Tavallisten ravintoloiden on suljettava ovensa viimeistään kuudelta illalla, huoltamoilla ruokailu saa jatkua ihan normaalisti. MTV Uutiset selvitti poikkeuksen syyn ja kysyi, näkyykö tilanne asiakasryntäyksenä huoltamoilla.
Koko Suomessa on tällä hetkellä voimassa ravintoloita koskeva koronarajoitus, jonka mukaan ravintoloiden on suljettava ovensa viimeistään kello 18.00. Alkoholin anniskelu on lopetettava viimeistään viideltä.
Aukiolorajoituksesta ei tällä hetkellä voi poiketa edes koronapassilla.
Ravintoloita rajoittava määräys ei kuitenkaan koske huoltoasemien ravintoloita eikä noutoruoan myyntiä. Huoltoasemilla saa yhä syödä pöydässä istuen kellonajoista riippumatta, kunhan yleisistä hygienia- ja etäisyydenpitovelvoitteista huolehditaan.
Lue myös: Hallitus aloittaa anniskeluravintoloita koskevan täyssulun valmistelun – voimaantulo "kolmen–neljän viikon" päässä
Perustelut jo ensimmäiseltä koronavuodelta
Päätös mahdollistaa huoltoasemille väljemmät rajoitukset on peräisin sosiaali- ja terveyslautakunnan vuonna 2020 tekemästä mietinnöstä, kerrotaan sosiaali- ja terveysministeriöstä MTV Uutisille.
Valiokunta ehdotti tuolloin huoltoasemille poikkeusta koronarajoituksiin, eikä momenttia ole koettu tarpeelliseksi muuttaa ensimmäisen koronavuoden jälkeenkään.
Perusteluiksi valiokunta kertoi, että epidemian torjunnan näkökulmasta huoltamoita koskevilla rajoituksilla ei ole vastaavaa merkitystä kuin muiden ilta- ja yöaikaan toimivien ravitsemisliikkeiden kohdalla.
– Asiakkaat asioivat huoltamoiden yhteydessä toimivissa ravitsemisliikkeissä pääasiallisesti hyvin lyhytaikaisesti liittyen matkustamiseen ja tieliikenteessä tapahtuvaan kuljetustoimintaan. Niissä asiakasvolyymit ovat myös yleensä öiseen aikaan vähäisempiä, joten asiakaspaikkoihin on mahdollista sijoittautua väljemmin, mietinnössä todetaan.
– Siten ne (huoltamot) eivät tyypillisesti ole ilta- ja yöajan toiminnan suhteen rinnastettavissa epidemian torjunnan näkökulmasta suuremman riskin ravitsemisliikkeisiin.
Lue myös: Hollannissa ravintoloita avattu koronarajoituksista huolimatta – MaRan Lappi: "Minullekin tullut tällaisia ehdotuksia"
Ei ryntäystä ruokailemaan
Suomessa on suuri määrä ruokaa tarjoilevia huoltoasemia. Ovatko nälkäiset ihmiset siirtyneet huoltoasemaruoan pariin, kun ravintoloiden ovet ovat kiinni?
MTV Uutiset kysyi ABC-ketjulta sekä huoltamonpitäjältä Suonenjoella, miten iltaruokailun salliminen näkyy heillä.
Suonenjoen Teboililla tarjoillaan arki-iltaisin kahdeksaan asti muun muassa hampurilaisia ja perjantaisin yhdeksään. Kun ankarammista ravintolarajoituksista tuli tieto, huoltoasema kertoi nopeasti seuraajilleen Facebookissa, että iltaruokailu jatkuu.
Teboilia johtava Heidi Räsänen kertoo, että ainakaan suurta muutosta asiakasmäärissä ei ole ollut tuoreimpien ravintolarajoitusten tultua voimaan.
– Ehkä vähän enemmän on voinut olla asiakkaita. Melko normaali asiakasmäärä on ollut viime vuoteen nähden, mutta tammikuu on ollut ehkä vähän parempi kuin odotin, Räsänen sanoo.
Lue myös: THL: Rokotepassia ei voi perustella tartuntojen estämisellä – "Rokotteilla ei juuri vaikutusta omikronin leviämiseen"
Räsänen ei ole huomannut ilmiötä, että ihmiset tulisivat huoltamolle varta vasten syömään ja jättäisivät autonsa tankkaamatta.
– Ihmiset tulevat kyllä hyvän ruoan perässä, naurahtaa Räsänen.
– Mutta tuskin ainoastaan sen.
Myöskään ABC-ketjun huoltamoissa ei uskota, että ihmiset tulisivat nyt erityisesti ketjun huoltamoiden yhteydessä oleviin ravintoloihin syömään.
ABC-ketjun kehitysjohtaja Marko Fonsén kertoo MTV Uutisille, että tilanne ei ole juurikaan muuttunut uusien ravintolarajoitusten myötä.
– Olemme lähinnä tiellä liikkujille se ravintolapaikka. Ja olemme normaalia matalammalla tasolla muutenkin, koska liikennemäärät ovat nyt pienemmät, Fonsén sanoo.
Lue myös: Marin: Hallitus keskustelee koronan poistamisesta yleisvaaralllisten tartuntatautien listalta
"Pidämme tieturvallisuutta yllä"
Fonsén painottaa, että mahdollisuus ruokailla matalan tartuntariskin huoltamoilla on erittäin tärkeää pitkää matkaa tekevien keskuudessa.
– Me pidämme tieturvallisuutta yllä, että ajaessa voi pitää niitä taukoja, hän sanoo.
– Olemme osa huoltovarmuusketjua. Rekkamiehille ja -naisille on tarjottava ruokailu- ja peseytymismahdollisuudet.
Sekä Suonenjoella että ABC-ketjun huoltamoilla huolehditaan terveysturvallisuudesta kuten ohjeistetaankin. Asiakaspaikkoja on vähennetty, käsidesit ovat käytössä ja Suonenjoella ruoka myös tarjoillaan pöytiin asiakkaille.
– Seuraamme jatkuvasti valtion ja THL:n ohjeistuksia ja vähän ylikorostetaankin niitä, Fonsén sanoo.
– Kaikki määräykset vähintään täytetään ja monissa paikoissa ylitetäänkin.