Rehtorina työskentelevä Jaana on huomannut sukupuolten välisen kuilun koulumenestyksessä niin työssään kasvatusalalla kuin äitinä. Hän uskoo, että etenkin pojat hyötyisivät yksilöllisestä oppilaanohjauksesta ja pienemmistä ryhmäko'oista.
Kun Jaanan kaksoset, Mari* ja Mika*, aloittivat opiskelun lukiossa, kuilu heidän opiskelumenestyksessään repesi. Alakoulussa sisartaan paremmin pärjänneen veljen arvosanat olivat alkaneet laskea jo yläasteella. Kympin oppilaina tunnetuista kaksosista Mari säilytti arvosanansa, Mika taasen ei jaksanut nähdä koulun eteen töitä, mikä näkyi arvosanoissa.
– Alemmilla luokilla pärjää mainiosti ilman vaivannäköä, jos on lahjoja. Yläkoulussa tylsän ja kuuliaisen työnteon merkitys kasvaa. Lisäksi aineopettajajärjestelmässä opettajat vaihtuvat, ja lasten pitää mukautua erilaisiin opetustapoihin. Mikan oli vaikeampi sopeutua tähän kuin Marin, kertoo Jaana.
Hänellä on kokemusta sukupuolten välisen koulumenestyksen eriytymisestä myös työssään erityisopettajana ja rehtorina.
Lukioon siirtyessä vapaus ja vastuu omista opinnoista kasvavat entisestään. Mikan arvosanat romahtivat. Jaana uskoo, että vapaus saattaa tuottaa hallaa pojille, jotka ovat kehityksessä tyttöjä jäljessä.
– He eivät välttämättä pysty ajattelemaan, että koulumenestyksellä on merkitystä sen kannalta, mihin pääsee opiskelemaan. Tytöille suunnitelmallisuus saattaa olla helpompaa. Mari tahtoi eläinlääketieteelliseen, jota kohden pyrki määrätietoisesti. Se tosin tiesi psyykkistä kuormitusta.
Mari ei päässyt opiskelemaan ensimmäisellä yrittämällä, mutta työskentelee nyt eläinlääkärin avustajana ja aikoo vuodenvaihteen jälkeen valmennuskurssille.
Henkilökohtainen opetus auttoi poikia
Jaana on huomannut omien poikiensa kohdalla, että nämä eivät koulusta juuri psyykkistä kuormitusta ota. Samalla, kun Mikan olisi pitänyt päntätä lukion oppikirjoja, hänen mielessään häämötti pian lompakkoa koristava ajokortti. Jaanan nuorin lapsi, viidesluokkalainen Jimi*, taas viettäisi aikansa mieluummin jääkiekkoharrastuksen kuin kotiläksyjen parissa.
Poikiensa koulumenestyksestä huolestunut Jaana on ottanut asiat omiin käsiinsä ja antanut näille tukiopetusta. Nuorimmaisensa kohdalla alakoulun rehtorina työskentelevän Jaanan onkin ollut helppoa toimia tukiopettajana: hän tietää suunniilleen, mitä milloinkin Jimin kanssa pitää opiskella. Työ on tuottanut tulosta, ja vähitellen kotitehtävien tekemisestä on muodostunut pojalle rutiini.
Mikan kohdalla hyvät opiskelutavat löytyivät kuitenkin paljon myöhemmin. Jaanan valtasi hämmennys huomatessaan, kuinka heikot lukustrategiat entisellä kympin oppilaalla oli vielä lukioiässä.
– En ollut tajunnut ennen, miten hän opiskelee. Että poika makaa sängyssä ja lukee kirjoja kannesta kanteen. Siinä vaiheessa tulin apuun ja kerroin, että hänen pitää katsoa pääasiat ja kirjoittaa niistä muistiinpanot. Motivaatio löytyikin, kun poika tiesi, mitä pitää tietää. Ahdistus tulee siinä vaiheessa, kun tajuaa, ettei niitä kaikkia kirjoja voi oppia ulkoa, Jaana sanoo.
Kaikilla ei ole kotona opettajaäitiä
Kuvituskuva.
Jaana uskoo, että pojat tarvitsevat kenties tyttöjä enemmän henkilökohtaista ohjausta ja tukea. Kaikilla lapsilla ei kuitenkaan ole kotona vanhempaa, joka ohjaisi oikean opiskelutaktiikan kädestä pitäen. Henkilökohtaiseen oppilaanohjaukseen pitäisi siis koulunkin panostaa.
– Eihän sitä voi olettaakaan, että kaikki vanhemmat kykenisivät lapsiaan opettamaan, mutta olisi tärkeää tarjota heille läsnäoloa ja tukea. Pojat tarvitsevat nähdäkseni sitä vielä enemmän myös kotona, tytöt ovat itseohjautuvaisempia, Jaana sanoo.
Hän kiittelee uutta opetussuunnitelmaa, jonka tarkoituksena on lisätä koulun ja kodin välistä yhteistyötä. Näin ehkä päästäisiin kiinni oppimisongelmiin jo varhaisessa vaiheessa.
– Tukea pitäisi antaa heti tuen tarpeen ilmetessä. Jos alakoulussa tulee ilmi oppimisvaikeuksia, joihin koulu ei anna tukitoimia, kuten tukiopetusta, lapsen itsetunto kärsii. Pojilla tämä saattaa ilmetä häiriökäyttäytymisenä, kun energiaa suunnataan johonkin muuhun – ehkä, jottei paljastuisi, ettei poika osaa asiaa, Jaana pohtii.
Aiemmin koulu on suosinut pänttääjiä ja ulkoa opettelijoita. Uusi opetussuunnitelma raivaa tietä erilaisille oppimistyyleille, kuten ilmiöpohjaiselle oppimiselle. Asioita pitää itse tutkia, ja ottaa niistä selvää.
Esimerkiksi Mikaa on lapsesta asti kiinnostanut ajan viettäminen luonnossa ja perheen omistamissa metsissä. Sieltä on löytynyt halu opiskella maa- ja metsätaloustieteitä. Häntä ei kuitenkaan kiinnosta asioiden ulkoa opiskelu, vaan niiden sitominen käytäntöön. Mikan kaltaisille uusi opetussuunnitelma on toivottu uudistus.
– Ehkä kymmenen vuoden päästä tilanne on toinen tyttöjen ja poikien koulumenestyserojen suhteen, Jaana tuumaa.
”Lapsille on hirveän tärkeä huomata, että minä en ole vain massaa”
Huono trendi taasen on ryhmäkokojen kasvaminen. Resurssien puutteessa yksi opettaja kaitsee yhä useampaa oppilasta. Tämän Jaana on huomannut konkreettisesti Jimin kohdalla.
– Jos opettajilla olisi pienemmät ryhmät, heillä olisi enemmän aikaa olla aidosti kiinnostunut yhdestä yksilöstä. Vuorovaikutus vähenee, kun ryhmäkoko kasvaa. Lapselle on hirveän tärkeää huomata, että minä en ole vain massaa, jolle opetetaan nämä samat asiat, Jaana sanoo.
Yksi ihminen ei pysty huomioimaan yksilöllisesti samaan aikaan samassa tilassa olevia 30 ihmistä. Pienemmät ryhmäkoot auttaisivat opettajaa havainnoimaan lasten erilaiset tarpeet, heikkoudet ja vahvuudet, mistä varsinkin pojat voivat hyötyä.
Henkilökohtainen vuorovaikutus opettajan kanssa voisi myös parantaa lasten omia vuorovaikutustaitoja. Syksyllä julkaistujen Pisa-tutkimusten mukaan Suomessa sukupuolten väliset koulumenestyksessä näkyvät myös keskustelukyvyissä. Tästä Jaana syyttää osin poikien peliharrastusta, josta puuttuu suullinen vuorovaikutus sekä suoran kontaktin ottaminen.
Lukeminen on mielekästä mielenkiintoisen kirjan parissa
Julkisessa keskustelussa yhdeksi sukupuolten välisen kuilun kaivajaksi on povattu pelien sijaan poikien vähäistä lukuintoa. Myös Jaana allekirjoittaa lukuinnon merkityksen. Esimerkiksi Jimiä ei kiinnostanut lukeminen alkuunkaan ennen kuin kummitäti osti tälle Neropatin päiväkirja -nimisen teoksen.
– Jimi tempautui mukaan tekstiä ja kuvia sulavasti sekoittavaan kirjaan. Kirjasarjan jatko-osat hankittiin ja hotkittiin, kertoo Jaana.
Mielenkiintoisen kirjan löydyttyä lukemisesta on muodostunut tapa: joka ilta poika viettää hetken sängyssään kirja sylissä ennen nukkumaanmenoa. Intoa kirjaan tarttumiseen lisää myös se, ettei Jaana salli puhelinta pidettävän yöpöydällä silloin, kun Jimin pitäisi nukkua. Tällöin luuri kököttää keittiössä.
Kirjan mielenkiintoisuus riippuu pitkälti sitä lukevasta yksilöstä. Yksilöllisempi opetus voisi auttaa opettajia kohdentamaan sopivia kirjoja juuri tietylle lapselle, kun koulussa koittaa romaanin lukemisen aika. Lukemisesta innostuminen saattaisi puolestaan näkyä parempana koulumenestyksenä sekä keskustelutaitoina.
Ryhmäkoissa säästämisen todellista hintaa ei ehkä olekaan täysin tarkkaan laskettu.
*Jaanan, Marin, Mikan ja Jimin nimet muutettu Jaanan pyynnöstä.
***
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.