Suomen vanhimman marjatilan, Koivistoisen mansikkapaikan Vesa Koivistoinen kertoo tämän vuoden mansikkasadon jäävän normaalivuodesta jopa 30–40 prosenttia pienemmäksi.
Lahtelainen viljelijä Vesa Koivistoinen kertoo kuluvan mansikkakesän olevan ennätyksellisen huono sadon osalta.
Koivistoisen mansikkapaikka on ollut toiminnassa Koivistoisen mukaan todistetusti ainakin vuodesta 1935 alkaen, tehden siitä Suomen vanhimman.
– Tällainen 4–5 kilon laatikkokauppa on niin sanotusti käsitelty tältä vuodelta. Isompia mansikkamääriä ei enää tule, vaikka ollaan vasta heinäkuun tässä vaiheessa, mikä tuntuu kummalliselta.
Koivistoisen mukaan syitä tälle on helppo etsiä. Syyseuraukset ulottuvat jo viime syksyyn.
Mansikat muodostavatkin jo syksyllä ruusukkeet, jotka kukkivat keväällä, lopulta muodostaen itse mansikan. Koivistoisen mukaan osa ruusukkeista vaurioitui jo syksyllä pakkasissa ennen talvea.
Myös kevät ja kesä tekivät tepposet.
– Kevät oli aika räväkkä. Lumet sulivat nopeasti ja oli hyvin lämmin, mansikka lähti kasvuun ja sitten tuli tosi kylmä jakso.
– Sitten tuli älyttömät helteen, pellon pinnassa oli 31 astetta ja sato kypsyi nopeasti ja aikaisessa vaiheessa. Kaikkea satoa ei edes ehditty keräämään ja osa meni ylikypsäksi.
Tämän jälkeen vesisateet tekivät puolestaan tuhonsa. Vuodenaikojen epätyypillisen ilmaston vaihtelun takia mansikkasato on nyt poikkeuksellisesti jo monilla tiloilla ohi, Koivistoinen kertoo.
– Nyt odotetaan, että keväällä istutetuista taimista tulee vielä mansikkasato.
Erityisesti pakastetun mansikan tilanne näyttää heikolle
Vaikka osa mansikkasadosta tuleekin vasta loppukesästä ja syksystä, ei tilanne näytä hyvälle pakastemansikan osalta kauppojen pakastealtaissa.
– Oma veikkaus on, että pakastefirmat, jotka pakastavat mansikkaa Suomessa, eivät tule saamaan sitä määrää mansikkaa, mitä kaupat heiltä pyytää.
– Mansikka varmaankin loppuu talven aikana tai hinnat nousevat ja pakkauskoot pienenevät, jolloin mansikka saadaan riittämään pakastealtaissa, Koivistoinen arvioi.
Lue myös: Jaakko meni mustikkaan, mutta palasi kotiin tyhjin käsin – siitä se ajatus sitten lähti
Ilmasto muuttuu, lajikkeet vaihtuvat
Perinpohjaisena syynä heikolle satovuodelle on muuttunut ilmasto. Siinä missä lämpimät kesät ovat mahdollistaneet uusien viljeltävien lajikkeiden mukaan ottamisen, aiheuttaa vähäinen kokemus uusista lajikkeista ja suomalainen talvi omat ongelmansa.
– Eli tullaan sellaiseen tilanteeseen, että moni viljelijä saattaa tämän kesän jälkeen jopa lopettaa mansikan viljelyn Suomessa. Se on niin oikukasta touhua, ettei vanhatkaan viljelijät pysy perässä.
Koivistoisen mukaan Suomessa eniten viljelty mansikkalajike polka menestyy huonosti nykyisessä ilmastossa.
– Se ei tykkää kuumasta ja se on enemmän kylmän ilman mansikka. Jos pellon pinnassa on 31 astetta niin se kasvaa nopeasti, jää pieneksi ja laatu heikkenee ja lopulta mätänee tai homehtuu.
Koivistoinen kertoo itse huomanneensa viljelijänä muutoksen noin viisi vuotta sitten, jolloin ilmasto alkoi käydä kuumemmaksi ja aurinko pistävämmäksi.
Lue myös: Mansikka-Matti ei ole koskaan kokenut tällaista torikesää – norjalaisetkin ihmettelevät kallista mansikkaa
Tämän myötä Koivistoisen tilalla polkan viljelystä onkin luovuttu muutama vuosi sitten ja tilalle otettu paremmin kuumaan ilmaan soveltuvia lajikkeita.
Myös niissä on omat ongelmansa, sillä ne eivät selviä yhtä hyvin talvesta ja vaativat suojausta.
Täysin poikkeuksellinen vuosi
Nyt käsillä on Koivistoisen mukaan täysin poikkeuksellinen satokausi. Hän ei muista, että mansikkakesä olisi alkanut koskaan yhtä aikaisin ja vauhdikkaasti.
Yleensä heinäkuu on ollut Koivistoisen mukaan mansikan "pääsatokausi", mutta tänä vuonna kausi alkoi hiipumaan jo, "kun käännettiin kalenteri heinäkuun puolelle".
– Kesäkuussa kerättiin jo suurin osa sadosta, heinäkuussa ei enää ollut niin isoa kilomäärää pellossa kuin kesäkuussa.
Samaan ilmiöön täytyy Koivistoisen mukaan varautua myös tulevina vuosina, sillä "mansikkakesät eivät ole enää normaaleja".
Tilanne ei olekaan helppo kenellekään. Nykyisen ilmaston kanssa taisteleminen on Koivistoisen mukaan viljelijöille haastavaa.
– Ihmisten pitäisi arvostaa enemmän mansikanviljelijöitä, jotka viljelevät täällä taivasalla mansikkaa. Se arvostus ei ole tällä hetkellä kohdallaan.
Kovistoinen huomauttaa, että siinä missä mansikan hinta on noussut, ei hinta ole peräisin viljelijältä.
– Kukaan viljelijä ei nosta liikaa hintoja, se on kaupan portaan tekosia.
– Mansikka on alihinnoiteltu tuote tällä hetkellä siihen työhön ja riskiin nähden, riski on aivan jäätävän kova.