkkiin -päivää. Tarkoituksena oli valita ylleen vaaleanpunaiset vaatteet ja kerätä lahjoituksia Roosa nauha -rahastoon, jolla tuetaan kaikille rintasyöpää sairastavia ja rintasyöpätutkimusta. AVA.fi kysyi suomalaisnaisilta, mitä kaikkea he rinnoissaan rakastavat.
Target Map -julkaisun laatiman kartan perusteella suomalaisnaiset ovat rintojen koossa maailman kärkikastia. Suomen lisäksi keskimääräinen kuppikoko on suurempi kuin D myös Norjassa, Ruotsissa ja Venäjällä. Selvitystä voi tosin pitää vain suuntaa-antavana, koska tekotapaa tai lähdettä ei ole mainittu.
AVA kysyi lukijoiltaan, mitä mieltä suomalaisnaiset ovat rinnoistaan. Kyselyyn vastanneista 841 AVAlaisesta rintoihinsa oli tyytyväisiä 54,9 prosenttia. Lue, mitkä asiat omissa rinnoissa herättävät ihastusta.
"Rintani ovat kadehdittavat"
Moni on tyytyväinen rintoihinsa juuri sellaisina, kuin ne ovat. Osalle rinnat ovat vartalossa jopa ainut osa, johon voi olla täysin tyytyväinen.
"Minulla on sopivankokoiset ja mukavan nätit rinnat. Toivottavasti ne pysyvät sellaisina, vaikka se saattaa jäädä toivoksi. En haluaisi edes kokeilla leikellä rintojani millään tavalla."
"Rintani ovat kadehdittavat ja juuri sellaiset, joita monet naiset leikkauksilla hakevat. Näin sanoi minulle gynekologini, ja totta kai uskon häntä. Mieheni on sanonut rintojeni olevan kimmoisat ja kuitenkin pehmeät. Kaksi lastakin olen imettänyt. Varmaan olivat tyytyväisiä hekin."
"Rintani pienennettiin 1,5 vuotta sitten DD:stä C:hen. Voi tätä ihanaa oloa ilman isoja hinkkejä!"
"Olen aina ollut tyytyväinen rintoihini. Ne ovat kropassani ainut osa, johon olen täysin tyytyväinen. Rintojen koolla ei ole merkitystä. Tykkäsin suhteellisen pienistä ja kiinteistä rinnoistani ollessani hoikka ja pyöreämmistä ja isommista rinnoista elopainon noustua. Näkö ja tuntuma ovat paljon tärkeämpiä kuin koko."
"Olen tyytyväinen C90-kokoisiin luomurintoihini. Luojalle kiitos siitä, ettei sukuni naisilla ole isoja rintoja ylipainoisinakaan. Näin liki viisikymppisenä rintani tosin roikkuvat, mutta ne ovat kooltaan symmetriset. Rintaliivejä on todella helppo löytää tämänkokoiselle. Olen sanonut tyttärellenikin, että on vaan tyytyväinen keskikokoisiin rintoihinsa. Hän voi vielä käyttää toppimallisia rintaliivejä ilman täytteitä."
"Kesti kauan, ennen kuin opin hyväksymään rintani. Ne eivät ole ikinä olleet kiinteät tai kauniit. Nännipihat ovat isot, ja nännit tulevat kunnolla näkyviin vain, kun olen kananlihalla. Ylipainoisena rintani olivat kyllä suuret, mutta ne roikkuivat eivätkä olleet kovin kauniinmuotoiset. Nyt kun olen laihtunut, rinnoista ei paljon ole jäljellä ja löysät ne ovat edelleen. Olen silti vihdoin enimmäkseen tyytyväinen.
"Olen reilusti ylipainoinen, mutta rintani eivät ole hirvittävästi kärsineet. Ne ovat kokooni nähden varsin sopusuhtaiset. Rinnoissani on sopivasti muotoa, vaikka ainahan terhakkuutta soisi olevan lisää. Siitä huolimatta pidän niistä melkein yhtä paljon kuin mieheni, joka jaksaa joka päivä muistuttaa niiden kauneudesta."
"Isot rintani näyttävät todella hyviltä"
Isot rinnat saattavat aiheuttaa monenlaisia vaivoja, mutta osa isorintaisista osaa myös nauttia rinnoistaan ja niiden takia tulleista kehuista.
"Minulla on luonnostaan suuret rinnat, ja ne näyttävät todella hyviltä rintaliivit päällä. Ilman liivejä ne tietysti roikkuvat hieman, mutta sehän on luonnollista viiden lapsen imetyksen jälkeen."
"Olen pienikokoinen ja siro, joten siihen nähden rintani ovat suuret. Ne ovat kahden lapsen imetyksen jälkeen vielä kiinteät ja kauniinmuotoiset."
"Olen nykyään tyytyväinen. Ensimmäinen rintaleikkaukseni oli vuonna 2006. Tuolloin minulle laitettiin 3,5 desilitran implantit. Kuitenkin koin, että lantioni on todella leveä. Halusin tiimalasivartalon, joten menin vuonna 2010 uudestaan suurennuttamaan rintojani. Minulla on nyt 5 desilitran rinnat, ja kuppikokoni on 75E. Nykyään olen niihin tyytyväinen. Urheilen paljon, ja nyt vartaloni tuntuu omalta."
"Olen tyytyväinen 70G-koon luomurintoihini. Rintani ovat kauniit ja aina saaneet kehuja. Rintaliivien hankkiminen tosin tuottaa päänvaivaa, sillä sopivia ei ihan joka kaupasta löydy – varsinkaan edullisesti."
"Harvalla on 85E-kokoiset luomutissit. Tosin rintaliivejä saa etsiä. Pienempirintaisille on enemmän vaihtoehtoja.
"Olen todella tyytyväinen rintoihini. Kuppikoko on 80D. Nämä ovat napakat, yhtä suuret luomutissit, ja nännini ovat terhakat. Joskus rintani ovat olleet kuppikokoa 75AA mutta lasten jälkeen pieniksi kutistuneet tissit ovat nyt parhaimmillaan, ja ikää on yli 50 vuotta. Ei tarvitse hävetä roikkuvia rintoja – ainakaan vielä. Tosin lähes kaikilla iäkkäämmillä naispuolisilla sukulaisillani on ollut rintasyöpä, joten se hieman mietityttää. Käyn säännöllisesti mammografiassa, ja toisaalta tuntuu älyttömältä olla tyytyväinen, koska milloin tahansa voi sairastua."
"Rintani ovat ihanan kiinteät"
Ikääntyminen ja imetykset eivät aina tarkoita rintojen roikkumista. Elämää nähneellä naisellakin voi olla kiinteät rinnat, joita aika on voinut jopa kaunistaa.
"Nyt 60-vuotiaana olen hyvin tyytyväinen rintoihini. Nuorena minulla oli olemattomat rinnat, mutta raskauksien ja vuosien myötä niihin on tullut vähän lisää rasvaa. Rintani ovat vieläkin pienet mutta varsin kiinteät ja kauniinmalliset. Ne eivät roiku eivätkä ole kuivat rusinat vaan pehmeät, pyöreät ja juuri sopivankokoiset. Pienet rinnat pysyvät ikääntymisen myötä paremmin mallissaan eivätkä ala niin helposti roikkua."
"Rintani ovat sopivankokoiset ja tasapariset eivätkä riipu. Nuorena tuskailin isoja nännipihoja, mutta vanhemmiten illuusio täydellisistä Hollywood-rinnoista on muuttunut. Ehkä vanhana kiristytän rinnat, jos ne imetyksen jälkeen riippuvat. Silikoneille ehdoton ei."
"Olen 66-vuotias mummo, joka on imettänyt kolme lasta. Rintani ovat vieläkin kauniit, kiinteät ja sopivankokoiset. Olen aina pitänyt ryhdikkäitä, hyvin istuvia rintaliivejä."
"Olen todella tyytyväinen rintoihini, koska vielä kuusikymppisenä ne ovat kiinteät, pystyt ja kauniit eivätkä ole muuttuneet mitenkään. Olen hoikka ja pysynyt nuoruuden painossani. Siksi myös rintani ovat kuin nuorella naisella, ja aion jatkossakin hoitaa itseäni. En ole koskaan leikkauttanut itseäni enkä aio sitä ikinä tehdä."
"Olen 45-vuotias nainen, ja rintani ovat upeat, vaikka olen imettänyt kaksi lasta – eli kaksi vuotta elämästäni. Kuppikokoni on D, ja aviomiehenikin tykkää näistä ja kehuu. Tärkeintä on kuitenkin se, että itse olen niistä todella ylpeä."
"Pienet rinnat pysyvät nätteinä pitkään"
A-kupin rinnat ovat monelle ongelma, mutta pienissä rinnoissa on kosolti hyviäkin puolia, eikö totta?
"Minulla oli nuorempana pienet rinnat, ja silloin se harmitti. Nyt vanhemmalla iällä minulla on nätit rinnat. Kuppikoko on suurentunut luonnostaan, eivätkä rintani vieläkään roiku. Ne ovat sopivankokoiset ja terhakkaat, vaikka minulla on takana yksi synnytys."
"Minulla on A-kuppi, ja toinen rinta vielä hieman pienempi. Olisivat edes samankokoiset. Puolitopatuilla liiveillä menevät, mutta olisi edes hieman isommat, sillä olen kuitenkin pitkä ja minulla on takapuolta. Kroppa olisi sopusuhtaisempi. Isoja rintoja en tosin edes haluaisi, sillä kyllähän nämä kätevät ovat liikunnassa ja vaateostoksilla."
"Minulla on A-kuppi, vaikka lantioni on suhteellisen leveä. En kuitenkaan missään nimessä haluaisi luopua pienistä, käytännöllisistä ja näteistä pikkuisista rinnoistani, päinvastoin, haluaisin lantiostani samanlevyisen. Se ei onnistu luuston takia. Isoja rintoja en kuitenkaan haluaisi. Pienet pysyvät nätteinä pitkään."
"Kävin niskakipujen vuoksi pienennyttämässä rintani, jotka olivat eri paria ja aivan liian isot tämänkokoiselle. Nyt olo on paljon parempi ja kivut ovat poissa. Rintani ovat nyt ihanat."
"Vaikka rintani ovat pienet, ne ovat kauniinmuotoiset ja kiinteät. On mukavampi urheilla, kun rinnat eivät hölsky tiellä, ja vaatteet istuvat hyvin."
Lue myös:
Tositarina: "Kaksi syöpää ovat opettaneet ajan merkityksen"
Erilainen muotishow – malleina rintasyöpään sairastuneita naisia
AVA
Lähde: TargetMap
Kuvat: Colourbox