Suomalaistutkimus: Ikäihmisen ihosyöpä voi herkästi jäädä huomaamatta – kaksi riskitekijää sairastumiselle

ihosyöpä
Oulun yliopiston tutkimus löysi joka neljänneltä 70 vuotta täyttäneeltä ihosyöpää. Kuvituskuva.Shutterstock
Julkaistu 21.04.2022 10:53

Hannakaisa Taskinen

hannakaisa.taskinen@mtv.fi

Oulun yliopiston tuoreessa tutkimuksessa huomattiin, että aiemmin tunnistamattomia ihosyöpiä tai niiden esiasteita löytyi joka neljänneltä 70 vuotta täyttäneeltä. Kaksi tekijän havaittiin lisäävän ihosyövän riskiä.

Oulun yliopiston tutkimuksessa joka neljänneltä 70 vuotta täyttäneeltä löytyi aiemmin tunnistamaton ihosyöpä tai sen esiaste. Tutkimuksessa havaittiin kaksi riskitekijää: ihosyöpiä esiintyi enemmän miehillä sekä aiemmin ihosyövän sairastaneilla.

– Tutkimuksemme paljasti, että ihosyöpiä jää herkästi huomaamatta ikäihmisiltä, sanoo toisena päätutkijana toiminut ihotautien ja allergologian erikoislääkäri Suvi-Päivikki Sinikumpu yliopiston tiedotteessa.

Oulun yliopiston tutkimus on osa laajaa Pohjois-Suomen syntymäkohorttitutkimusta. Yhteensä ihotutkimukseen osallistui 552 iältään 70–92-vuotiasta henkilöä, jotka ottivat osaa kattavaan terveystutkimukseen. Tutkimuksen yhteydessä yhteydessä ihotautilääkäri teki perusteellisen ihon tarkastuksen.

Sinikumpu huomauttaa, että säännöllinen, ammattilaisen suorittama koko ihon tarkastus on ikääntyneille tärkeää.

– Monet käyvät esimerkiksi hammastarkastuksessa vuosittain. Myös iho tulisi tarkastuttaa säännöllisesti. Lisäksi ihosyöpien riskitekijöistä ja ihon suojaamisesta tulisi puhua vielä nykyistäkin enemmän.

Ihosyöpä ei esimerkiksi aina sijaitse auringolle altistuneessa paikassa.

16 prosenttia 70–92-vuotiaista tutkituista sai ihosyöpädiagnoosin elämänsä ensimmäisen kerran.

Videolla esitellään ihosyövän oireita. Juttu jatkuu videon alla.

2:14img

Iholla voi olla useita erilaisia syöpiä, joista melanooma on Suomessa hyvin yleinen. Näin ihosyöpä oireilee!

Lue myös: Claire ei pitänyt luomea ongelmana, mutta näytti sitä silti varmuuden vuoksi lääkärille – varoittaa nyt muita: "Se voi tappaa, se on vakava asia"

Ihosyöpien lisääntyminen suuri haaste

Väestön ikääntyessä ihosyöpien lisääntyminen tulee olemaan yhä suurempi haaste, yliopiston tiedotteessa todetaan. Koska tietoa ihosyöville altistavista tekijöistä tarvitaan, nyt saatu väestötason tutkimustieto ikääntyneiden ihosyövän riskitekijöistä on tervetullutta.

– Suurin osa aiemmista tutkimuksista on kohdistunut valikoituneisiin tutkimusjoukkoihin, muun muassa erilaisten sairauksien potilasryhmiin, eivätkä niiden tulokset ole välttämättä kovin hyvin sovellettavissa ikääntyneeseen väestöön yleisesti, Sinikumpu huomauttaa.

Lue myös: Pitkä aviomies huomasi muutoksen naisen päälaella – saattoi pelastaa vaimonsa hengen

Pahanlaatuisista ihokasvaimista yleisimmät ovat okasolusyöpä, tyvisolusyöpä sekä melanooma. Jos syöpä havaitaan riittävän ajoissa, se pystytään yleensä hoitamaan tehokkaammin, jolloin potilaan ennustekin on parempi.

Tyvisolusyöpiä ilmoitettiin viime vuonna Suomen Syöpärekisteriin noin 10 000, muita ihosyöpiä (ihomelanoomat, ihon okasolusyövät sekä muut ihosyövät) todetaan vuosittain reilut 3 500. 

Lue myös:  Miten pienentää riskiä sairastua syöpään? Tässä seitsemän tärkeintä tapaa

Katso myös: Ryan oli menossa ihotautilääkärille, joten vaimo tarttui tussiin – lääkärikin kiitteli nerokasta ideaa:

1:41img

Brinlee Miles ei päästänyt aviomiestään ihotautilääkärille ilmaisematta huoliaan. Brinlee ympyröi Ryanin kehosta luomet, jotka huolettivat häntä. Kun tuloksia saatiin, kävi ilmi, että luomet todella kannatti ympyröidä ja tutkia!

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!

Lähde: Oulun yliopisto

Tuoreimmat aiheesta

Syöpä