Suomalaisten hampaiden kunto heikkenee – taustalla napostelukulttuuri ja happamat juomat: "Terveellisetkin tuotteet voivat olla hampaille haitallisia"

2:20img
Hampaan paikkaaminen ei paranna kariesta, mutta mitä, jos hammaslääkäriin ei uskalla pelon takia mennä? Haastattelussa paikkauksen ja juurihoidon erikoishammaslääkäri Ulla Palotie.
Julkaistu 04.01.2020 09:19

MTV UUTISET – STT

Hammaseroosio yleistyy vauhdilla etenkin nuorilla sekä nuorilla aikuisilla.

Valtaosa suomalaisista hammaslääkäreistä on sitä mieltä, että kymmenessä vuodessa on tapahtunut selkeä muutos huonompaan suuntaan, kertoo hammaslääketieteen tohtori Viivi Alaraudanjoki Oulun yliopistosta.

Hampaiden eroosiolla tarkoitetaan kemiallista kulumista, jossa hammaskiille ja lopulta myös hammasluu liukenevat happojen vaikutuksesta. Kun hammaskiille pehmenee, se tulee alttiiksi myös mekaaniselle kulumiselle, eli hampaat alkavat kulua myös esimerkiksi yhteen puremisen seurauksena.

Napostelukulttuuri kuluttaa hampaita

Noin joka viidennellä suomalaisella aikuisella on selkeitä eroosion aiheuttamia vaurioita hampaissaan. Vakavampia vaurioita on noin 5–10 prosentilla aikuisista.

– Alustavien tutkimusten perusteella noin viidellä prosentilla 15-vuotiaista nuorista on hampaissaan vakavia kulumisen merkkejä. Noin puolet 15-vuotiaista tarvitsisi vähintään ennaltaehkäisevää neuvontaa eroosion suhteen, Alaraudanjoki toteaa.

Alaraudanjoki kertoo, että eroosion yleistymisen taustalla on todennäköisesti suurimmilta osin nykypäivän napostelukulttuuri sekä päivittäinen happamien juomien siemailu.

Makuvedet ja ketsuppi aiheuttavat eroosiota

Alaraudanjoen mukaan eroosiota aiheuttavat kaikki happamat ruoat ja juomat. Tällaisia ovat virvoitusjuomat, urheilu- ja energiajuomat, makuvedet, maustetut kivennäisvedet, vitamiinijuomat, alkoholijuomat sekä useimmat mehut.

Ruokatuotteista eroosiota saavat aikaan esimerkiksi etikkasäilykkeet, happamat salaatinkastikkeet, happamat hedelmät ja marjat, hedelmäkaramellit sekä ketsuppi.

Oral Hammaslääkäreiden suuhygienisti Reetta Tuomola kertoo, että eroosion taustalla ovat usein myös esimerkiksi närästyksen tai oksentelun seurauksena suuhun nousevat mahahapot. Bulimiaa sairastavilla eroosio on tavallista yleisempää. Myös jotkut lääkkeet, kuten C-vitamiiniporetabletit ja rautalääkkeet, aiheuttavat eroosiota.

Tuomolan mukaan eroosiolle altistaa myös vähäinen syljeneritys.

– Ikääntyessä syljenerityksen määrä vähenee luonnostaan. Myös urheillessa syljeneritys vähenee, ja jos siihen yhdistetään vielä urheilujuomat, eroosion riski kasvaa merkittävästi.

Moni hakeutuu vastaanotolle vihlonnan takia

Siihen, syntyvätkö eroosiovauriot vasta vuosikymmenten aikana vai nopeammin, vaikuttavat Tuomolan mukaan taustatekijät – jos syynä on esimerkiksi päivittäinen virvoitusjuomien käyttö, etenee eroosio nopeammin kuin satunnaisesti mehuja käyttävällä.

Tuomolan mukaan eroosion ensimmäisiä merkkejä ovat usein hampaan pinnan himmeneminen sekä etuhampaiden kärkien epätasaisuus.

– Pienikin rihmamaisuus on jo merkki eroosiosta. Vasta pidemmälle edenneessä eroosiossa hampaan pinta on näkyvästi kulunut, Tuomola huomauttaa.

Alaraudanjoen mukaan eroosion merkkejä voivat olla myös hampaiden lohkeilu, hammasluun paljastuminen, vihlonta sekä kipuherkkyys. Alkuvaiheessa eroosion tunnistaminen on usein hankalaa. Toisaalta selkeitä muutoksia voi tapahtua jo vuodessa.

– Potilas hakeutuu tyypillisesti vastaanotolle jonkun oireen, kuten vihlonnan vuoksi. Hammaslääkärissä kannattaa suoraan kysyä, näkyykö hampaissa eroosiomuutoksia.

Terveellisetkin tuotteet voivat olla haitallisia

Hammaseroosiota voi parhaiten ehkäistä noudattamalla säännöllistä ateriarytmiä ja välttämällä napostelua. Happamia ruokia ja juomia olisi paras nauttia vain aterioiden yhteydessä ja silloinkin kohtuudella – korkeintaan 3–4 kertaa päivässä, Alaraudanjoki kertoo.

– On syytä muistaa, että terveellisetkin tuotteet voivat olla hampaille haitallisia, jos niitä napostellaan pitkin päivää. Energiajuomat, limut ja mehut olisi syytä jättää erityistilanteisiin, ja happamien ruokien yhteydessä olisi hyvä nauttia kalsiumia sisältäviä tuotteita, jotka neutraloivat happoja.

Eroosiovaurioita korjataan hammaslääkärin vastaanotolla esimerkiksi sidosainesuojauksin ja muovipaikkauksin. Vaikeissa tilanteissa hampaisiin voidaan tehdä keraamiset kruunut.

Pitkälle edenneiden vaurioiden korjaaminen on Alaraudanjoen mukaan vaativaa, aikaa vievää ja kallista. Joskus vaurioiden korjaaminen on mahdotonta ilman koko hampaiston purennan kuntoutusta. Joskus taas kiinnityspinta-alaa paikkaukselle tai kruunutukselle ei ole enää jäljellä.

– Hoidossa tärkeintä onkin saada hampaiden kuluminen pysähtymään mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, Alaraudanjoki painottaa.

Tuoreimmat aiheesta

Suun terveys