Suomessa pohditaan 5-11-vuotiaiden rokottamista – ovatko koronarokotteet turvallisia lapsille?

1:16img
Mitä rokotteiden vaikutuksista lapsiin tiedetään? Katso videolta!
Julkaistu 01.12.2021 16:39
Toimittajan kuva
Leo Jaakkonen

leo.jaakkonen@mtv.fi

Kansalliselta rokotusasiantuntijaryhmältä odotetaan parhaillaan kantaa lasten koronarokottamiseen. Asiantuntijan mukaan sille ei ole esteitä, mutta epidemian kannalta muilla asioilla on enemmän merkitystä.

Euroopan lääkevirasto (EMA) suosittelee myyntilupaa koronarokotteelle myös 5–11-vuotiaiden osalta. Päätöksen tekee Euroopan komissio.

Aiemmin myyntilupa on annettu Yhdysvalloissa, jossa ikäryhmään kuuluvia on rokotettu yli neljä miljoonaa lasta.

Onko rokote siis turvallinen lapsille?

Kyllä on, sillä muuten myyntilupia ei heruisi, sanoo Tampereen yliopiston rokotetutkimuskeskuksen johtaja Mika Rämet MTV Uutiset Liven haastattelussa.

Lue myös: Rokotetutkimuskeskuksen johtaja Mika Rämet omikronmuunnoksesta: Nykyiset rokotteet tehonneet myös aiempiin variantteihin

Hyvä suoja myös lapsille

Rokotetutkimuskeskus oli mukana tutkimuksessa, jossa rokotteita testattiin reilulla 2 000 lapsella. Noin kymmenesosa tutkimukseen osallistuneista lapsista oli suomalaisia.

Kaksi kolmasosaa tutkituista lapsista sai rokotetta ja kolmasosa keittosuolaa.

– Tutkimuksessa todettiin, että rokotteen suojateho on hyvä, yli 90-prosenttinen, Rämet kertoo.

Rokotteen haittavaikutukset olivat Rämetin mukaan samanlaisia kuin muissakin ikäryhmissä.

Katso artikkelin videolta, millaisia haittavaikutuksia rokotteilla on lapsille.

Lapsilla tauti usein oireeton

Koronavirus on lapsilla usein oireeton tai vähäoireinen. Silti myös 5–11-vuotiaissa on riskiryhmäläisiä.

Rämetin mukaan siksi on hyvä, että ollaan tilanteessa, jossa myös lasten rokottamista pohditaan.

– Jos ajatellaan, että ikäryhmässä on joku, jolla on iso riski saada vakava tauti, niin tuntuisi luontevalta, että hän voisi rokotteen saada.

Rämetin mukaan Suomessa seurataan jatkossa, minkälaisia tietoja muualta maailmasta saadaan rokotteen mahdollisista haittavaikutuksista lapsille.

Koronatilanteen kannalta oleellisempaa kuin lasten rokottaminen, ovat Rämetin mukaan kuitenkin aivan muut asiat. Aikuisten rokotekattavuus, rokotepassin laaja käyttöönotto, suojaetäisyyden ja kasvomaskit.

– Kyllä epidemian kannalta keskeisemmässä roolissa on se, mitä aikuiset tekevät.

Lue myös: KRAR:n rokoteasiantuntijat ihmettelevät painostusta: "Ministeri ei luota omien asiantuntijaelimiensä lausuntoihin"

Tuoreimmat aiheesta

Koronarokotus