Yrittäjien etujärjestö muistuttaa, että Suomessa ei ole lakkovelvoitetta.
Suomen Yrittäjät muistuttaa, että palkansaajajärjestöjen mielenilmaisuihin ei ole pakko osallistua. Yrittäjät sanoo tiedotteessaan, että jokaisella työntekijällä on halutessaan oikeus tehdä työtä eivätkä SAK:laiset liitot voi sitä estää.
Ammattikeskusjärjestö SAK:n jäsenliitot kertoivat perjantaina ensimmäisistä työtaistelutoimistaan, joilla ne vastustavat Petteri Orpon (kok.) hallituksen politiikkaa. Luvassa on muun muassa ulosmarsseja.
Suomen Yrittäjien tiedotteessa todetaan, että vaikka Suomessa on lakko-oikeus, työntekijällä ei ole lakkovelvoitetta.
– Ei ole lain vastaista, jos ei osallistu työpaikan ulosmarsseihin, lakkoihin tai muihin ay-liikkeen tempauksiin, sanoo työmarkkina-asioista vastaava johtaja Janne Makkula tiedotteessa.
Työntekijät siis saavat tulla töihin, jos he haluavat, vaikka ammattiliitto olisi julistanut työpaikalle esimerkiksi ulosmarssin, tiedotteessa sanotaan.
Makkulan mukaan työnantaja saa tiedustella, onko työntekijä tulossa töihin, koska sillä voi olla vaikutusta yritystoimintaan ja siihen, miten tuotantoa pystytään pitämään pystyssä. Hänen mukaansa työnantajan on tiedettävä myös poissaolon peruste.
"Mittavia menetyksiä"
Niin ikään työnantajapuolen etujärjestö Kemianteollisuus otti perjantaina kantaa SAK:n liittojen ilmoittamiin työtaistelutoimiin.
Kemianteollisuuden mukaan ensi tiistaiksi kaavaillut toimet koskettavat yhtä alan yritystä. Järjestön tiedotteen mukaan hetkellisistäkin työn keskeytyksistä voi aiheutua yritykselle mittavia taloudellisia menetyksiä.
Kemianteollisuus kritisoi työntekijäpuolta siitä, että työtaisteluiden "tosiasialliset" vaikutukset kohdistuvat työnantajiin, vaikka toimenpiteillä pyritään vaikuttamaan maan hallitukseen.
Kemianteollisuus viittaa Saksaan ja Britanniaan, joissa poliittiset lakot ovat järjestön mukaan kiellettyjä juuri siksi, että työnantaja ei voi vastata lakkoilijoiden vaatimuksiin.
Suomessa työntekijäpuoli on kritisoinut hallituksen suunnitelmia rajoittaa poliittisten työtaisteluiden kesto yhteen päivään.